Herkku-puhelin
Eija ja vähän muutakin sisälläni
mmss

Olin tuijotellut tuntikausia nettipornoa. Munani oli seisonut tuntikausia ja nyt oli kliimaksin aika. Otin kaapista mustan tekopeniksen ja asetin sen kaksioni makuuhuoneen lattialle. Hetkessä riisuin itseni alastomaksi. Muutama minuutti lämmittelyä pikkudildolla ja tuo mokkajorma saisi painua sisääni. - PIM POM. - Vitun ovikello, huudahdan ääneen. Eteisen valo on päällä, joten joku tajuaa minun olevan kotona. Vedän collegehousut nopeasti jalkaan ja menen ovelle.

Oven takana on Eija samasta rivitalosta. - Moi, sori mut lainaatko jälleen kerran sitä sun meisselisarjaa? Tuli taas uusia huonekaluja, Eija selittää. Eija on viisikymppinen yksin asuva nainen. Mukava, hoikka blondi, pienet rinnat, ikäisensä näköinen. Hänen viimeisin miehensä lähti muutama kuukausi sitten. Lievä seisokkini näkyy varmasti housuissa, kun pengon eteistä etsien meisseleitä. Käännyn keittiöön ja huomaan Eijan tulevan eteisessä peremmälle. Meisselit löytyivät ja annan ne Eijalle. Huomaan itsekin olevani hätäilevä. - Joo... kiitti lähdenkin saman tien, sulla taitaa olla jotain tekemistä, Eija sanoo ja samassa poistuu jo ovesta. "Lämmittelen" vielä uudestaan, ennen kuin musta surma viimeistelee runkkusessioni.

Parin päivän päästä saan sähköpostin Eijalta. Luettuani viestin nielaisen tyhjää parikin kertaa. Viestissä luki näin:

Moi! Palautan meisselit pian, tarviin niitä vielä. Mut sitten... älä pahastu tai säikähdä tästä seuraavasta. Olen säälittävä, kun en uskalla sanoa tätä sinulle kasvotusten. Kun kävin hakemassa työkalut sinulta, näin mitä makkarisi lattialla oli, taisin keskeyttää sinut pahasti. Heti sanottakoon, että tiedän ettet ole homo vaan se on aivan normaalia, että nuori heteromies haluaa myös tyydyttää takakautta. Esim. viimeisin mieheni piti siitä kovasti ja tein sitä hänelle usein. Minulla on paljon erilaisia leluja sitä tarkoitusta varten. Ja niinpä kysynkin..... haluaisitko että teen sitä myös sinulle? Kaveripohjalta ilman mitään sen kummempaa. Olen tietysti täysin luotettava. Anteeksi, jos tämä loukkaa sinua, unohdetaan koko juttu jos haluat. T: Eija

- Voi vittu, oli ensimmäinen ajatukseni. Toisaalta hyvä, että sen näki juuri Eija, eikä esim. oma äiti. Vasta viiden minuutin päästä tajusin, että Eijahan oli se mistä olin aina fantasioinut. Toisen viisiminuuttisen jälkeen lähetin jo paluuviestiä Eijalle.

Seuraavana päivänä olinkin jo Eijan oven takana. Yllätyksekseni olin rento, enkä jännittänyt juuri lainkaan. Eija pyysi minut sisälle ja kertoi saunan olevan päällä. Hän ehdotti, että kävisimme saunassa, niin tutustuisimme toisiimme ja olisimme mahdollisimman rentoja ja vapautuneita. Riisuuduimme ja menimme lauteille. Eija oli todella mukava, hän kertoi, että tekisimme hyvää vain minulle. Eija tyydyttäisi minut, ei varsinaista seksiä. Eija myöskin selitti, että hän on itse pukeutuneena, eikä hän ota itse mitään sisäänsä. Ymmärsin tämän. Eija meni pesulle ja sillä aikaa hieman hivelöin pippeliäni, vilkuillen lasioven läpi karvakolmiotaan pesevää Eijaa. - Tule sitten alakertaan, Eija huikkasi saatuaan itsensä pestyä. Peseydyin ja pyyhe vyötäröllä lähdin kohti alakerrassa ollutta takkahuonetta.

Astelin portaita alas takkahuoneeseen, jossa Eija oli odottamassa. Hän oli pukeutunut punaisiin pitkiksiin ja tummaan t-paitaan. Takkahuoneessa oli kaksi leveää harmaata sohvaa, joissa oli matalat selkänojat. Huoneessa oli hiukan hämärää, mikä sopi hyvin punatiiliseinän ja -takan luomaan hämyiseen tunnelmaan. Astuin viimeisetkin portaat ja huomasin, että lasisella sohvapöydällä oli aseteltuna erilaisia leluja, ja nimen omaan peppuleluja.

- Käy istumaan, Eija sanoi. - Täällä ei ole minkäänlaisia kameroita, eikä ketään muita meidän lisäksi, Eija kertoi. Alastomana istuin toiselle sohvalle ja huomasin sille levitetyn pyyhkeen. - Millaisista sinulla on kokemusta? Eija kysyi hypistellen pöydällä olleita leluja. Sanani juuttui suuhun, vaikka tunsinkin itseni vapautuneeksi. - Tuota... öhh... - Ei mitään hätää, Eija rauhoitti, - Voit katsella aivan rauhassa. Pöydällä oli pieniä, reilun sormen paksuisia ja siitä suurempia ja suurempia tekopeniksiä, anaalitappeja ja pari suurta pallomaista plugia. - Omani on tällainen, näytin toiseksi suurinta mustaa tekopenistä, joka oli halkaisijaltaan noin 5 cm. - Okei, entäs tapit? Eija kysyi. - No niistä minulla ei ole kokemusta, totesin. - Okei, no katsotaan miten edetään, Eija totesi. - Missä asennossa haluat? Eija jatkoi.

Asetuin kontalleni melko kovapintaiselle sohvalle. - Näin onkin minulle paras, Eija sanoi. Hän otti samalla esiin valkoiset kumihansikkaat. - Nyt ollaan vähän niin kuin lääkärissä, hän totesi hymähtäen. Eija siirtyi taakseni ja käänsi himmeää kohdevaloa takapäätäni kohti. - Kaunis pyllynreikä! Kommentti tuntui naurettavalta, mutta otin sen kohteliaisuutena. Eija otti pöydältä liukastetta ja levitti sitä sormellaan karvattomalle aukolleni. - Lämmitellään hiukan, Eija sanoi hivuttaen etusormeaan pyllyyni. Tuntui todella oudolta kun sisälläni oli jotain mitä en pystynyt ennakoimaan tai kontrolloimaan.

Liukaste toimi tehokkaasti rentouttaen ja pian sisässäni oli kaksi sormea. - Oletkin rento, hyvä niin. Eijan hinkatessa sormiaan anaalissani kaikki viimeisetkin jännitteet katosivat. Pyllyleikkien tuoma mielihyvä alkoi heti valtaamaan kehoani. - Hyvä poika, Eija naurahti vetäen sormensa ulos. Hän otti pöydältä keskikokoisen, noin nelisenttisen dildon. Voideltuaan sen hän asetti sen aukolleni. Turpea terska hieman ahdistaen dildo painui lopulta helposti lihaksen ohi suoleeni. Oma penikseni alkoi heräämään Eijan siirtyessä pian nopeisiin työntöihin. Olin päättänyt, että kyrpääni en koske, orgasmi lopettaisi leikin. Sen tiesin kokemuksesta. Eija myöskin tiesi tiesi tämän ja oli kertonut olla koskematta penikseeni.

- Uuhhh... Tuntui niin hyvältä, mutta halusin lisää, isompaa. - Lisää! huudahdin ja Eija ymmärsi viestin. Liike loppui ja rauhallisesti musta tekokikkeli ulostui suolestani. Eijan toinen käsi jäi hieromaan aukkoani toisen käden hamutessa pöydältä dildoa. Käänsin päätäni ja huomasin "omani" viisisenttisen olevan pöydällä. Eijalla oli siis kädessään suurin, noin kuusisenttinen. - Rento poika! Eija sanoi levittäen liukastetta pitkin pyllyvakoani ja alaselkääni. Sitten hetken hiljaisuuden jälkeen neekerinkullijäljitelmän terska alkoi avata sulkijalihastani. - Hyvä, hyväää, Eija huohotti fysiikkani laittaessa ensin refleksinomaisesti vastaan. Yhtäkkiä tunsin ryppynaruni aukeavan ja patukka avasi sitä lisää ja lisää. Kipu alkoi tuntumaan, kunnes terska muljahti hyvin voideltuun suoleeni koko paksun varren seuratessa perässä. Hyvä poika! Hyvä Poika! Eija huudahti vehkeen jo iloisesti pumpatessa minua.

Musta kulli takoi säälimättä eturauhastani ja kyrpäni seisoi kivikovana. Tunne oli jotain, mitä en koskaan ollut saavuttanut soololeikeissäni. Tarrasin kiinni sohvanpäädystä ja vein vastustamattomasti toisen käteni kyrvälleni. - Älä tule!! Älä tule vielä poika!! Eija huusi. - Irrotin käteni vehkeestäni, vaikka todellinen jysäykseni olisi ollut vain muutaman sekunnin päässä. - Niin sitä pitää! Eijakin huusi vähitellen hidastaen vauhtia. - Älä tule, vaikka vedän tämän ulos, hän selosti. Hetken mietin miksi hän lopettaa, tajusin kuitenkin että tauko tekisi hyvää, jotta tämä ihanuus voisi jatkua.

Pamppu liukui sisältäni. Huohotin kuin mikäkin koira. Perseeni tuntui käytetyltä, avoin peräaukko levitti väkisin pakaroitani. Eija otti liukasteen ja hieroi sitä pyllylleni. - Tuntuiko hyvältä? Sattuiko? Hän kyseli. - Vähän sattui, mutta tuntuu ihan vitun mahtavalta, sain kuvailtua. - Hyvä, mites olisi jos kokeiltaisiin jotain elävämpää, Eija ehdotti. - Niin mitä? kysyin, vereni kun oli edelleen pakkautuneena muualle kuin aivoihin. - Kai tiedät mitä fistaus on, Eija repäisi. - Joo, totesin tuntien samalla alavatsassani extranipistyksen. - Miten on, kokeillaanko? Eija vielä kysyi. - Totta kai! huudahdin vielä hieman epäuskoisen onnellisena.

Eijan kädet olivat mielestäni aika sirot, mutta en tiennyt yhtään mitä odottaa. Tunsin pian sormien jo painuen aukosta sisääni. Eija teki rauhallista pumppausliikettä neljällä sormella välillä painaen rystysiä aukkoani vasten. Sitten liikkeet lyhenivät ja lyhenivät ja lihakseni alkoi venymään käden pyrkiessä sisääni. Edellinen dildo oli selvästi tehnyt tehtävänsä ja hetken kirpaisten Eijan käsi oli suolessani.

Ranne piti lihaksen rentona käden eläessä sisälläni. Tunne alavatsassa oli jotain mielihyvän ja kivun väliltä. - En kestä! jouduin toteamaan pian käden tunnustellessa eturauhastani. - Eiiiii! huusin sperman singotessa pyyhkeelle. Elämäni rajuin orgasmi, millaista en koskaan ollut kokenut edes yhdynnässä sai minut sätkimään. Eijan käden hiljainen liike täydensi pitkää orgasmia. - Hyvä, hyvä poika, Eija totesi vähitellen vetäen kättä pois. Orgasmin pauloissa käsi pullahti kivuttomasti suolesta.

Eija otti toisen pyyhkeen ja pyyhki sillä takamustani. En pystynyt edes liikahtamaan jalkani hädin tuskin pitivät minut kontallani. - Voi ottaa pyyhkeen ja mennä suihkuun, Eija totesi vetäessään kumihanskoja kädestään. - Olet kyllä mahtava poika! hän vielä naurahti ennen kuin poistui yläkertaan minun lysähtäessäni pyyhkeelle vasten omia kiimaliimojani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute