Herkku-puhelin
Onko koolla väliä? 4
Erkka

Olen usein keskustellut hyvässä seurassa siitä, onko kalun koolla väliä. En ole päässyt asiassa varmuuteen, mutta uskallan kokemuksesta väittää, että on.

Kohtalo on suonut minulle varsin kookkaan, 24-senttisen kalun, joka on pedannut minulle mahdollisuuksia päästä lakanoiden väliin naisten kanssa, joita suuri kulli on kiehtonut.

Olen nyt viisikymppinen ja vakiintunut perhemies, mutta etenkin nuoruudessani eri naisten portit aukenivat minulle kohtalokkaan usein.

Koin kunnia-asiakseni, että sain tuottaa nautintoa naiselle rakastellessamme. Tämä tietysti oli osaltaan varmistamassa, että minulla oli useamminkin asiaa aittojen oville.

Opin jo nuorena sen, että naisten orgasmiherkkyys on erilainen. Toiset naiset olivat "parempia laukeamaan" kuin toiset. Ja eiväthän kaikki koskaan saa orgasmia yhdynnässä, vaan se täytyi tuottaa muilla keinoilla.

Koska nain eri ikäisiä naisia, opin myös sen, että useimmiten jo aikuisemmilla naisilla oli vähemmän estoja ja he olivat enemmän sujut itsensä kanssa. Tämä vapautti heidät seksuaalisesti, ja usein heidän orgasminsa olivat nautinnollisempia ja he saivat niitä enemmän kuin tyttöset. Vaikka tietysti olen sikäli perinteinen mies, että mieluiten panin itseni ikäisiä tai nuorempia neitoja, muutamat kokemukset hieman vanhempien naisten kanssa olivat hyvin nautinnollisia.

Eräs naisistani, Marjatta, oli varsinainen "orkkuhirmu". Hän totisesti osasi nauttia seksistä. Jokaisesta yhdynnästä kertyi isompia ja pienempiä laukeamisia vähintään muutama, kerran hän väitti laskeneensa erään panon tiimellyksessä kymmenen orgasmia.

Marjatta oli yli nelikymppinen perhetuttumme. Olin vasta 22-vuotias, kun meille kehkeytyi seksisuhde. Marjatta oli vikkeläsilmäinen ja flirttaileva, joku voisi nykyään sanoa puumanainen. Nuoresta pitäen totuin vihjaileviin puheisiin ja katseisiin, ja arvasin, että Marjatta piti peliään useiden miesten kanssa. "Sillä on aina pahat mielessä", sanottiin. Hänen miehensä Heikki oli usein pois kotoa, ja Marjatalla taisi olla joku rakastaja kierroksella käytännössä koko ajan. Hän piti vaatepuotia, ja saattoi halutessaan olla päiväsaikaan kotona. Hän pukeutui merkkivaatteisiin, oli sellainen jakkupukutyyppi.

Minä sitten uskaltauduin eräänä vapaapäivänä Marjatan luo, eikä mielessäni kyllä ollut muu kuin lunastaa muutamat kiusalliset vihjaukset taas lyhyeltä ajalta. Olin jo muutaman neidon huutaessa nautinnosta päässyt tutuksi sen tosiasian kanssa, että kyrpäni on valtava, ja jokainen päivä joka kului, etten ollut Marjattaa vielä polkaissut, alkoi tuntua haaskaukselta.

"Ai, sinä.. tulit käymään..", Marjatta näytti hämmästyneeltä, kun ensin turhaan ovikelloa soitettuani menin takapihalle, jossa hän kasteli pelargonioitaan. "Joo.. tässä minä nyt olen.."

Mentiin kahvipöytään. Marjatta oli selvästi yllätetty, hän sipaisi äkkiä vaaleaa tukkaansa peilin edessä ja lisäsi huulikiiltoa. Hän oli varmasti mielestään liian arkisen näköinen. Ei minusta; ihailin taas hänen jäntevää kaunista kroppaansa. Peppu oli mukavan pyöreä, rinnat normaalit b-kuppiset. Ennen muuta hänen takalistoaan olin tosiaan välillä kuolannut.

"Miksi tulit?" Marjatta kysyi, vaikka katse kertoi, että hän kyllä arvasi. Tulin hänen lähelleen ja aloin jo napittaa heti hänen mekkoaan edestä auki samalla painaen suukon hänen otsalleen. Suulle en uskaltanut suudella. Hän tarttui käteeni ja veti minut makuuhuoneeseen.

Jatkoin riisumista. Hän katsoi minua silmiin hymyillen. Jälkeenpäin hän kertoi sen olleen hänelle valtavan kiihkeä hetki. Hän nautti kun nuori mies meni asiaan heti. Hän alkoi suudella minua itsepintaisesti suulle. "Rakas, varovammin! Olet niin kovin kiihkeä!" hän neuvoi, ja minusta tuntui kuin opettaja olisi minua ojentanut. Ihana opettaja olikin, sen sain pian kokea.

Kyllä meillä se vaadittava sielujen sympatia löytyi. Olimme molemmat vapaita, minä ihan virallisestikin, ja kiihkeitä.

Mekko humahti lattialle. Marjatalla oli arkenakin upeat mustat pitsialusvaatteet. Vaatekauppiaan etuja. "Marjatta, näytät upealta.." Tavoittelin miehekästä ääntä, mutta tunsin kyllä kuulostavani aika lailla poikaselta. Käteni vaeltelivat hänen kropallaan, Marjatta alkoi päästä makuun suudellen kaulaani ja korvaani. "Oi kun sä olet ihanan iso, sun selkäsi on leveä, tästä on ihana pitää kiinni.." Marjatta kuvaili tekemisiään, selvästi peittäen omaa hermostuneisuuttaan.

Minulta meni sitten paita ja kohta housutkin. Tangoissa jöpötti jo vahvasti, eihän se salassa pysynyt. "Siis.. mikä tämä.. voi hirmu mikä kulli!" Suutelin häntä kaulalle ja vain nautin silmät suljettuina, kun hän räpelsi kiihkeänä housujani pois. "Ihana kulli! Valtava!!"

Sitten hän teki jotain minulle ennen kokematonta. Hän tuli kylkeäni vasten, jatkoi suutelua, piti toisella kädellä seisovan kaluni varresta kiinni, ja samalla sormetti itseään laueten hetikohta kiljaisten. Siinä hän otti itselleen ensimmäisen orgasmin. Hän huohotteli syleilyssäni. "Ihana ihana kulli.. voi valtava.." 24-senttinen välineeni sai siinä taas kaivattua huomiota.

Rintaliivit menivät, painuimme pehkuihin. Marjatta meni edellä, minä konttasin perässä kyrpä pystyssä.

Pääsimme samalle tasolle. Suutelimme kuin kaksi rakastavaista konsanaan. Hyväilin hänen vartaloaan, rintojaan, hiuksiaan. Hän puristeli takapuoltani, reisiäni ja tunnusteli kulliani. "Kondomi.. ylälaatikossa.."

Sen ajan kondomit olivat vielä huonoja, ja ilokseni niitä oli useampi, jos vaikka sattui hajoamaan.

Rullasin kondomin paikalleen, asetuin hänen ylleen. Hän piteli pakaroistani kiinni ja veti jo vaativasti patukkaa vakoaan kohti. Sivelin hänen metistä pilluaan terskallani. Nuppini on sellainen voimatatti, naaraantaltuttaja. Marjatta voihkaisi pian piiiitkäään korvaani, kun tuli jo toinen orkku pelkästä kullin kosketuksesta. Aloin tajuta, että tämä rouva oli aikamoinen laukaisualusta. Puhinapesä oli herkkää sorttia. Tai sitten tämä nainen vain osasi nauttia!

Painoin tuppini tunteella metiseen reikään. Kiristi ihanasti, pillu supisti vielä edellisen orkun jälkilämmössä. "Nuorelta naiselta tunnut.. Marjatta..", kehuskelin siinä rouvaa. "Niinkö.. oooh.. voi Erkka-rakas.. " Kauan ei tarvinnut naida, kun jälleen räjähti. Marjatta kiljahteli allani, vollotti ja vuodatti, kuinka ihanalta tuntuu.

Tulin kohta takaapäin. Kimputin tukkaa käsiini, puristelin rintoja, nussin niin, että pienikokoinen Marjatta heilahteli oikein kunnolla. Ja taas kohta tuntui kullin varressa kun nainen laukesi voipuneena huutaen. "Nai!! Pane!!.. Erkka!! Nai!! Älä lopetah!!" Aloin jo ihmetellä, että mikä luonnonoikku tässä talossa asuu. Kokemukseni mukaan takaapäin tultaessa ei tyttö yleensä lauennut. Marjatta kertoi myöhemmin olevansa takapilluinen, mikä vaikutti asiaan. Sinänsä mukavaa, että tässä monen miehen lempiasennossakin sai nainen nautintonsa.

Nussin Marjattaa eri asennoissa. Hänen istuessaan piirongin päällä seinä ryskyi, meinasi kuva tipahtaa seinältä. Taisi olla hänen ja Heikin hääkuva. Oli tainnut se liitto jo menettää tässä makuukammarissa merkityksensä kauan sitten.

Pyysin vielä, että Marjatta tulisi päälle. "Jooh.." Kohta hän kokeneesti kierähti päälleni, asetteli kullin kohdilleen ja painautui alaspäin. Alkoi naida rytmikkäästi. Hän pani taitavasti, kokemuksella. Kallisti hieman itseään puolelta toisella, saaden hyvän tuntuman kulliin. Siihenastiset ratsastukset oman ikäisteni nuorten naisten kanssa olivat olleet aika varovaisia, nyt sain kokea todellista naisellista naintia. Hän nojasi käsillään rintakehääni, puristi vähän rintalihaksia kun tikkaus kävi voimakkaammaksi. Olisin tietysti halunnut nähdä, kun hänen kiinteä takapuolensa jyysti kulliani, saatoin vain unelmoida miltä se näytti. Ilmeisesti ainakin tuntui hyvältä, koska pian hän huudahteli jälleen kovaa. Neljäs ja isoin orgasmi.

Panin vielä hetken takaapäin. Näytti ihanalta, kun puskin Marjatan pepun tärähdellessä käsissäni. Reilun minuutin jyystön jälkeen lasti lähti liikkeelle. "Oah.. ooh!.. oooh!" Marjatta vielä selvästi tehosti laukeamistani puristamalla alavatsan lihaksilla. Ihanasti tehty!

Meille kehittyi sitten salarakkaussuhde, joka kesti vuosia. Panin Marjatan kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti. Hän ei ollut minusta mustasukkainen enkä minä hänestä. Hän oli hyvä opettaja, opin paljon naisen nautinnosta hänen kanssaan. Itseäni tietysti hiveli hänen ihailunsa, ja jos on hänen puheitaan uskominen, minulla oli suurempi kulli kuin kenelläkään hänen sangen monista rakastajistaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute