Herkku-puhelin
Anoppia mökillä
Vävy

En ollut oikeastaan koskaan pitänyt anoppiani kovin seksikkäänä tai ajatellut hänestä mitään erityistä seksuaalisessa mielessä, mutta muutama kesä sitten hänen mökillään näin hänen tulevan uimasta alastomana ja olin myytyä miestä. Hänen vettä valuva kroppansa, B-kupin rinnoilta ja ajellulta tummalta pillukarvoitukselta tippuvat pisarat olivat jotain sellaista mitä en ollut koskaan odottanut näkeväni.

Olin tuohon aikaan n. 30-vuotias, anoppini noin 55. Olin nähnyt monenlaisia naisia alasti ja useampaa pannutkin, mutta alaston anoppi järven rannassa kesäkuumalla sai minut ihan sekaisin. Anoppikin kyllä huomasi minut ja avoinna olevan suuni. Hän käännähti nopeasti ja kurotti pyyhkeensä.

Ilmeisesti anopillekin, joka oli jäänyt leskeksi parisen vuotta ennen tuota, jäi jotain tuosta tapauksesta mieleen, koska sen jälkeen hänen suhtautuminen minuun muuttui. Sanoisin, että käytös oli osittain jopa flirttailevaa, mutta mitään ei tapahtunut, vaikka täytyy sanoa, että ei minulla mitään sitäkään vastaan olisi ollut. Muutaman kerran mökillä saunavuoroja miettiessämme anoppi ehdotti muka leikkimielisesti, että voisimme mennä vävyn kanssa kahdestaan puuhommien jälkeen. No näin ei kuitenkaan tapahtunut. Itse yritin erilaisista suojista käydä kurkkimassa anopin ihanaa kroppaa hänen käydessään saunasta uimassa, sitä kuitenkaan juurikaan näkemättä.

Nivusissa kuitenkin oli polte kokoajan häntä miettiessä, varsinkin mökillä missä hän usein oli vain bikineissä ja joskus rintaliiveissä. Hieman jo riippuvat rinnat puristuivat mukavan näköisesti puristeltaviksi, kunhan niihin vain saisi koskea. Muutaman kerran tosin ohi kulkiessa ”vahingossa” käteni osui hänen takapuoleensa ja oli havaitsevinani värähdyksen anopissa. Viime kesinä anopin flirttailu vain paheni ja minun kaluni turvotus myös.

Tänä kesänä ajattelin, että nyt katsotaan mistä anoppi on tehty ja juhannuksen pyhinä aloin itsekin flirttailemaan hänelle. Aina kun vaimoni ei nähnyt tai kuullut heittelen anopille pikkutuhmia juttuja. Anopin tullessa saunasta hänen pyyhkeensä hiukan putosi ja hänen rintansa paljastuivat kokonaan. Tilanne oli kuitenkin nopeasti taas ohi, mutta tulkitsin sen niin, että hän halusi sen tiputtaa edessäni.

Tänä viikonloppuna se sitten tapahtui. Mökillä oli tarkoitus tehdä hommia ja koska vaimoni ei ollut kiinnostunut lähtemään sanoin, että voin käydä auttelemassa anoppia. Oltiin siis kaksin anopin kanssa mökillä. Lauantaina tehtiin erilaisia siistimishommia ja saunaankin mentiin. Vaikka ehdotin, että voitaishan mennä yhdessä, niin säästettäis aikaa, menimme kuitenkin vuorotellen.

Illalla mökillä sisällä piti vielä laittaa hyttysverkko ikkunaan. Anoppi leikkaili sopivan palan ikkunaan, perse pystyssä lattialla. Kaluni heräsi tuosta näystä, vaikka hänellä oli täysi vaatetus päällä. Sitten anoppi nousi ylös ja käveli ikkunan eteen pyytäen apua kankaan kiinnityksessä. Anoppi viritti kangasta molemmin käsin ikkunan yläreunaan ja pyysi minua naulaamaan ne kiinni. Mutta koska anoppi piteli kangasta kiinni, minulle ei jäänyt muuta tilaa hakata nauloja kuin hänen takanaan. Ja sillä hetkellä pieni piru iski.

Samalla kun hakkasin ensimmäistä naulaa liikautin lantiotani eteenpäin ja tanassa seisova mulkkuni osui itseäni pienemmän anopin alaselkään. En pitänyt kiirettä naulaamisessa vaan työnsin lantiotani kovemmin anoppia päin ja onneksi anoppi vastasi liikkeeseen työntämällä itseään taaksepäin sanomatta mitään. Naulasin naulan, laskin vasaran pois edessä olevalle tasolle ja laitoin kädet anopin lantiolle.

Samalla aloin suutelemaan anopin kaulaa. Anoppi oli edelleen kädet ylhäällä. Liikutin kädet hänen rinnoilleen ja aloin hyvällä niitä liivien päältä. Anoppi alkoi huokailemaan raskaasti. Puristelin rintoja, suutelin korvia ja kaulaa ja hieroin munaani anopin takapuolta vasten. Olin tulla siihen paikkaan. Nostin anopin paidan pois ja avasin rintaliivit. Vihdoin anopin rinnat olivat puristeltavinani. Pyörittelin nännejä sormieni välissä. Anoppi laski kätensä ja laittoi sen selkänsä taakse munani päälle ja alkoi hyväillä sitä housujeni päältä.

Ehdotin, että siirtyisimme sängylle parin metrin päähän. Anoppi kävi selälleen sängylle ja menin hänen päälleen. Suutelimme ensi kertaa. Siirryin alemmas imemään hänen tissejään. Nuolin ja puristelin niitä kuin viimeistä päivää. Siirryin siitä vatsalle ja sitten aloin vetämään housuja anopilta pois sentti sentiltä ja siinä se aikaisemmin vettä valuva ajeltu karvoitus oli. Vedin housut pois ja anoppi levitti jalkansa. Aloin nuolemaan, etsin klitoriksen ja imin sitä sekä lirputtelin kielelläni. Työnsin kieleni anopin sisään ja nuolin. Siirryin taas klitorikselle ja työnsin sormen hänen sisäänsä, sitten toisen ja vielä kolmannen. Hän oli aivan märkänä ja kuin yllättäen hän päästi voimakkaan voihkaisun, jännittyi ja tuli naamalleni. Jatkoin klitoriksen imemistä ja hän vain tuli ja tuli. Pääni jäi puristuksiin hänen jalkojen väliin.

Kun hän lopulta rauhoittui ja hän kiitti ja alkoi nousemaan. Olin jo hiukan pettynyt, että tässäkö se oli. Mutta hän pyysi minua nousemaan ja sanoi, että nyt on sinun vuoro. Nousin ylös ja hän laski housuni alas. Otti räjähtämäisillään olevan kullini käteensä, runkkasi sitä taidokkaasti pari kertaa ja aloitti sitten nuolemisen. Hän nuoli koko vartta ja sitten otti munani suuhunsa. Muutama imu ja olin valmista miestä. Spermat lähtivät liikkeelle voimalla ja varoittamatta. Osa meni anopin suuhun, ennen kuin hän tajusi tilanteen. Loput meni hänen naamalleen ja rinnoille. Kiitin myös häntä tästä kokemuksesta.

Kävimme makaamaan sängylle vierekkäin, emme vieläkään puhuneet sanaakaan. Anoppi laittoi siinä makaillessamme kätensä minun surkastuneelle kullilleni. Ja se alkoi herätä henkiin saman tien. Pian anoppi olikin imemässä kulliani. Halusimme molemmat kuitenkin jotain muuta. Kiipesin anopin päälle, hän levitti jalkansa, otti kullistani kiinni ja ohjasi sen pillun huulilleen. Ja sitten minä poika työnsin, kerralla koko kulli sisään. Voi miten taivaalliselta se tuntui olla anopin sisällä. Sitten vain hetken aikaa olin paikallaan. Sitten aloin vatkaamaan lantiotani ja katsoin anoppia syvälle silmiin. Näin kun hän nautti. Ei ollut varmaan miehensä kuoleman jälkeen saanut munaa. Ja minä painoin kuin viimeistä päivää.

Anopin rinnat heiluivat edestakaisin pannessani ja hän voihki. Halusin tuottaa hänelle maksimaalisen ilon, joten kävin kyljelleen hänen viereensä. Työnsin munani sisään ja toisen käden hänen mahansa yli klitorikselle. Ja hyväilin sitä samalla kun pamputin munallani. Sitten vielä piru sisälläni heräsi toisen kerran. Laitoin toisen käden alakautta välimme ja työnsin sormen anopin peppureiälle. Näin anopin ilmeestä, että se ei ollut välttämättä kauhean kiva, mutta samalla jatkoin klitan hyväilyä ja hän leppyi.

Sitten anoppi alkoi olemaan lähellä orgasmia ja juuri kun se alkoi, työnsin sormeni hänen anukseen ja hän suorastaan räjähti. Sitä en enää kestänyt itsekään, vaan sain täyttymyksen anopin sisään. Mahtava lopetus kaiken kaikkiaan. Siinä makasimme hetken kunnes olimme nukahtaneet. Aamulla kun heräsin alastomana sängystä, anoppi oli laittamassa aamupalaa. Kävin antamassa suukon hänelle ja hän vastasi. Sovimme, että tästä ei puhuttaisi kenellekään, mutta minä päätin jakaa tämän kuitenkin teille kaikille.

Toivoisin palautetta erityisesti kaikilta anopeilta. Niin ja jos kiinnostaa vastaavanlainen kokemus, niin ota rohkeasti yhteyttä...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute