Herkku-puhelin
Isotissisen rouvan nautinnot, osa I
apumies41

Vietin syksyistä arki-iltaani chatissa, jossa liikkuu parien ja kolmansien pyörien seuraa hakevia pareja. Hetken aikaa chattailtuani pääsin puheisiin minua muutaman vuoden vanhemman avioparin, Susannan ja Karin, kanssa. Tai itse asiassa juttelin Karin kanssa, Susanna kun oli kuulemma sillä hetkellä iltavuorossa töissä.

Kari kertoi heillä olevan useamman vuoden takaa muutamia kiihkeitä kokemuksia kolmannesta pyörästä eli toisesta miehestä Susannaa naimassa. Ne olivat kuulemma tuoneet aivan uutta potkua heidän seksielämäänsä.

Kari kertoi Susannan olevan mustatukkainen ja muodokas, rouvansa kuppikooksi Kari mainitsi e85. Huomasin tuon tiedon saavan kaluni jähmettymään, itselleni kun isot tissit ovat aina olleet se ylivoimaisesti suurin kiihoke.

Kari jatkoi tarinaansa kertomalla oman kalunsa olevan vain 11 cm ja ohut, joten hän kertoi mielihyvin suovansa kyltymättömälle vaimolleen silloin tällöin vaihtelua isompimulkkuisen vieraan miehen kanssa. Kun mainitsin oman kaluni olevan selvästi Karin pikkupippeliä kookkaamman, Kari totesi prinssinakkinsa kovettuvan, kun hän vain ajatteleekin mahtimoloani tunkeutumassa hänen rakkaan vaimonsa kaikkein pyhimpään.

Parinkymmenen minuutin chattailun jälkeen Kari totesi, että hänen on ryhdyttävä lopettelemaan chattailuaan, mutta että jos lähettäisin kuviani meilissä, niin hän haluaisi esitellä ne vaimolleen. Sovimmekin, että lähetän kuviani, ja Kari vielä varmisti, että olisiko minulle ok, jos hän olisi paikan päällä ja osallistuisi, jos Susanna näyttäisi vihreää valoa kimppahaaveellemme. Vastasin asian sopivan hyvin ja jääväni odottelemaan Susannan kommentteja.

Olin jo ehtinyt unohtaa asian, kun seuraavan viikon alussa Karilta tulikin postia, että he ovat saaneet lapsilleen hoitopaikan torstaiksi ja että he olisivat kiinnostuneita tapaamisesta heillä. Voisimme kuulemma istua iltaa, saunoa ja tutustua. Kari totesi Susannan olevan alussa hieman hitaasti lämpenevää sorttia, mutta kirjoitti hymiöiden kera rouvansa lämmettyä kyydin olevan ikimuistoista. Vastasinkin pikimmiten, että torstai-ilta sopisi minullekin ja että olisin itsekin tosi innostunut heidät tapaamaan. Kari vielä kuittasi ja laittoi numeronsa, jonka kautta voisimme torstaina sopia tarkemmin kyläilyni.

Madellen viikko eteni torstaita kohti. Jouduin duunissakin välillä käymään vessassa runkkaamassa, koska minua kiihotti ajatus siitä, että torstaina pääsisin mahdollisesti katsomaan ja kokemaan kimpassa isotissisen aviovaimon nautinnot.

Torstain vihdoin koittaessa tein tavallista lyhyemmän työpäivän ja ajoin sitten kotiin valmistautumaan Karin ja Susannan tapaamiseen. Karilta tulikin tekstari, jossa oli heidän osoitteensa ja pyyntö saapua paikalle klo 18. Kuittasin, että näin teemme, ja sovittuna aikana olin sitten rimpauttamassa heidän ovikelloaan.

Ovi avautui, ja siinä minua oli tervetulleeksi toivottamassa Kari, ja hän pyysi minut sisälle. Susanna istui hieman ujon oloisena olohuoneen sohvalla, mutta hän hymyili kivasti, kun esittelin itseni. Totesin, että Karin kuvaus vaimostaan piti paikkansa, Susanna oli todellakin nainen makuuni. Susanna oli juuri sopivan muodokas, ja kokonaisuuden kruunasivat piikkisuorat mustat hiukset. Huomasin kaluni olevan heti kättelyssä puolijähmeänä.

Kari oli hyvä isäntä, juttu luisti ja Kari piti huolen, että tarjolla oli purtavaa ja juotavaa. Juttelimme ihan tavallisia asioita, seksiaiheita emme sivunneet sanallakaan. Ilta kului rattoisasti ja Kari ja Susanna kävivät saunassa kaksistaan, minä yksin heidän jälkeensä. Saunan päälle Kari totesi hymyillen alkavan jo väsyttää, ja kysyi minulta, että haluaisinko jäädä yöksi, heidän lapsensa kun olisivat seuraavaan päivään hoidossa. Totesin yöpymisenkin minulle sopivan. Mutkattomasti Kari myös totesi, että voisin nukkua kolmantena heidän parivuoteessaan, heillä kun ei kuulemma ole muuta aikuisen mitoille sopivaa sänkyä ja kun heidän parivuoteensa kuulemma on extraleveä.

Kun asia näytti Susannallekin sopiva, totesin, että nukkumisjärjestely on ihan ok. Vaihdoin yöpukineisiin ja asettauduin sitten makuuhuoneessa Karin ja Susannan aviovuoteen oikeaan reunaan, Susanna asettui keskelle ja Kari vasempaan reunaan. Hetken vielä rupattelimme pimeässä, kunnes toivottelimme hyvät yöt toisillemme.

Kukaan kiinnostunut kuulemaan tarinan jatkon?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute