Herkku-puhelin
Uudenvuodenbileet 2
KimMo

Jatkoa Uusivuosi 2012

Markku jatkoi hervotonta kourimista aina vaan kiihtyvään tahtiin ja kuvittelin jo ettei loppua näy kun huomasin että tahti sekosi ja hän puristaa vaimoani kuin viimeistä oljenkortta lantio hieman nykien vaimoni ollessa jo edellisten orgasmien jälkeen uudessa vauhdissa mutta se nyt jää kesken vaikkei se näy hirveästi haittaavan kun hän imuttaa Mikon kyrpää käsin lypsäen posket lontollaan silmät suljettuna.

Pena kiihkoissaan ja nappaa vaimon jalat ja levittää ne niin levälleen että ollaan lähellä spakaattia, samassa asennossa mutta selällään.

Pena ottaaa turvonneen klitoriksen huuliensa väliin välillä ja vetelee pitkin lipaisuin klitan päätä ärsyttäen, Niko on käväissyt välillä noutamassa puhelimen ja kuvaa videolle. Hetken luulin vaimoni tajuavan sen ja poistuvan kun silmätkin avautuivat, mutta selvästi hänen mielenkiintonsa oli suuressa kyrvässä. Kun hän tunsi Penan lopettavan kieli hoidon hän arvasi että mitä olisi tulossa ja Pena veikin todella tolkuttoman ison kyrvän pillulle .

Penalla oli kyrvän juureen laitettu joku musta nauha puristamaan ja se näkyi saavan ison "valtavan" kyrvän entistäkin suuremmaksi sillä yksistään terska oli vähintään normi sipulin kokoinen, että meinasin piilostani jo singahtaa apuun mutta kuulin Penan rauhallisesti sanovan että älä suotta jännitä....... Meille tulee vielä pitkä yö ja tulet saamaan tätä patukkaa vielä monta, monta kertaa ennen aamua ja pojat voi antaa hoitoa siinä välillä.

Hitto ajattelin ja katselin kun Pena hieroi terskaa pillun suuhun toisella kädellä pullosta öljyä puristaen, huomasin että Mikkokin keskittyi nyt alapään näkymiin ja veti kyrvän vaimoni suusta ja alkoi käsin hieroa vaimoni nöpöttäviä rintoja ja vatsaa.

Pena lykkäsi pullon suun pillun huulien väliin puristaen reilusti tuupaten heti terskan pillunhuulien väliin todeten että laitetaas tulppa niin ei liukasteet karkaa...

Hitaasti terska painui sentin kaksi sisään ja Minnan ilme kertoi että nyt alkaa tuntua kun isohko aisa oli työntymässä vaimoni rasiaan.

Minna huoahtaa kun Pena hieman peruuttaa että: "Ei toi mahdu älä älä älä uuh hitto", mutta Pena kiihkoissaa painaa uudestaan voimakkaammin ja todellakin aisa alkaa hitaasti painua sentti sentiltä syvempään Nikon ottaessa lähikuvaa välillä kasvojen ilmeistä välillä pillusta. Markkukin alkaa kuvata kasvoja ja Niko hitaasti sisään liukuvaa aisaa, nyt viimeistään ihmettelen ettei vaimoni lopeta hommaa sillä noi kuvaukset saattaa vielä ilmestyä vika paikkaan .

Minna vaan läähättää ja ähisee aivan sekaisena Penan kyrvän ollessa jo todella syvällä vaimoni sisällä.

Kuulen kuinka Markku toteaa että enkös sanonut että seuraavaksi pitää ottaa iloksi hieman kypsempi niin on paljon paremmat herkut, tätä tammaa mietin jo viime keväänä kun heihin tutustuin on juuri täydellinen panopuu meille vuoden vaihto bileisiin, olin varma että Minna lopettaisi leikin viimeistään nyt mutta ei, hän oli jo niin muissa maailmoissa ettei kuullut tai ymmärtänyt mitä kuuli.

Minna ulisi jo niin etten kunnolla kuullut mitä puhuttiin mutta totesin että meitä oli ilmeisesti viety oikein kunnolla samalla kuitenkin oma kyrpä seisoi niin että kipeää. Olin monesti tällaista miettinyt tai oikeastaan toista miestä mutta en sen eteen mitään ollut tehnyt vaikka vaimoni olikin reilu vuosi aiemmin jäänyt kiinni työkaverin kanssa nussimisesta.

Olisi voinut olla että suurella suostuttelulla pienessä siiderissä hän moiseen suostunutkin siis ainakin toiseen mieheen mutta ei varmaan näin moneen.

No se pettämis asia oli selvitelty ja kaverikin oli jättänyt työpaikan joten se kuvio oli loppuun katsottu.

Minna ulvoi vaikka Pena liikkui vasta kuin hidastetussa filmissä sisään ja ulos Minnan pää heilui ja vatsa kohoili, lantio vatkasi mutta varras pitää pillua otteessaan, välillä Minna työntää Penaa pois ja samalla kun jalat kiertyy selän ympäri ja vetää Penaa tiukemmin ja syvemmälle pilluun..

Aika mieletön näky mietin... ja kuvaan videota samalla kun Pena tempaisee Minnan itseään vasten ja nousten jaloilleen Minnan ollessa seivästettynä ja henkeään haukkoen kun helvetin iso seiväs painuu pillun perille...

Kuulen Reijon sanovan että kohta alkaa paras vaihe kun Pena alkaa nostella vaimoani seipäässään ylös alas ja Minna kiljuu ja puristaa itseään Penaa vasten kuin henkensä hädässä ... upeaa ajattelen kateellisena jos itsekin saisi naisen tuohon tilaan ....

Vauhti kiihtyy ja huuto muuttuu jo taas epämääräiseksi jolinaksi ja huomaan että Minnan kontrolli alkaa loppua ja kädet löystyy Penan kaulasta mutta Reijo ja Markku ottavat putoavan Minnan vastaan ja laskevat hartiat sohvalle Penan pitäessä kuitenkin kannikoista perseen kohollaan samalla vauhdilla nussien Minnaa niin että pää roikkuu reilusti alaspäin.

Minna jolisee kunnes Reijo työntää kyrvän suuhun ja syvälle Minnan kakoessa kyrvän naidessa vauhdilla. Pena jyystää isolla pilluun miesten välissä heiluvan vartalon nytkyessä kuin räsynukke.
Markku puristaa Minnaa rinnoista niin että Minna ulvahtaa ja yrittää työntää käsiä pois .

Niko huutaa että varokaa ettei tule mustelmia sillä niissä on ukolleen selittämistä ,todeten heti perään että tosin on siinäkin että ei ainakaan pariin viikkoon pysty pilluakaan antamaan tuon seipään ja meidän jäljiltä ja perään kuului hervotoman räkäinen naurun remahdus useasta suusta...

Nyt näin että kaikilla oli jälleen pelit sojossa ja odotus että kun Pena lopettaa niin uusi kierros alkaa..

Pena oli jo punnertanut ainakin viisi minuuttia kun Minna perse jälleen vatkasi ja hän huusi uuden orgasmin kourissa minkä pystyi suussaan samaa aikaa purkautuvan kyrvän vaimennuksesta johtuen mutta silti ei jäänyt epäselväksi että Minna kiemurteli orgasmin kourissa Penan vain lisätessä vauhti samalla kun laski Minnan sohvan reunalle ja painoi joka työnnön hieman eri kulmasta sisään kuin hakien että missä se kiihkein vinkuminen kuuluu sillä sellaista se jo oli koko aikaista vinkumista kuin koiraa kiskoisi hännästä .

Markku työntää uuden kyrvän Minnan suuhun ja siinä alkaakin jo leuat olemaan auki sillä Markkukin on laittanut jonkun renkaan kyrpänsä juureen ja kyrpä sojottaa pitkänä , paksuna ja hieman sinertävänä kunnes katoaa Minnan kurkkuun ja taas yskitään.... Hitto sehän näkyy jo kurkussa kun on niin syvällä.... Ei ole totta mikä syväkurkku vaimoni on....

Pena vetää jo viimeisiään sillä näkee että hän koittaa ajatella muuta ja katselee välillä nainnin lomassa kattoon mutta joutuu antamaan periksi, tempaisee kyrvän ulos pillun lopsahtaessa äänekkäästi ja kyrvän ruiskiessa Minnan vatsalle... Markku seivästää Minna suuhun mutta tempaisee kyrvän ulos ja ruiskii lastin naamalle.

Niko ottaa paperia Minnan maatessa hengästyneenä hän pyyhkäisee nopeasti vatsan ja naaman pyöräyttäen Minnan toisten avustuksella kontilleen sohvan reunalle ja lykkää seisovan elimen sisään aloittaen nopean tikkauksen lantiosta persettä itseään vasten kiskoen .

Minna kasvot ovat hieman jopa epäuskoiset että taasko mutta ilme kertoo ettei se vieläkään pahalle tunnu .

Reija ja Niko runkkaavat vieressä hitain liikkein vuoroaan odottaen ja Markku valuttaa hieman öljyä Minnan persreijälle ja työntää hieman sormea sisään ja odottaa reaktiota mutta Minna vaan ottaa vastaan Nikon kyrpää ja ei tunnu huomaavan uuden reiän tulokasta, sormi pyörii hetken sisällä ja näen Markun kädessä jotain kättä pidempää kuten hän samassa asian ääneen ilmaisee samalla kohtuu kokoista dildoa öljytessään toteaa …



Niko tempaisee kyrvän pillusta ja ruiskii lastin käteensä ja nousee kiertäen Minnan kasvojen luo ja työntää pillusta juuri tulleen kyrvän Minna suuhun että ime. Markku mennee pyöreän muodokkaan perseen taakse ja lykkää suuren pitkän sisään ilman varoitusta pohjia myöten ja aivan pohjaan todeten että aina ne sopeutuu kun tarpeeksi pumpataan ja nauraa.

Minnan kasvoista näkyy että tais mennä jo liian syvään mutta kun Markku alkaa vedellä edestakaisin ja samalla dildolla persereikää hieroen alkaa vaimoni sisäinen narttu jälleen nauttimaan silmät ummessa .

Markku näyttää että pitäkääs varuilta ja äijät laittavat kätensä niin ettei siitä heti karata mutta niin ettei Minna huomaa että ovat valmiina.

Markku näkyy hidastavan liikkeen hitaaksi ja sovittaen Dildon öljystä kiiltelevänä persereiän suulle ja painaa sen helposti sisään sillä Minna tuuppaa persettään taakse kiihkossaan kun kyrpä pysähtyi taakse ja ei tullutkaan niin kuin olisi haluttu .... Kuuluu että kohtalainen kiljaisu uuh ja samassa Markku lykkää kyrpää sisään ja vartalo työntää myös Dildon pohjaan vaikka Minna yrittääkin karata mutta Markku tempaisee lantiosta karkaavan perseen takaisin ja näen että kyrpä painuu aivan pohjaan ja samalla myös dildo sujahtaa juurta myöten Minnan kiljahdellessa ja Markun jatkaessa kuin höyryveturi.

Minna oli tuskaisen oloinen äänestä päätellen mutta kun patukka soutaa pillussa edestakaisin alkaa ilmeiseti dildokin tuntumaan hyvälle sillä lantio alkaa jälleen elää ja huohotus lisääntyy. Markku alkaa myös lykkimään dildoa Nikon tiputellessä lisävoitelua sen varteen sen soutaessa edes takaisin Minnan huokaillessa.

Äkkiä Markku lopettaa ja vetää dildon ulos ja kellahtaa selälleen sohvalle vetäen Minnan päälleen uittaen Kyrpänsä tässä asennossa Minnan sisään Reijon mallatessa itseään taakse dildolta vapautuneeseen reikään.

Markku jo pumppaa pillussa nopeaa tikkausta samalla rintoja puristellen, pieni pysähdys ja Reijo hyödyntää sen survaisten kyrvän kakkoseen ja molemmat aloittavat hitaan nainnin tahtia hieman hakien.... Hitto silloin en voinut pidätellä vaan laukesin omaan käteeni oli se niin pornon näköistä huh huh en olisi uskonut Minnan olevan vielä noin hot... Nyt jo näki selvästi että Minnakin alkoi nauttimaan vaikka olikin kakkosreiässä ensimmäistä kertaa vieraita (luullakseni).

Reijolle homma oli liikaa ja hän survaisi melan perille ja antoi sperman lentää reiän perukoille , poistuen nopeasti pesulle Mikon tullessa tilalle ja aloittaen Markun kanssa rytmikkään panon Minnan lainkaan hanttiin laittamatta vaikka uusi kyrpä perseeseen painuukin.

Vilkaisen kelloa ja huomaan sen olevan kohta kolme yöllä eli saunominen alkoi klo 22.00 ja siitä ei kauan kun alkoi tämä maratooni mahtaa Minnan perse olla aamulla hellä kun pojat jatkoivat tätä samaa vain asennot ja miehet vaihtuivat reissä.

Aamu neljän aikaa Markku nappaa Minnan syliin ja työntää isonkyrvän perseeseen Penan työntyessä halkonsa edestä vapaana olevaan pilluun ja aivan pohjia myöten hitaasti kiihdyttäen Minnan parkuessa hetken ja sitten alkaessa läähättämään ja jodlaamaan kiimassa valtavien kyrpien jyskyttäessä edes takaisin.

Hetkeä aiemmin olin kuullut että äijät olivat napsineet yöllä vielä viagraa joka selitti tuon hirvittävän stondiksen sillä koko ajan joku odotti vuoroaan ja kun yksi lopetti toinen tulee tilalle vaimollenikin oli välillä annettu paukkuja ja siideriä eikä hän ainakaan selviämään päin ollut vaikka aamu jo lähenikin.

Kova litinä ja läiske vaan jatkui ja Minna kiljahteli kunnes Reijo tuuppasi kyrpää suuhunkin siinä oli kolmen reiän nymfo....

Itseäni alkoi uni painaa ja kuulin myös Nikon sanovan että nyt on lähdettävä ja poistui toisten vaihtaessa vuoroa. Reijo kysyi että mitäs Minna jos mentäs yläkertaan nukkumaan kun miehesikin on siellä unilla. Tajusin sukeltaa vieras huoneeseen ja kuulin kun joku kävi kurkkaamassa tilaani todeten että sikeässä unessa.

Ajattelin että odotan hetken mutta taisin torkahtaa ja kun heräsin kello oli aamulla 7.15 kurkistin huoneesta niin huomasin että valot olivat sammuneet paitsi yläkerran viimeisen huoneen ovesta näkyi valoa.

Hiivin huoneen taiteovelle joka oli puoliksi auki ja huomasin että Minna makaa selällään ja Pena oli nuolemassa pillua Minnan huokaillessa lantio vatkaten.

Markku puristeli vaimoni upeita rintoja Minnan vedellessä kyrvän esinahkaa hitaasti edestakaisin Minnan näyttäessä todelliselta panokoneelta siinä vaalealla raidallisella satiini lakanalla, hain kännykän ja ikuistin herrat vaimoni kanssa naimassa useissa eri asennoissa Minnan ratsastaessa kasvot eteen ja taakse Penan mahti kyrvällä, sillä joka ei alku illasta meinannut sisään mahtua vaan nyt Minna hytkyi ja hyppi tuossa jortikassa ja selvästi nautti joka työnnöstä ja ulos vedosta kuin pikkulapsi ensinmäisestä tikkarista .

Mietin että kuinka monta kertaa kyrvät olivatkaan yön aikana pillussa soutaneet ja kaksi niin suurta etten olisi niiden edes uskonut sinne mahtuvankaan mutta kun nyt näin tuon kiimaisen nautintoa täynnä olevan ilmeen keikkuvan tuossa mahti jortikassa oivalsin ettei meillä enää palattaisi entiseen,

Otin viimeiset kuvat vaimoni Minnan täristessä uudenvuoden aamuna vieraan kyrvän seivästämänä leveä hymy huulillaan jonkinlaisen murinan tullessa kurkusta... Samalla kun hän retkahtaa selälleen ja tuijottaa suoraan kasvojani ilmeen muuttuessa kauhistuneeksi....... Poistun huoneeseen ja kuulen että Minna sanoo että nyt menen mieheni viereen vaan ei mainitse että näin huoneessa tapahtui...

Kuulen kun hän tulee huoneeseen ja menee vessaan suihkuun. Kun suihku loppuu kuulen Minnan itkevän hiljaa vessassa... Mietin että viisi miestä köyri vaimoani ja en asiaan puuttunut vaikka olisin voinut...ja vielä kiihotuin kun katselin, outo tämä ihmismieli mitenkähän tästä jatketaan.

Ensinmäinen työpäiväkin meni asioita päässä pyöritellessä , Minnan kanssa ei montaa sanaa ole asiasta vaihdettu .... Nyt vaan on sotku siivottava ... tulin kotiin ja oli lappu että menin ”niihin” testeihin. Sorry...

Kirjoittelin tämän suurimmaksi osaksi yöllä maanantai - tiistai joten anteeksi virheet ei vaan oikein nukuta....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute