Herkku-puhelin
Kesäyön opetus
Kesä

Ollessani 18-vuotias asuin Itä-Hämeessä pienellä maalaispaikkakunnalla, missä ei paljoakaan ollut mahdollisuutta tavata edes ikäistään seuraa. Niinpä sitten kerran taas kylän pienellä lavalla tapasin hiljattain paikkakunnalle muuttaneen itseäni muutamia vuosia vanhemman aika viehättävän naisen.

Tanssiessamme tunsin miten valtavan hyvin hän osasi käyttää lantiotaan omaani vasten. Ei kauaakaan kun kaluni alkoi seistä ja osui kiihottavasti vastassa olevaan kolmioon. Tanssimme muutamia kappaleita, koska tanssi tuntui muutoinkin sopivan meille.

Jo ensimmäisen tauon alkaessa sovittiin, että käymme rannalla kävelemässä. Siellä sitten päädyimme siihen että poistumme lavalta lähtien läheiselle kalamiesten hallussa olevalle rantavajalle.

Perille tultuamme astuimme vajaan sisälle ja Aili istahti lattialla olevalle nuottakasalle. Asetuin hänen taakseen istumaan siten että hänen takamuksensa mukavasti painui kaluani vasten. Tästä asennosta oli minun hyvä tarttua molemmin käsin hänen rintoihinsa, joka yhä enemmän kiihotti minua.

Oikeastaan yllättäen Aili sanoi kaluni tuntuvan peräti mukavalta hänen selkäänsä vasten, olisiko sille jotain tehtävissä. Seuraavassa hetkessä hän nopeasti käännähti vatsalleen ja avasi vetoketjuni josta kaivoi kovana olevan kaluni käteensä. Voi luoja miten kiihottavalta se tuntuikaan.

Aili teki muutaman runkkausliikkeen pitäen toisella kädellään munistani kiinni. Ilkikurisesti naurahtaen hän samalla otti kaluni pään suuhunsa. Sanoin että tuo tuntuu aivan hurjalta, sain vastauksen että voi tuntua vieläkin paremmalta ja imaisi koko varren syvälle. Tätä en enää kestänyt vaan tunsin kuinka kaikki paineet purkautuivat jonnekin hänen kurkkuunsa. Eihän tämä tehnyt pahaa, Aili kysyi. Ei missään nimessä, vastasin.

Jo kokeneena naisena hän sanoi, että oli pakko tyhjentää, että kestäisin nyt paljon kauemmin, kun hän laittaa kaluni uudelleen seisokkiin. Näin kävikin ja hetkeä myöhemmin olikin edessäni aikuisen naisen kiimainen vittu joka olisi nyt tyydytettävä.

Asetuin reisien väliin upottaen kullini tuon kiimassa olevan naisen vitun huulien väliin painaen sen juuriaan myöten sisään. Sain ohjeen olla hetken aikaa ihan hiljaa paikallaan, hän aikoo nyt nauttia nuoresta ja todella kovasta kullista kaikessa rauhassa. Pikkuhiljaa sitten aloin nytkyttämään syvälle kuumaan reikään, jonne tyhjensin munat jo toiseen kertaan pienen ajan sisällä.

Ihana kesäinen yö ympärillä jatkui Ailin hieroessa kaluani samalla kertoen, miten minun tulisi tästedes naistani käsitellä. Pitää nussia siten kuin hyvältä tuntuu, ei missään tapauksessa edes puoliväkisin. Sain tuona yönä todellisen pano-opetuksen, josta olen kiitollinen vieläkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute