Herkku-puhelin
Kuntoutuksessa
Kale

Olin kuntoutuksessa eräässä kuntoutuskeskuksessa ja maanantai-illan tansseissa hain sitten tanssimaan erästä nuorempaa naista, koska hän vaikutti nuorimmalta paikalla olijoista. Tanssin jälkeen tarjosin hänelle drinkin ja jutellessamme selvisikin, että hänkin oli kuntoutuksessa ja vähän reilu kolmekymppinen. Muut paikalla olijat olivat lähempänä minun ikääni (65). Hän oli noin 160 pitkä ja hiukan pyöreä, mutta ei mikään lihava. Toisin sanoen kurvit olivat oikein hyvin kohdillaan. Kaiken kruunasi pitkät hieman kiharat punaiset hiukset. Joimme lisää drinkkejä minun tarjotessa ja välillä kävimme tanssimassa.

Illan mittaan jutut kävivät myös rohkeammiksi ja valomerkin aikaan kysyinkin suoraan olisiko mitään mahdollisuutta päästä jatkoille hänen huoneeseensa, kun illan aikaan oli selvinnyt, että ainakin toistaiseksi hänellä oli huone yksin käytössä. Harkinnan jälkeen hän suostui ehdotukseeni.

Kun pääsimme hänen huoneeseensa, otin häntä vyötäisiltä kiinni ja aloin suudella. Hän vastasi suudelmaani ja kun irrottauduimme tästä, niin hän huohotti, että sinähän taidat olla sellainen irstas vanhempi mies, joka viettelee nuoria rouvia pahoille teille. Naurahtaen myönsin, että jotain sen suuntaista mielessäni kyllä liikkuisi. Samalla vedin auki hänen paitapuseronsa vetoketjun ja alta paljastuikin mustiin pitsiunelmiin verhoillut varsin hyvän kokoiset maitorauhaset.

Siirryin sängylle istumaan samalla häntä suudellen. Hän laskeutui eteeni polvilleen ja avaa housuni ja vapauttaa kaluni. Sitten hän ottaa terskanpään punattujen huultensa väliin ja alkaa imemään minua todella taivaallisesti. Minulla ei ole paljon kokemusta olla saavana osapuolena suuseksissä. Olen muutaman kerran saanut suu hoidon vieraillessani thaihieronnassa, mutta vaimoni ei ole ikinä edes halunnut koettaa tuota.

Hetken kuluttua hän nousee ylös ja sanoo: "Kyllä tuollaisella kelpaa nuoria rouvia vietellä, tuohan on paljon isompi kun miehelläni." Sitten riisumme loputkin vaatteet pois ja käymme sängylle vierekkäin.

Suutelemme ja samalla alan sormettamaan häntä. Hän on todella märkä ja sormeni upposi todella helposti tuohon melkein karvattomaksi ajeltuun pilluun. Siirryin hänen päällensä ja aloin asettelemaan kaluani hänen pillun huulilleen. Samassa hän ottaa kalustani kiinni ja asettelee sen oikeaan paikkaan. Työnnän kaluni tuohon tiukkaan lemmenluolaan ja hän huohotti allani: "Ihanan iso kalu nai minua."

Aloitin rauhallisesti astumaan tuota tytärtäni nuorempaan kiimaista rouvaa ja kun huippuni alkoi lähestyä kysyin, että minne hän tahtoisi minun laukeavan. Hän tarttui takamuksestani ja veti minut itseään vasten huohottaen: "Ammu lastisi vaan syvälle sisääni. Mä käytän pillereitä", ja samassa laskinkin tuonne ihanan tiukan pillun perukoille kolmen viikon puuroannokseni.

Kun vedän kaluni ulos tuosta ihanasta nahka tupesta, sieltä valahtaa paksu spermalasti ulos. Sanon, että on todella kiihottavan näköistä nähdä tuollainen melkein karvaton spermaa pursuava pillu. Hän kikattaa, että et ole tainnut usein nähdä sellaista. Myönsin, että en ole ikänäni nähnyt posliinipillua luonnossa aikuisella naisella saatikka harrastanut seksiä sellaisen kanssa. Hän nauraa kiherti, että katsotaan mitä sille asialle voitaisiin tehdä, jos tuollaisesta jättisiemenlingosta pääsee vielä tämän viikonaikana.

Sovimme tapaavamme seuraavana päivänä/iltana, mutta siitä joku toinen kerta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute