Herkku-puhelin
Hauskaa pikkujouluissa... ?
We2

Pikkujouluissa...

Olet uudessa työpaikassasi Turussa ollut noin puolisen vuotta ja me olemme elelleet uutta ihanaa sopuisaa ja seksikästä elämäämme yhdessä...

On kuitenkin tullut jälleen se aika vuodesta, jolloin rikotaan hataralla pohjalla olevat parisuhteet ja tallotaan kanssaihmisten tunteita, oikein urakalla...

On siis pikkujouluaika. Lähditte poliklinikkanne poppoon kanssa viettämään pikkujouluja Turun saaristoon, jonkun lääkefirman mökille. Minut oli, sinun iloksesi, pyydetty mukaan, osastollanne konsultoivan ominaisuudessa. Ja olihan yhteistyömme myös ollut muutoinkin oikein antoisaa.

Pikkujoulut menivät, kuten ne nyt yleensäkin menevät. Ja väki alkoi painua nukkumaan puolenyön korvilla. Kinkerit olivat kenties tavallista hieman rauhallisemmat, koska mitään parinmuodostusta ei näyttänyt olevan ja Sinunkin Rintasi olivat saaneet olla rauhassa, yhtä pientä poikkeusta lukuun ottamatta...

Poliklinikallanne oli nuorempi erikoistuva lääkäri, joka oli selkeästikin kovin kiinnostunut etuvarustuksestasi... Mies oli temponut itsensä tukevaan humalaan jo alkuillasta ja heitellyt, ei sillä niin mukavalla tavalla, törkyisiä kommenttejaan Tisseistäsi koko illan. Ja ainoa asia joka oli pitänyt hänen leukansa erossa nyrkistäni, olit Sinä...

Nooh, ei siinä mitään, eihän väkivalta ratkai... nooot, eipä, mutta joka tapauksessa, nukkumaan menoaika tuli ja menimme meille varattuun kammariin, käperryimme sylikkäin ja nukahdimme...

Mutta eipä aikaakaan... kun eikös tämä yksi sankari tupsahda tuhannen änkeröisessä ovesta... Mies oli hontelo pitkähkö koikkeli ja minulta olisi varmaan ottanut ainakin vasemman käden ja noin kolme sekuntia laittaa tämä mies mattoon, tai sen alle... Mutta ei mitään, tunnuit kannattavan väkivallatonta vaihtoehtoa...

Olit jännittynyt ja kireä miehen tullessa huoneeseemme ja tulkitsin sen aluksi aivan väärin... En ymmärtänyt mikä tässä miehessä kiihotti, mutta ajattelin, et jos hän saa sinussa aikaan kuohauksia, niin hei, mikä tässä.... Olin omassa pervossa mielentilassani ja aivan valmis jakamaan Sinut, ja valitettavasti siis lähes kenen kanssa tahansa...

"Psssst...", kuului oven suusta... "Psssst, hei, ootko sä hereillä..." Mies oli hyvässä seilissä... Oi vattu, tässä kohtaa tiesin jo, ettei tässä järkipuheet auttaisi, vaan se olisi enemmän sellaista fyysistä ohjaamista ja rajoittamista, sikäli mikäli minun tarvitsisi puuttua peliin... Mutta näytti kuitenkin siltä, ettei mies edes tiennyt minun olevan siellä... "Hei, Marja, mä tiedän et sä veit niitä lääkkeitä sieltä sillon..." Oi Helvetti! Ei voi olla totta! Kenenkään ei pitänyt tietää... Olit vienyt huumaavia kipulääkkeitä mummillesi, jota hoidettiin omassa tk:ssaan aivan päin seiniä ja joka halusi viimeiseen asti olla kotona... Olimme tästä puhuneet ja ajattelimme olevamme selvillä vesillä kyseisestä... mutta... ilmeisesti asia olikin hieman toisin...

"Mulla on todisteet ja kaikkee..." toope kähisi ovelta... "mä aioin viedä ne tän illan jälkee ylilääkärille, mut..." Oi paska... tietysti, toope oli nähny Sun rintas ja alko oli vieny viimeisetkin käsityskyvyn rippeet... "Nii, no kun mä aattelin..." Joo, aivan, tietty ajattelit, et joo, päästä sun hikiset kätes likisteleen noit valtavii lolloi, ni ne todisteet saattas vaik häipyy maasta yms... Aivan, aivan...

Vaikka oli pimeää käänsit katsees minuun, enkä voinut muuta kuin antaa Sinulle luvan jatkaa hoitajana toimimista (eli hoidella tää toope) ja toivoa/olettaa että homma olis sillä selvä...

"No tuu nyt sit pian tänne", Sä kähisit toopelle, joka oli kaikesta huolimatta kiltisti odottanut ovensuussa... "Anna kätes", sanoit. Ja sit ohjasit toopen käden valtaville lolloilles. Mies rutisteli ja hyväili, hieroi ja likisteli... Tunsimme molemmat selvästi, että hetki oli tärkeämpi miehelle, kuin kuunaan meille... :D

Olit jo aikeissa pysäyttää leipurin toimessaan, kun yhtäkkiä ja yllättäen mies ottikin Sinua tukasta ja samalla painoi kalunsa huuliasi vasten ja muitta mutkitta suoraan suuhusi... Viekas toope oli kaivanut sen esiin sillä välin, kun kähisi Sulle ovelta...

Hitto, laitoit aluksi vähän vastaan, mutta tavallaan näin "väkisin otetuksi" tuleminen oli omalla tavalla kiihottavaakin, kun vielä minä, oma kultasi makasi siinä vieressäsi selkääsi vasten... Olimme häkeltyneitä, molemmat, tai ehkä jopa kaikki kolme, mutta niin se vain jatkui, että toope jatkoi Sinun suusi naimista, ja vielä tukasta ohjastaen...

No hitto! Alku shokista toivuttuani, meinasin laittaa lekurin katki, poikki ja pinoon, mutta kun se sai jotenkin samalla sönkötettyä, että hävittäisi kaikki todisteet ja vastaavat Sun tekosistas, niin jotenkin aivan tilanteesta häkeltyneenä, annoin olla...

Toope nai Sua Suuhun ja me maattiin siinä lusikassa alasti... No eihän siinä totta puhuen ollut kuin yksi asia tehtävissä... Painoin kovettuneen kaluni sisääsi, yhdellä pitkällä työnnöllä. Enkä yllättynyt pahemmin huomatessani pimppisi olevan turvoksissa ja aivan märkä. Ynähdit kun tuuppasin pohjaan asti ja aloit muutoinkin pitää sellaista mielihyväyninää, naidessani rytmikkäästi Sua takaapäin. Toope kiihottui saadessaan Sut "mukaansa" tähän äksöniin... tai mistä se Sun mielihyvä nyt sit johtuikaan... Nooh, eipä aikaakaan, kun toopen ähinät muuttuivat nopeammiksi ja huomasin Sinun jo nieleksivän hänen spermojaan...

Ymmärsi sentään kiittää, poistuessaan, Sinun kiltisti putsaaman kalunsa kanssa... Emmekä me antaneet sen pahemmin häiritä, vaan päinvastoin kiipesit päälleni ja ratsastit upeasti ja suutelimme tullessani sisääsi... Ja saatoitpa Sinäkin saada, ainakin sellaisen pikkuisen ...

Mutta ei siinä vielä kaikki... seuraavana aamuna, aamupalapöydässä... toope hymyili meille sellaista tietäväistä hymyä... ja oli niin olevinaan, olisin vielä herätessäni saattanut antaa asian ollakin, mutta nyt...

Aamupalamme jälkeen toopen typerästi virnistellessä, menin aivan hänen viereensä ja kuiskasin... "Kiitos viimeöisestä, kulta", ja muiskautin komeasti pusun hänen poskelleen...

Ja se taisi olla liika heteromiehelle, joka pinkaisi kohti lähintä puistikkoa... :D Sen pituinen se...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute