Herkku-puhelin
Enitapaamisella lasti pepaan
Virkanainen

Olimme tutustuneet netissä ja chattailleet usein jokapäiväisistä asioista. Hän oli asiallinen ja mielenkiintoinen mies. Keskusteluissa sivusimme myös seksiin liittyviä asioita lähinnä siitä näkökulmasta, että minun arvomaailmaani eivät yhden yön jutut ole sopivia. Olin saanut hyvin uskonnollisen kasvatuksen ja sen myötä ajatusmaailmaani liittyi vahvasti ajatus, että sukupuolielämä kuuluu vain parisuhteeseen ja mieluusti vasta avioliiton jälkeiseen. Olin näissä asioissa hyvin kokematon.

Matkustelen työni vuoksi jonkin verran. Päätimme eräässä keskustelussa, että voisimme nähdä toisemme ihan kasvotusten työmatkani aikana. Ennen tätä tapaamista kävin läpi hänen kanssaan tiukasti periaatteita, joita halusin hänen noudattavan. Voimme illallistaa yhdessä ja porista, kuten netissä, mutta mikään muu ei tule kysymykseen. Hän ymmärsi asian, vaikka olimme jo netissä saaneet toisemme melko kiihkeään olotilaan monesti.

Sovimme tapaavamme hotellini aulassa. Hän lupautui illallisemme jälkeen viemään minut työhöni liittyvään iltajuhlaan ennen kotiin palaamistaan. Aikaa meillä oli tapaamiselle noin kolme tuntia. Odotin jännittyneenä, mutta innolla hänen tapaamistaan. Hän oli luonnossa samanlainen kuin netissä. Välitön ja aito ihminen. Pääsimme juttuun helposti ja jatkoimme niitä asioita, joita netissä olimme jo keskustelleet. Illallinen oli mukava kokemus hänen kanssaan. Olin nauttinut illallisen aikana viiniä, joka sai minut rentoutumaan ja vapautumaan, hieman.

Aika meni nopeasti ja minun oli lähdettävä huoneeseeni vaihtamaan iltapukua. Pyysin häntä mukaan sinne odottamaan, jotta voi sitten kyyditä minut iltajuhlapaikkaan lähtiessään. Hississä matkalla huoneeseen olimme lähekkäin ja tunsin kuinka ilmassa oli kiihkeää jännitystä. Mielessäni hoin sääntöjä, jotka olimme sopineet, vaikka olisin halunnut jotain ihan muuta. Huoneeseen mentyämme hän asettautui makoileen rennosti queen bed sänkyyn ja minä syöksyin kylpyhuoneeseen juhlamekon kera.

Peseydyin ja vaihdoin vaatetukseni siveellisesti piilossa häneltä. Huomasin kyllä oman reaktioni tähän mieheen ja tilanteeseen. Jalkovälini tuoksui ja oli kostea. Kun olin valmiina, asuin huoneeseen takaisin, vartalonmyötäinen ja maahan asti ulottuva iltamekko ylläni. Kerroin olevani valmis kyyditettäväksi. Sain ihailevia vartalonmyötäisiä katseita, joita en ollut huomaavinani.

Lähdimme iltajuhlapaikkaa kohti hänen autollaan. Matkalla laskin käteni hellästi hänen reidelleen ja liikuttelin sitä siinä hieman. Hänen reaktio oli havaittavissa, mutta en kommentoinut. Pohdin ääneen sitä, kuinka hänen on kurja ajaa takaisin kotiin näin myöhään. Uskaltauduin viinilasien rohkaisemana ehdottaa, että jos hän sittenkin menisi minun hotellihuoneeseen odottamaan iltajuhlani ajaksi ja jäisi yöksi. Toki ehtona olisi, että noudattaisimme tiukasti niitä sääntöjä, joita olimme sopineet. Ei kosketusta, puhumattakaan muusta. Hän oli innoissaan ehdotuksestani ja lupautui tekemään niin.

Olin sekavissa ajatuksissa koko iltajuhlan. Mitä olin tehnyt ja ehdottanut. Välillä tunsin kuinka jalkovälini oli kanssani eri mieltä asiasta. Siellä tykättiin. Vihdoinkin juhlan virallinen osuus oli ohitse ja pääsin lähtemään. Hän odotti sovitusti juhlapaikan ulkopuolella minua. Puhuimme matkalla hotellille uudelleen minun säännöistäni, joita hän sanoi kunnioittavansa.

Vaihdoin hotellilla iltamekon yöasuuni. Hän riisuutui myös vähempiin vaatteisiin. Sopimuksena oli, ettei alasti voida kumpikaan olla, ja että molemmat pitävät oman sängynpuoliskon. Juttelimme sängyssä leppoisasti erilaisista asioista. Yö oli jo pitkällä, kun käänsin hänelle selkäni ja toivotin siveellisesti hyvät yöt. Rajat oli pidetty ja myös säännöt. Huoneeseen astui hiljaisuus, jonka rikkoi molempien meidän salainen kiihottava hengitys. Kumpikaan ei ollut sitä huomaavinaan.

Koskettelin peiton alla hiljaa litimärkää klitoristani. Tilanne ja varsinkin siihen liittyvät kiellot saivat minut kiihottumaan hulluuden partaalle. Vieressäni oli mies. Kiihottava mies. Kuulin, miten hänen kätensä liikkui peiton alla omaa vartaloaan-penistään-koskettaen. Tämä kiihotti minua lisää, sillä myös hän toimi siten salaa minulta. Tilannetta jatkui pitkään. Molempien hengitys kiihtyi ja sitä ei enää voinut olla havaitsematta. Kumpikaan ei silti puhunut, vaan leikimme nukkuvinaan olemista.

Olin todella märkä. Pelkäsin, että hän havaitsee ilmassa leijuvan kiiman tuoksun. Yritin rauhoitella itseäni eri konstein, mutta kiima vain yltyi. Hän kääntyili, tuli hieman lähemmäksi minua. Kasvot selkääni päin. Nukuin puolittain vatsallani. Peitto oli jalkojeni välissä siten, että toinen sääreni oli sen ulkopuolella. Ajattelin, että hän katsoo minua. Hengitykseni kiihtyi entisestään ja olin jo valmis sanomaan ääneen, että anna sitä kyrpää. Ihanan kiimainen tunnelma. Jumalattoman kiimainen. Molemmat olivat luvanneet totella sääntöä, mutta minä olin jo rikkomassa sitä.

Yhtäkkiä hän lähentyi minua entisestään. Tunsin hänen kivikovan kalunsa omaa pakaraa vasten. Liikautin vahingossa persettäni hieman häntä kohden ja samassa tunsin kuinka persereikääni upposi suuri kalu takaapäin. Kalu liikkui sisälläni maksimissaan kolme työntöä, kun tunsin kuuman syöksyn ja sisääni valuvan nesteen suolessani. Hänen valtaisa kiima purkautui siveellisen ja konservatiivisen naisen persereikään sekunneissa. Tuhmasti. Säännöt rikkoen. Mieleeni ei missään tapauksessa olisi tullut se, että hän työntyy tuohon reikääni. Kiimani vitusta oli kuitenkin kosteuttanut sen niin, että persereikäni oli pehmeä ja tarjoutuneena.

Tämän kiimaisen nainnin ja purkautumisen jälkeen hän siirtyi omalle puolelleen takaisin. Ilmeisesti häveten säännön rikkoutumista. Ja virkanaisen perseen naimista. Minä nukahdin spermalasti perseessä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute