Herkku-puhelin
Pakkoko juuri kaverille antaa..
Hehkuva vuori

Tapaus sijoittuu 90-luvun loppupuolelle. Vaimoni Hanna oli siihen aikoihin 24-vuotias ja ihan menevän näköinen kinkku. Kerran eräältä laivareissulta tulon jälkeen kun häntä hyvänä pidin, hän kertoi, jotta oli antanut jonkun noin 10 vuotta vanhemman äijän sormettaa itsensä, mutta ei sen kummempaa ollut tapahtunut. Jostain syystä tämä tieto sai minut entistä kovemmaksi ja nussinkin vaimoni melko rajusti sinä yönä. Rajun naiskentelun jälkeen, huomattuaan reaktioni, vaimoni sanoi haluavansa kokeilla vierasta kullia. Suostuin, koska tiesin jotta kieltäessäni se tapahtuu salaa. Olin mieluummin tietoinen asiasta.

--------

Kuukausi vierähti eikä mitään sattunut. Eräänä iltana, oikeastaan yötä tuo oli kun puhelimeeni pirahti viesti "Tulen vasta aamulla kotiin ;)". Viesti oli vaimoltani ja arvasin mikä on kyseessä. Emäntä oli kavereidensa kanssa viettämässä tyttöjen iltaa. Sinä yönä tuntui jotta en unta saa. Olo oli sekava, kun ajattelin että jossain vaimo saa tällä hetkellä vierasta miestä.. Itse asiassa ajatus taisi olla niin päin, että jossain vieras mies nussii minun vaimoani. Kello ei ollut kuin kolme aamuyöstä kun ovi kävi ja Hanna tuli kotiin. Ei nyt erityisen pirteältä näyttänyt eikä iloiselta joten tiedustelinkin jotta menikö homma mönkään, eikö vierasta saanut? Hanna kertoi jotta minulle lähetetyn viestin hän oli lähettänyt jo miehen kotoota, mutta yö ei ollutkaan loputon. Äijä oli kuulemma hänet riisunut, nainut muutaman minuutin ennen kuin oli lauennut, jonka jälkeen hetken vaimoani kehunut ja ruvennut nukkumaan. Hanna oli jäänyt ilman orgasmiaan.

Tieto, jotta joku vieras on saanut tyydyttää tarpeensa suloiseen ja niin kiltinoloiseen rouvaani sai kaluni kovaksi vaikka pahimmat paineeni olinkin jo runkannut, joten ei muuta kuin nainen sänkyyn ja hommiin. Odotin jotain muuta kun olin tarinoita kuullut "kertalleen" nussitusta pillusta. Hanna oli toki kiihkeä niin kuin aina ja melko liukaskin ilman lämmittelyjä, mutta ei se sen kummemmalta tuntunut kuin ennenkään.. Hyvältähän se pillu tietenkin aina tuntuu.

-------

Kuukaudet kului ja olin opiskelujen vuoksi viikot toisella paikkakunnalla. Oli jo perjantai-iltapäivä kun puhelimeni äänteli viestin vuoksi ja rakas vaimonihan se viestitteli: "Sain ja annoin täysihoidon!!" Sydämeni hypähti varmaan kurkkuun saakka, joka rupesikin tuntumaan kuivalta. Tunsin täriseväni, enkä ollut varma mitä tunsin. Olin jo tyytyväisenä ehtinyt ajatella, että vaimoni "vouhotus" vieraasta kullista unohtui siihen yhteen pettymykseen. Tiedusteluihini jotta kertoisi tarkemmin, vaimoni sanoi kertovansa kun saavun kotiin.

Voitte uskoa jotta kotimatka tuntui pitkältä, vaikka matkaa ei ole kuin sadan kilometrin verran. Sydän jatkoi mieletöntä hakkausta. Kulli puolitanassa ajoin selkeää ylinopeutta kotia kohden, vaikka en oikeasti todellakaan ollut varma, jotta pidinkö ajatuksesta vaimoni jakamisesta...

Kotiin päästyäni en malttanut kunnolla edes päällysvaatteita riisua, kun hoputin Hannaa kertomaan mitä on tapahtunut. Hanna odottelikin minua pelkkä t-paita yllään, alapää paljaana. Yritin sivusilmällä katsella näyttääkö jalkoväli jotenkin erilaiselta, mutta jos en olisi tiennyt hänen saaneen juuri, niin en olisi arvannut. Hanna aloitti: "Nooo, tässä kävi niin kun oon lenkillä käydessä nähnyt Mikkoo aina välillä.." Mikko, päässäni jysähti. Kaverini, jolla on kuvankaunis tyttöystävä kotona. Okei, Mikon tyttöystävä Paula on melko tiukkapipo. Olen tuntenut Paulan jo kauan, aikaisemmin kuin Mikon ja tiedän jotta Paula on todellakin siveydensipuli; kerta viikossa saunan jälkeen pimeässä peiton alla jne tyyppiä. Olin nuorempana yrittänyt vongata Paulalta, mutta yritys tyrehtyi kun ei se käy, koska ei edes seurustella.

Hanna jatkoi kertomustaan: "Aina mä oon jäänyt juttelemaan Mikon kaa, enkä oo ollu ihan varma yrittääkö se flirttailla tai jotain.. Tänään lenkillä ollessa taas näin sen ja pyysin kahville käymään. Mikko sanoi vievänsä koiran pois ja tulevan sitten." Kuuntelin silmät pyöreänä kun Hanna jatkoi niin iloisesti kun kertoisi jostain arpajaisvoitosta: "Kerkesin just tulee suihkusta kun ovikello soi.. Kävin avaamassa vaikka mulla ei ollut muutakuin t-paita ja stringit jalassa." "Oisin käynyt laittaa housut vielä, mutta Mikkoo ei kuulemma haitannu mun asu", Hanna hihitteli.

"No, kerro mitä teille tapahtui. Kerro mitä tää täysihoito on! Meidän sängyssäkö panitte??" hoputin Hannaa. Ja Hanna aloitti kertomuksen kuin luennoitsija: "Tossa sohvalla me se tehtiin. Mä otin ensin suihin ja Mikko laukes eka mun suuhun, aika ällöä se oli, mutta en ehtinyt varautuu, se tuli niin äkkiä." Mietin mielessä jotta onpa hienoa, mä en saa laueta suuhun mutta kaveri saa.. Hanna kertoi jotta Paula ei kuulemma suostu ottaa suihin ja siksi Mikko laukesi niin nopeasti. Ei kuulemma Paula anna itseänkään nuolla, mutta oma pikkukiltti Hannani totta kai korjasi senkin puutteen Mikon kokemuslistasta. Saatikka sitten ratsastukset ja muut.

Mielessä kirosin, jotta pitikö se tuttu sitten ottaa, mieluummin olisin kuullut jotta joku täysin vieras panomies olisi hoidellut Hannan tarpeet ja siinä sivussa omansa, mutta nyt kyydin antajana on ollut Hanna ja kertomuksen mukaan antanut Mikolle jotain ennen kokematonta. "No, olikos hyvää kullia..?" kysäisin ehkä vähän vittuuntuneenakin. Tätä en odottanut mutta vastaus kuului: "Ei se niin pitkä ole kuin sun, mutta melko paksu jötikkä kyllä." Tätä vaimokultani kertoi silmät kiiluen. Tuohon tilanteeseen en enää halunnut kuulla kumpi mitta merkkaa enemmän..

Sekaisesta mielentilasta riippumatta kaadoin Hannan samalle sohvalle missä juuri muutama tunti aikaisemmin oli vierasta aisaa saanut. Ei taaskaan alkulämmittelyjä tarvinnut jotta pääsin painumaan tuohon lemmenonkaloon. En tiedä johtuiko tapahtuneesta, minusta vai koko tunnelmasta mutta nopea kymmenminuuttisemme oli rajua lihaa piiloon -seksiä ja Hannakin oli tavallista äänekkäämpi. Tällä kertaa tunsin kyllä naidun pillun, vai liekö mielikuvitukseni harhaa.

-----

Asiasta ei sen koommin enää keskusteltu, vaikka tiesinkin Mikon käyvän Hannan hoidossa säännöllisesti. Suhteen jatkumisesta sain tietoja poissa ollessani. Hanna saattoi laittaa viestin: "Älä tule nyt kotiin, Mikko käväisee kylässä." Mikko käsittääkseni ei ikinä saanut tietää jotta tiesin hänen panevan vaimoani. Kaveruutemme jatkui entiseen malliin, paitsi joskus kaljoitellessa ja saunoessa huomasin itse vilkuilevani salaa Mikon varustusta ja ajattelevani jotta tuolla se kyntää tässä kämpässä minun poissa ollessani. Joskus jopa huvittavaa oli millaista pajunköyttä Mikko yritti minulle syöttää, miksi hänen on lähdettävä kotiin, kesken baari-illan.

Parin vuoden päästä tuosta erosin Hannasta, samalla katkesi välit Mikkoon. Ei minun toimesta tosin. Mikko ja Paula ovat edelleen yhdessä, mutta Hannan ja Mikon suhteesta en tiedä... Perustuu tosi tapahtumiin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute