Herkku-puhelin
Lonkerokasvin kukka
Slavemaster

Päätimme tänään lähteä tyttökaverien kesken seikkailemaan. Olimme jo pitkään ihmetelleet mitä suuri oudonnäköinen varastorakennus lähellä kouluamme pitää sisällään. Mitään arvokasta se ei voinut olla, niin heikossa kunnossa sitä ympäröivät aidat olivat. Tänään selvittäisimme mitä siellä on sisällä. Emme kertoneet kenellekään minne olimme menossa. Tietenkin yksin tuntemattomaan paikkaan lähteminen olisi tyhmänrohkeaa, siksi lähdimmekin kymmenen tytön joukolla.

Reikiä täynnä oleva aita ei ole edes hidaste. Kun pääsemme paikan ovelle, huomaamme senkin olevan auki, kuin kutsuna käydä sisään. Vilkaistuamme vielä ettei ketään näy päätämme käydä sisään, ei kai siellä mitään vaarallista voi olla.

Ovelta lähtee käytävä kahteen suuntaan. Lähdemme kävelemään toista pitkin. Käytävää ei ole valaistu, mutta ikkunoita on aivan riittävästi. Lopulta päädymme uudelle ovelle. Sekin aukeaa kahvasta kääntämällä, ja päätyy suureen, melkein jääkiekkoareenan kokoiseen halliin. Keskellä on suuri lasikoppi, aivan kuin jonkinlainen korkealaitainen areena. Tässä hallissa näyttää olevan myös valaisimet, ja valoa tulee myös laajojen kattoikkunoiden läpi. Kentän pohja näyttää olevan melkein urheilukentän kaltaista hiekkanurmea.

Lasiareenan seinässä on aukko juuri kohdallamme, joten päätämme mennä katsomaan onko sen sisällä jotakin. Juuri ehdittyämme kaikki sisään kuulemme oven sulkeutuvan takanamme. Syöksymme kaikki kokeilemaan, saisiko sen taas auki, mutta tällä puolella ei ole minkäänlaista kahvaa. Taisimme jäädä loukkuun lasiareenan sisään.

Lähdemme kiertelemään paikkaa etsiäksemme toista ulospääsyä, kun äkkiä keskellä hallia lattiasta alkaa nousta jonkinlainen kohouma, ja esiin puskee outo kasvi. Tai ainakin se näyttää kasvin varrelta, mutta kasvaa epäluonnollisen nopeasti. Se kasvaa muutamassa minuutissa parin metrin korkuiseksi ja kasvattaa suipot lehdet ja ikään kuin kukannupun.

Yhtäkkiä kasvin "kukan" ympäriltä alkaa nopeasti kasvaa outoja lonkeromaisia ulokkeita, jotka alkavat hakeutua meitä kohti. Yritämme vaistomaisesti paeta, mutta pakopaikkoja ei ole. Lonkerot ottavat meidät kiinni yksi kerrallaan.

Yksi lonkero tarttuu minua vyötäröltäni kiinni, nostaa minut ilmaan ja alkaa kietoutua ylävartaloni ja käsieni ympärille. Toinen tarttuu nilkkoihini ja sitoo jalkani. Lonkerot tunkeutuvat vaatteideni alle repien niitä päältäni. Ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä on tapahtumassa, ne ovat riisuneet minut alastomaksi ja sitoneet minut lähes liikuntakyvyttömäksi. Ne pudottavat vielä viimeisetkin riekaleet vaatteistani maahan.

Lonkerot jatkavat alastoman vartaloni ympärille kietoutumista. Ne tuntuvat niljakkailta mutta pehmeiltä luikerrellessaan tisseilläni ja vyötärölläni sitoen minut yhä tiukemmin. Toinen kiertää myös niskani takaa muodostaen ikään kuin päänalusen. Yritän hetken rimpuilla, mutta ote tiukkenee entisestään. Vilkaisen ympärilleni, ja huomaan toverieni olevan täsmälleen samanlaisessa käsittelyssä, vaatteet pois revittyinä ja lonkeroiden sitomina.

Äkkiä lonkeroiden päät muuttuvat ikään kuin suuriksi peniksiksi. Ylävartaloni sitonut tunkeutuu suuhuni ja toinen peppuuni. Jostakin tulee vielä kolmas, joka työntyy suoraan sisään pimppiini.

Ainoastaan pimppini pystyy edes jossakin määrin sopeutumaan sisääntulleeseen vieraaseen. Täysin kokematon peppuni tuntuu melkein repeävän paksun elimen tunkeutuessa väkisin sisään. Sisälle päästyään se saa aikaan kakkausrefleksin, joka puristaa sen ulos. Tyhjennettyäni peppuni se palaa entistä syvemmälle ja turpoaa venyttäen peppuni äärimmilleen, näin lukiten itsensä sisään.

Suussani oleva lonkero saa minut kakomaan, mutta sitä en saa työnnettyä pois. Se on niin paksu, että venyttää leukani melkein ääriasentoon. En pysty edes puremaan. Ehkä onneksi näin, olio voisi rangaista minua jos purisin.

Pimppiini pesiytynyt lonkero alkaa sykkiä ja hieroa vaginani seinämiä, saaden minut vasten tahtoanikin kiihottumaan. Tunnen pimppini kosteuden valuvan sen ympäriltä. Lonkero selvästi tunnistaa reaktioni, kiihdyttäen ja hidastaen sykkimistään juuri sopivasti. Lopulta se onnistuu naimaan minulle vastentahtoisen orgasmin. Pimppini supistelu lonkeropeniksen ympärillä saa sen ruiskauttavan sisääni jotakin. Tahtoisin huutaa tyydytyksestä ja kivusta, mutta olen varsin tehokkaasti suukapuloitu. Lonkerot sen sijaan eivät osoita mitään tyydyttymisen merkkejä, ne vain jatkavat kaikkien aukkojeni rynkyttämistä aivan täydessä terässään.

Toivuttuani orgasmistani katselen ympärilleni, sikäli kuin lonkero suussani antaa myöten. Muutkin tytöt ovat samanlaisessa seksiotteessa kuin minäkin. Kasvi on alkanut pyöriä hitaasti ympäri, samalla keinuttaen meitä tyttöjä ylös ja alas laajoissa kaarissa. Olo on kuin hitaasti pyörivässä karusellissa, keinuminen tuo mieleen kehdon. Yritän rentoutua ja totutella lonkeroiden naitavana olemiseen, juuri muutakaan kun en pysty tekemään. En pysty mitenkään kommunikoimaan tovereideni kanssa suu tukittuna ja liikuntakyvyttömäksi sidottuna.

Pepussani oleva lonkero käynnistää jatkuvasti kakkausrefleksejä, mutta peppuni supistelu ei saa enää työnnettyä sitä pois, vaan tuntuu sen sijaan aina puristavan sisääni jotakin. Pimppilonkero aiheuttaa jatkuvasti pieniä orgasmeja, jotka samoin pumppaavat pimppiini ilmeisesti jotakin sperman vastinetta. Suussani oleva lonkero ruiskauttaa myös jotakin sisään aina kun imen tai nuolen sitä. Kasvin vahva ote alkaa vähitellen tuntua melkein mukavalta. Ainoastaan leukani jumittuminen äärimmilleen auki häiritsee rentoutumista, pimppini ja peppuni alkavat jo tottua peniksiin. Kasvin hiljainen keinuttaminen alkaa unettaa, silmäni painuvat väkisinkin kiinni.

Herättyäni en tiedä miten pitkään olen nukkunut. Tahdottomat refleksini puristelevat jatkuvasti lonkeroiden spermaa sisääni. Olo tuntuu edelleen uneliaalta. Tuntuu kuin kasvin ote olisi löystynyt. Yritän heikosti rimpuilla, mutta lonkeroiden ote vain kiristyy ennalleen, joten päätän olla pyristelemättä enempää. Kasvin unettava keinuminen jatkuu ja nukahdan pian uudelleen.

Näin vietän aikaa kasvin syleilyssä. Mahdollisuus päästä vapaaksi alkaa vaikuttaa yhä kaukaisemmalta, lonkerot eivät osoita mitään merkkejä kyllästymisestä. Olen oikeastaan puolihorroksessa koko ajan. Välillä satunnainen voimakkaampi orgasmi virkistää minut hereille, vain haipuakseen pois. Ajatuksetkin tuntuvat hitailta. Ajantajuni on hämärtynyt, en tiedä olenko viettänyt kasvin syleilyssä päiviä vai kuukausia. Mietin että tällaista varmaan olisi olla kukka. Rauhallista, uneliasta, vain tuulen mukana keinahtelevaa. Saan selvästi ravintonikin suoraan lonkeroilta, aivan kuin kukka varreltaan. Mieleeni juolahtaa hitaasti ajatus, että olen tosiaan kuin tämän kasvin kukka, samoin kuin muutkin tytöt.

Vähitellen tajuntaani tunkeutuu hitaasti ajatus että vatsani on pullistunut. Äkkiä säpsähdän täysin hereille tajutessani että kukkavertaus oli oikeampi kuin luulinkaan, olen raskaana tälle oliolle! Yritän rimpuilla, työntää lonkerot pois sisältäni, mutta ne tuskin edes huomaavat, jatkavat vain hidasta pumppaustaan ja kiristävät hiukan otettaan. Pimppini saa taas orgasmin ja palaan pian kukkamaisen raukeaan olotilaani unen ja valveen rajamaille.

Eräänä päivänä herään puolihorroksestani synnytyssupistuksiin. Samassa tajuan, että kasvi on vetämässä minua kukkansa sisään. Vilkaisen vatsaani, josta päätellen olen tosiaan viimeisimmilläni raskaana. En edes yritä enää rimpuilla vastaan. Lonkerot tuovat minut hitaasti kukinnon sisään ja laskevat pehmeästi terälehden sisäpinnalle. Muutkin "kukkatytöt" tuodaan samalla tavoin sisään, ja kukinto sulkeutuu suojaavaksi palloksi, ikään kuin kohduksi tai hedelmäksi. Ulkopinnan läpi kuultaa himmeästi valoa.

Lonkerot irrottautuvat ympäriltäni, pysyen kuitenkin sisällä pimpissäni, pepussani ja suussani. Ne myös pitävät minua edelleen kiinni kaulastani ja molemmista nilkoistani, ja sitovat käteni kiinni. Ne ohjaavat minut selälleni synnytysasentoon, ja pimppilonkero tuntuu alkavan vetää jotakin sisältäni ulos. Se jokin tuleekin ulos varsin helposti. Muodosta tajuan sen olevan kasvin rönsy, edelleen kiinni pimpissäni olleessa lonkerossa. Se kipittää vartaloani pitkin tisseilleni, asettuu niille kuin rintaliiveiksi ja alkaa imeä tissimaitoani. Pimppini saa lepotauon naimisesta, suuni ja peppuni pysyvät lonkeroiden otteessa. Vilkaisen muita tovereitani, jotka makaavat samalla tavoin sidottuina kukan seinämillä. Kaikilla muillakin on synnytys käynnissä tai kasvin rönsy tisseillään.

Synnytettyämme vietämme aikaa kukinnon sisäseinämillä imettäen rönsyjämme. Niiden vahvistuessa jonkin aikaa imetettyämme kasvin kukinto aukeaa vähitellen nupustaan, paljastaen meidät taas ulkomaailmalle.

Rönsyjen kehitystahti tuntuu vaihtelevan, mutta verkkaiseen tahtiin yksi kerrallaan ne irrottautuvat "äideistään". Emokasvi laskee ne varovasti maahan juurtumaan. Oma "lapseni" kuuluu hitaimpiin, se selvästi haluaa kasvattaa omat lonkeronsa jonkinmittaisiksi ennen irrottautumistaan. En tiedä pitäisikö minun olla helpottunut, nähdessäni miten pikkukasvit harjoittelevat lonkeroidensa käyttöä jo vapautuneilla tytöillä.

Lopulta omakin rönsyni päättää lähteä juurtumaan, ja emokasvi nostaa minut ilmaan kukinnon reunalta. Peppuni tuntuu hetken olevan räjähtämäisillään, kun lonkeroköydet eivät enää tue vartaloani, vaan ainoastaan istun pepussani sisällä olevan lonkeron varassa. Kauan en kuitenkaan ehdi tilannetta tuskailla. Rönsykasvien havaittua vapaan uhrin ne ojentavat samantien elimensä minua kohti. Uudet lonkerot lähtevät samantien kietoutumaan alastoman vartaloni ja reisieni ympärille.

Pystyn huomaamaan selvästi, että uuden sukupolven kasvirönsyt ovat vaihtelevassa määrin erilaisia kuin emokasvi, ja jotkut niistä näyttävät jopa yrittäneen erikoistua johonkin rooliin. Uudet lonkerot eivät sidokaan jalkojani yhteen, vaan pitävät ne haarallaan, paljastaen pimppini taas sisäänhyökkäävälle penikselle. Emokasvikin vetäytyy suustani ja pepustani. Helpottavaa pystyä rentouttamaan molempia hiukan. Helpotus on kuitenkin vain väliaikainen, pikkukasvien lonkerot ottavat pian niiden paikat.

Pimppiini työntynyt elin tuntuu olevan suipompi kuin edellinen. Se tuntuu huomattavasti mukavammalta. Tai mahdollisesti olen vain itse jo tottunut lonkeroon pimpissäni. Tässä versiossa pieni kohouma kutittelee klitoristani, saaden minut taas kiihottumaan ja tuottamaan sille liukastetta. Lonkerot kiemurtelevat ympärilläni kiihottaen minua entisestään. Pian saan taas uuden lastin lonkeroiden spermaa aukkoihini, ja pian sen jälkeen entistäkin mahtavamman orgasmin.

Lonkeroiden lakattua kiemurtelemasta vartalollani ja asetuttua aloilleen vilkuilen taas hiukan ympärilleni. Kaikki tytöt ovat taas itseni tavoin sidottuina ilmassa roikkumassa, lonkerot kaikissa aukoissaan. Tällä kertaa sitomistavat kuitenkin vaihtelevat: osa tytöistä on köytetty samalla tavoin kuin edelliselläkin kerralla, osa itseni tapaan vain sidottu käsistään ja jaloistaan X-asentoon, osa jotakin siltä väliltä.

Kasvi on selvästi saanut jostakin uusiakin tyttöjä käytettäväksi, koska meitä tyttöjä on selvästi enemmän ja joukossa tuntemattomia kasvoja. Mahtoivatkohan jotkut raukat yrittää samanlaista tutkimusretkeä kuin mekin? En pysty kysymään asiaa mitenkään, sikäli kuin sillä on mitään väliäkään. Olemme yhtä sidottuja kasviin kuin kukannuppu varteensa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute