Herkku-puhelin
Yllätys
ritari

Olin sopinut treffit puhelimessa naisen kanssa, jota en oikein kunnolla muistanut edellisviikonlopusta. Yllätys oli suuri kun Mira saapui paikalle. ”Moi”, sanoin ja jatkoin että minkäs ikäinen olet. ”18”, vastasi Mira. Itse olin 34. Sanoin etten ollut ihan tällaiseen varautunut, mutta mennään nyt ainakin kävelylle.

Istuskelimme sitten puiston penkillä ja yhtäkkiä Mira kysyi voisimmeko suudella. Suudelma tuntui hyvältä ja päätin kokeilla kepillä jäätä. Aloin suudellessa hieroa Miran rintaa ja yllätyksekseni Mira laittoi kätensä jäykistyvän kullini päälle ja hieroi sitä housujen läpi. Siitä meikäpoika innostui, työnsin käteni Miran housujen sisään ja upotin sormeni pilluun. Mira alkoi huokailla ja runkkasin märkää pillua niin että Mira sai orgasmin. Sitten tuli suurin yllätys.

Mira huohotti korvaani olevansa neitsyt ja toivoi että hoidettaisiin se pois järjestyksestä. Päätimme ajaa luokseni. Miralle emme voineet mennä koska hän asui vielä vanhempiensa luona. Pääsimme kämpilleni ja otimme vaatteet pois. Menimme pesulle ja homma meinasi riistäytyä käsistä jo suihkussa. Lopulta menimme sänkyyn ja Mira otti kullini käteensä ja alkoi runkata minua. Minä työnsin sormen Miran pilluun ja aloin hieroa. Kohta Mira kysyi että mahtuisiko pilluun kaksi sormea,mahtuihan sinne. Sitten pyysin Miraa levittämään jalkansa jotta voisin tulla hänen sisään. Varovasti aloin työntää kullia tuohon neitseelliseen pilluun. Mira pyysi että laita varovasti joten ehdotin, että hän tulee päälle aluksi jotta voi itse tuntojen mukaan upottaa kullia sisäänsä.

Mira istu päälleni ja alkoi upottaa kulia sisäänsä pikkuhiljaa. Lopulta kulli oli juurta myöden pillussa Miran haukkoessa henkeä. Sitten hän alkoi ratsastaa hitaasti kullilla ja voin kertoa että tuntui taivaalliselta. Käänsin Miran alleni ja Mira alkoi tottua kulliin sisällään huutaen että nai mua kunnolla. Aloin naida paukuttaa tuota ihanaa nuorta kiinteä rintaista naista oikein kunnolla. Mira huusi orgasmiaan ja se oli minulle liikaa, aloin tuntee kuinka orgasmin aalto alkoi palleista ja kohta suihkutin spermani Miran ahtaaseen pilluun kiimasta karjahdellen. Voipuneina menimme suihkuun ja päätimme ottaa vielä uudestaan, niin teimmekin. Näin Miraa vielä muutaman kerran ja panimmekin vielä. Nyt 10 vuoden kuluttua vieläkin muistelen kaiholla nuorta kiimaista herkkua!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute