Herkku-puhelin
Ensitreffit vaatteitta
Kaunis viime syksy

Hänen kuvansa deittipalstalla oli niin viaton. Iloisessa hymyssä oli kuitenkin säihke, joka viesti aisteista.

Kirjoittelimme aikamme. Aluksi hyvin asiallisesti, mutta erään illan pimentyessä keskustelu hiipi erotiikkaan. Alkoi tuntua siltä, että kummankin seksuaalisuus odottelee pienen tauon jälkeen räjähdystä.

Illan päätteeksi otimme itsestämme varsin paljastavia kuvia ja lähettelimme niitä toisillemme. Seuraavina päivinä keskustelimme lähinnä siitä, miten rakastelemme, kun ensimmäisen kerran tapaamme.

Pian sovimme, miten se tapahtuisi. Hän on nuorempi kuin minä. Viattomampi. Uskonnollisesta perheestä ja jo eronnut avioliitosta, vaikka on alle 30-vuotias.

Hän kai odotti seksuaalista heräämistä. Minua kiihotti kovasti, kun hän kertoi, miten hän kostuu mieshierojansa käsittelyssä.

Seuraavana lauantaina astuin junaan. Kohteena oli eräs radanvarsikaupunki.

Iltapäivällä olin perillä. Kirjauduin hotelliin, ja sanoin, että seuralaiseni tulee tunnin kuluttua.

Otin itsestäni viimeisen kuvan hänelle hotellin sängyllä ja lähetin sen. Vastaus oli hymy.

Tunnin kuluttua huoneen oveen koputettiin. Menin ovelle sovitusti vain pyyhe lanteilla.

En koskaan unohda hänen ilmettään. Nuoren pyhäkoulutytön, jonka ilme on samalla ujo ja innokas, pakahtumaisillaan. Siinä heijastui tieto, että aivan kohta alkaa meidän molempien elämän suurin seksiseikkailu.

Halasin häntä. Hänen kätensä painuivat varovasti vasten paljasta selkääni. Ne koskettelivat varovasti lihaksiani.

Talutin hänet suoraan parisänkyyn. Asetin puoliksi makuulle, ja avasin kuohuviinipullon. Hän hörppäsi lasin saman tien tyhjäksi.

Toisen lasillisen jälkeen otin hänen kätensä ja kiedoin sen ympärilleni. Hän tuli syliini lihakset jännittyneinä.

Hän nosti jalkansa ympärilleni. Se veti päältäni pyyhkeen, ja kovana seissyt penikseni painui hänen farkkuaan vasten. Vieläkin harmittelen, että ujosti nostin pyyhkeen takaisin enkä jo silloin seissyt paljaana ja uljaana.

Sen jälkeen kaikki meni luonnollisesti. Hyväilimme toisiamme ja vartin kuluessa riisuin hänet, housut ensin. Nuolin hetken, ja sitten puoli tuntia ensitapaamisen jälkeen painuin hänen sisäänsä.

Rakastelimme iltapäivän ja illan. Sitten menimme ravintolaan illalliselle, ja palattuamme rakastelimme taas. Seuraavan aamun aloitimme rakastelulla.

Nyt hän seurustelee onnellisesti. Ehkä minäkin ennen pitkää. Kohtaamisemme on kummankin mielessä ja hävyssä kauniina muistona kai ikuisesti.

Minulla oli toinenkin idea ensitreffeiksi. Ehkä se toteutuu joskus, jos sopiva ihminen löytyy.

Ehkä se ihminen olet sinä.

Ja ehkä sekin tarina on ennen pitkää täällä. Nimettömänä, mutta kauniina.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute