Herkku-puhelin
Parin seurassa
Veijari

Tarinan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun puoleenväliin eli tapahtumat ovat siis aitoja.

Törmäsin netissä pariskunnan jättämään seuranhakuilmoitukseen, jossa he hakivat miestä kolmanneksi. Pariskunta ei ollut määritellyt hakemukseen muuta kuin, että asuivat Länsi-Suomessa, ei siis edes ikää tai muutakaan. Vastasin ilmoitukseen ihan mielenkiinnosta ja kerroin hieman itsestäni. Olin siis silloin 30-vuotias, urheilullinen ja varsin hyväkroppainen mies. Uskalsin sanoa niin, vaikka normaalisti ei olekaan tapana kehuskella, mutta pakkohan jonkinlainen myyntipuhe oli keksiä.

Parin tunnin kuluttua sainkin vastauksen ja selvisi, että pariskunta olikin minua selvästi vanhempi, noin 50-vuotiaita. Tämä oikeastaan alkoi tuntua varsin kiihottavalta ajatukselta, niin sanotusti kielletyltä hedelmältä. He eivät onneksi asuneet samalla paikkakunnalla, vaan noin 60 kilometrin päässä minusta, joten saatoin olla varma, että emme tuntisi toisiamme entuudestaan. Viestittelimme illan aikana ja vaihdoimme ajatuksia mistä kukakin pitää ja mitä toivoisi mahdolliselta tapaamiselta. Itse olen aina pitänyt paljon suuseksistä, niin antavana kuin saavanakin osapuolena. Parin nainen tykkäsi ajatuksesta kovastikin. Kerroin myös, kuinka tykkäisin nuolla paljaaksi ajeltua naisen pillua. Parin päivän viestittelyn jälkeen nainen halusi puhua kanssani puhelimessa ja sovimme, että hän soittaa minulle illalla. Annoin siis numeroni heille, vaikka hieman tietysti epäilytti antaa numeroa täysin tuntemattomille.

Illalla puhelin soi ja vastasin puhelimeen mahdollisimman luontevasti. Kuulin äänestä, että naista jännitti ihan samalla tavalla kuin minuakin. Hänen äänensä oli seksikkään käheä ja tunsin kuinka lämmin aalto meni vartaloni läpi. Tämä tietysti vaikutti myös jalkoväliini ja tunsin kovettumisen merkkejä. Hetken juteltuamme molemmat rentoutuivat ja pystyimme puhumaan haluistamme ja odotuksistamme. Hän ehdotti loppujen lopuksi tapaamista heidän mökillään, joka oli saaressa. Sovimme tapaamisen seuraavaksi viikonlopuksi. Puhelun jälkeen polveni löivät loukkua ja jännityksen kihelmöivät aallot menivät lävitseni. Yhdestä fantasiasta oli tulossa siis totta.

Ajoin perjantai-iltana sovittuun paikkaan, josta parin miehen oli tarkoitus hakea minut veneellä mökille. Ehdinkin odotella 15 minuuttia ennen kuin kuulin veneen ääneen. Sinä aikana olin ehtinyt jo miettiä moneen otteeseen oliko tämä kaikki vaan pelkkää huijausta. Ei se ollut, vaan mies ajoi veneen rantaan ja pyysi minua veneeseen. Kättelimme ja esittelimme itsemme. Hän kertoi, että vaimo oli tekemässä ruokaa ja saunakin olisi lämpimänä. Mies oli roteva ja pitkä, mutta vatsaakin oli vuosien aikana näköjään kertynyt ainakin omaksi tarpeeksi.

Saavuimme mökille. Tumma, kaunis nainen tuli meitä ulos vastaan. Hän halasi minua ystävällisesti ja tunsin heti pientä kovettumista housuissa. Hän oli sopusuhtainen, noin 160 cm pitkä nainen ja kaiken lisäksi vielä varsin povekaskin. Mies tarjosi heti oluen ja tunnelma muuttui varsin rennoksi. Söimme ja nautimme illasta.

Siirryin miehen kanssa saunaan ja hän selvästi vielä tenttasi, että millaisen miehen he olivatkaan saaneet vieraakseen. Olimme sopineet, että nainen tekee lopullisen valinnan haluaako hän, että tapahtuu jotain minun ja hänen välillään. Parin nainen oli käynyt pesulla ennen meitä ja hän oli ollut valmistautumassa illan jatkoon.

Saunasta tultuamme istuin tuvan pöydän ääreen pelkkä kylpytakki päällä. Nainen tuli viereeni silkkisessä yöasussa, joka koostui pikkuhousuista ja hieman vyötärön alle ulottuvasta paidasta. Istuimme pöydän ääressä kunnes mies meni käymään ulkona. Silloin nainen siirsi kätensä reidelleni ja suoraan kylpytakkini alle. Avasin kylpytakin narun ja annoin hänelle suoran näkymän kiinteään vartalooni ja kovettuvaan kyrpääni. Nainen ei aikaillut vaan siirsi kätensä kyrpäni varteen ja aloitti hitaasti vetelemään esinahkaa edestakaisin. Hänen silmänsä olivat sameat ja hän vaikutti kiimaiselta. Puristelin hänen rintojaan ensin puseron päältä, mutta lopulta siirsin käteni hänen puseron alle. Hänen nännit olivat jo kovettuneet ja rinnat tuntuivat varsin kookkailta. Tämä tuntui taivaalliselta. Hän taivutti itseään ja otti kyrpäni kuumaan suuhunsa. Hitaasti hän otti uudestaan ja uudestaan kyrpääni suuhunsa. Tästä olin jo kauan haaveillut, vanhempi kaunis nainen kova kyrpäni suussaan. Parin mies tuli sisälle ja totesi, että täällähän on päästy jo vauhtiin. Tilanne tuntui epätodelliselta, naisen mies katsoi touhuamme parin metrin päästä selkeästi kiinnostuneena.

Siirryin naisen kanssa sängylle. Riisuin naisen ja pyysin häntä siirtymään päälleni 69:iin. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, mutta mies kommentoi pöydän äärestä kyrpä kädessään, että he eivät ole koskaan tehneet tällaista. Siitä sain vain lisää kiihoketta ja halua antaa naiselle parastani. Nainen oli ajanut ilokseni pillunsa posliiniksi. Tartuin häntä lanteista kiinni ja upotin naamani märkään pilluun. Nuolin häntä nuoruuden vimmalla, välillä pyörittäen kieltä klitoriksella, välillä hitaasti pitkillä vedoilla. Äänistä päätellen hän nautti, mutta niin nautin minäkin hänen suihinottotaidoistaan. Hänen miehensä tosin tyytyi runkkailemaan pöydän ääressä ja nauttimaan snapseista. Se ei tosin haitannut minua, mutta tuntui hieman oudolta, mutta samalla kiihottavalta.

Pyysin naista nousemaan päältäni. Hän ei päästänytkään minua altaan vai otti kyrvästäni kiinni ja ohjasi sen kuumaan pilluunsa. Kyrpä upposi helposti sisään, koska hän todellakin kävi kuumana ja pillu valui nesteitä. Hän aloitti hitaan ratsastuksen päälläni. Minä tartuin kiinni hänen rintoihinsa ja puristelin niitä kiihkoni vallassa. Hän taivutti itseään niin, että sain imaistua nännin suuhuni. Tämä kiihotti häntä entisestään. Aloitin puskemaan itseäni häntä vastaan, jotta pääsisin entistä syvemmälle. Mies katseli edelleen pöydän ääressä kiihottavaa tapahtumaa.

Käänsin naisen alleni selälleen jalat levälleen ja työnnyin häneen rajulla työnnöllä. Katsoin häntä suoraan silmiin ja tunsin kuinka molemmat halusimme toisiamme. Olin jo unohtanut miehen ja annoin tunteen viedä. Painoin kovaa kyrpääni pohjaan saakka uudestaan ja uudestaan. Nainen hoki kuinka ihanaa oli saada isoa ja kovaa kyrpää. Tämä kiihotti minua entisestään. Nainen pyysi saada kovaa kyrpää takaapäin. Sehän sopi minulle, koska tämä on yksi suosikkiasentoni. Tilanteen keskeytti miehen ääni, mutta hän tyytyi vain toteamaan, että tästä vaimo tykkää. Niin tykkäsin minäkin. Tartuin häntä kiinni hänen sopivan pyöreästä lantiosta ja ohjasin kyrpäni hänen pilluunsa. Työntelin aluksi hitaasti kiusoitellen kyrpääni pohjaan saakka, kunnes hän aloitti työntää takapuoltaan vastaan. Tämä oli merkki, että hän halusi enemmän, nopeammin. Hänen miehensä tuli viereemme ja aloitti puristelemaan vaimonsa rintoja. Muuta hän ei saanutkaan tehdä, koska vaimo kielsi. Puskin häntä kovaa ja pohjaan saakka joka työnnöllä. Hän taisi tykätä kovista otteista niin kuin moni muukin nainen, vaikka eivät sitä aina myönnäkään. Nainen alkoi supistelemaan ja hän sai sarjan pieniä orgasmeja. En kestänyt enempää vaan laukesin hänen sisälleen rajusti sykkien. Tuntui kuin pää olisi räjähtänyt.

Siirryimme nukkumaan samaan sänkyyn, nainen keskelle ja miehet laidoille...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute