Herkku-puhelin
Marin pikkujoulutempaus
Fantaasio

Olet tyrmäävän kaunis, sanoin Sinulle kun odottelimme taksia kotimme edessä. Olet runsas nainen ja olit sujahtanut pikkumustaan joka vain vaivoin peitti naiselliset muotosi. Ja alusvaatteiden reunat olisivat näkyneet rumasti tyköistuvassa pikkumustassasi, joten ne oli parasta jättää pois.

Auto tuli ja vei meidät juhliin. Juhlat oli oikeastaan välttämätön paha. Mutta emme oikein osanneet kieltäytyäkään kutsusta kun olimme siellä joka vuosi kuitenkin käyneet. Tänä vuonna ajattelimme kuitenkin toimia niin, ettei kutsua enää seuraavina vuosina tulisi...

Juhlat olivat tylsät, kuten aina. Samat ihmiset joivat liika, kuten aina. Samat ihmiset katsoivat heitä paheksuen, kuten aina. Ja parhaat esimerkit kahdesta viimeisestä ryhmästä olivat isäntäpari itse. Isäntä joi liikaa, alkoi kähmiä vieraitaan ja emäntä katsoi tätä paheksuen, tai niin me luulimme...

Olimme ajatelleet sen olevan varma tapa olla saamatta kutsua tulevina vuosina, että antaisimme isännän vähän kähmiä Sinua, eikä ajatus ollut meille kummallekkaan mitenkään vastenmielinen.

Niinpä tuli taas illasta se hetki kun isäntämme oli juonut tarpeeksi ja etsi selkeästi uutta "käsiteltävää". Varmistimme parilla tempulla, että hän huomasi Sinun olevan ilman alusvaatteita. Ja annoit myös hänen ymmärtää, ettet pahastuisi pienestä koskettelusta. Huomasin myös kuinka emäntämme istui selkeästi paikassa, johon näkyi tämä kyseinen tapahtuma.

Talossa oli suuri avokeittiö, jonka olimme siis valinneet tapahtuman näyttämöksi. Kaikki pelaajat olivat paikallaan ja näytelmä voi alkaa. Nojailit keittiösaarekkeeseen, peppu jopa hieman tavallistakin enemmän notkollaan ja rintasi olivat hyvin esillä anteliaassa kaula-aukossasi. Mies tuli viereesi, ensin tuttavallisesti ja painautui hyvinkin nopeasti kiinni vartaloosi. Hänen kätensä koskettivat ensin hyvinkin varovaisesti kylkiäsi ja muita neutraaleja osia vartalostasi. Mutta Sinun vastatessa tähän vain vienoilla hymyillä, mies siirtyi hyvinkin nopeasti suorempaan toimintaan.

Tässä vaiheessa vilkaisin varoen emäntämme suuntaan, ja täytyy sanoa, että nainenhan oli täydessä kiimassa istuessaan siinä nojatuolissaan. Hänen poskensa hehkuivat punaisina ja peppu kiersi kehää. Hänhän nauttii näistä näytelmistä, ja hitot ajattelin, niinhän mekin...

Eipä siinä, mies oli edennyt jo ajatustuokioni aikana hameesi alle ja painoi juuri turpeita sormiaan sisääsi. Toisella kädellään toista rintaasi möyhentäen. Hän oli selkeästi kovakourainen ja karski, mutta näin Sinun nauttivan, joten en millään raaskinut tulla keskeyttämään tuokiota.

Sormetus jatkui hetken, kuten kourintakin. Kesken kaiken keittiöön alkoi työntyä muita vieraita ja Näytelmä piti julmasti keskeyttää... mutta meidän neljän kesken vaihdetut katseet kertoivat selvästi tarinan jatkuvan, jossain muualla, joskus muulloin...

Tää oli Sulle Muru...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute