Herkku-puhelin
Lady puuma 4
m35

Heräämme aamulla hyvissä ajoin aamupalaa varten, saat kunnian mennä ensin suihkuun & aamutoimille. Annan sinun peseytyä rauhassa, mutta tulen kuitenkin lopussa hetkeksi yhteissuihkuun kanssasi. Ihailen naisellisia muotojasi silmin sekä käsin. Suutelemme suihkun alla ja nautin puristellessani pehmeitä pakaroitasi ja rintojasi. Penikseni on tietysti myös herännyt tähän päivään, tuntuu varsin aamuvirkulta veijarilta! Hyväilet kovettunutta kaluani ja itsekin kokeilen pillusi aamukuntoa, sormi livahtaa helposti veden sekä vähitellen orastavan kiiman kostuttaman pillusi kätköihin. Autan kyrpäni jalkojesi väliin ja hieron sitä siististi ajeltua häpyäsi vasten, välillä tuntuu että se hakeutuisi itsestään sisääsi, mutta ei - nyt emme mene tämän pidemmälle. Vielä.

Teemme aamutoimet ja lähdemme aamupalalle, luonnollisesti erikseen. Sinä ensin, minä muutaman minuutin odottelun jälkeen perässä. Nautimme hyvästä aamiaisesta katseluetäisyyden päästä toisistamme. Lopuksi käyt hakemassa itsellesi kahvin ja laitan hymyillen merkille kuinka sinua vastaan kävelevä mies "tsekkaa" sinut päästä varpaisiin. Sopivasti avonainen kaula-aukko, maltillisen lyhyt/pitkä hame ja korkokengät saavat aina kiinnostuneita katseita osakseen.

Katson mukavasti keinuvan peppusi perään kun varovasti silmää iskien poistut kohti aulaa ja hissejä. Huokaisen ja haen itsellenikin vielä kahvin sekä muffinsin. Loputtoman pitkältä tuntuneen viisiminuuttisen jälkeen jätän osan kahvista pöytään ja suuntaan kohti huonetta. Rinnassani jyskyttää, tuntuu että kaikki alkaisi alusta ja jännitän tapaamistamme aivan kuten eilenkin. Tiedän, että meillä on vielä tunnin verran yhteistä aikaa jäljellä, kuten senkin miten tulemme sen käyttämään :-)

Astun sisään hiljaiseen huoneeseen ja minua odottaa kiihottavampi näky kuin mitä olisin koskaan uskaltanut edes toivoa. Petivaatteet ovat lattialla ja tyynyt ladottuna sängyn päätyä vasten. Sinä istut sängyllä nojaten noihin tyynyihin, paidastasi on auennut muutama nappi lisää ja kätesi ovat taineet jo käydä hyväilemässä rintoja. Jalassasi on aikaisemmin laittamasi ihon väriset stay upit , ja koska jalkasi ovat koukussa sängyllä, on hame noussut ylös siten, että minulla on suora näköala pilluusi. En tiedä oliko sinulla missään vaiheessa pikkuhousuja jalassasi vai ei, mutta hieman epäilen, että taisit käydä aamupalalla samalla sopivasti paikkojasi tuulettaen.. Se mikä oli suurin yllätys on oikeassa kädessäsi, varmaan noin 30 cm pitkä, paksu ja suonikas luonnollisen näköinen hieromasauva.

Kerrot haaveilleesi miehestä katsomassa sinun ja dildosi matkaa hekuman huipulle. Minulla ei todellakaan ole mitään haavettasi vastaan, istun hotellin tuolille ja nautin näkemästäni - ole hyvä. Hierot kädelläsi lähes korostetun hitaasti häpykumpua, reisien sisäpintaa, lopulta klitorista. Toinen kätesi on kaivanut oikean rintasi liiveistä ja puristelet sitä, hyväilet kovettunutta nänniä, lipaiset sitä kielelläsi. Laskeudut makaavampaan asentoon jatkaen pillusi hieromista, levität häpyhuulia ja näen kuinka vittusi suorastaan hymyilee minulle. Avaat rintaliivisi ja rintasi keinahtelevat vapaana käsiesi ja liikkeidesi tahdissa. Työnnät keskisormen pilluusi ja se litisee jo lupaavan märkänä. Kurkkuani kuivaa ja vesi herahtaa kielelleni, molemmat yhtä aikaa.

Kysyt 'kiihotanko sinua?' 'Arvaa vain..' vastaan ja avaan housuni hamuten kovana jököttävän kyrvän käteeni. Aloitan rauhallisen hyväilyn Sinua katsellen. Näky kiihottaa sinuakin, katselet minua siinä kalu kädessä ja itsetyydytyksesi muuttuu heti selkeästi rajummaksi, hengityksesi raskaammaksi. Otat tuon sängyllä olevan mahtidildon käteesi ja nuolaiset sen vartta minua katsoen. Viet dildon pillullesi ja hyväilet sillä ensin klitorista ja liikuttelet sitä pillun viivaa pitkin ylös alas. Avaat vasemmalla kädellä pilluasi ja työnnät tuota suurta ystävääsi sisääsi, ensin vain sentin pari, kohta jo vähän enemmän, mutta suurin osa tekokalusta on kuitenkin reilusti ulkopuolella.

Minua kiihottaa suunnattomasti katsoa sinua siinä sängyllä, kuinka upotat sauvaa yhä uudelleen ja uudelleen sisääsi. Muutama nopea käden nykäisy ja heittäisin spermalastin helposti sisältäni. Toisaalta haluaisin laueta sinua katsellen, mutta maltan vielä - haluaisin nimittäin vielä tuntea itseni tuon dildon sijasta sisälläsikin.

Kätesi painaa tuon suonikkaan lelun pillun porteista sisääsi. Lantiosi keinuu, välillä nousten ylös sängystä jotta saat upotettua kalun yhä syvemmälle. Huohotat äänekkäästi ja dildo uppoaa vähintään 25 cm edestä sisääsi, kätesi jyystää sitä rajusti sisään ja ulos. Huoneessa leijuu taas tuttu tuoksusi, eikä voihkintasi voi olla kuulumatta käytävälle ja naapurihuoneisiin. Nait itseäsi koko ajan kiihtyvällä nopeudella ja voimalla, iniset kuinka lähellä jo olet. Dildo uppoaa sisääsi jo lähes kokonaan, sen täytynee jo vähän sattuakin? Piiskaat itsesi huumaavaan orgasmiin, nostat pilluasi ylös minua kohti, selkäsi kaareutuu ja huudahdat voimakkaasti....kunnes lysähdät sängylle. Vedät nesteistä kiiltelevän dildon sisältäsi ja hierot pilluasi hellästi, värähtelet vielä muutaman kerran.

Seison edessäsi ja hyväilen kaluani, sen tummansinisenä hehkuvaa terskaa. Sekin taitaa ihmetellä mikä tässä kestää, miksi emme mene jo maaliin saakka? Pyydät, että runkkaan loppuun saakka, haluat, että annan viimeisen spermalastini rinnoillesi, kasvoillesi, suuhusi. 'Ei käy ainakaan vielä' vastaan. 'Haluan naida sinua vielä kerran, takaapäin.' Käännyt ja levität jalkojasi, voih mikä ihana näky, uhkean kypsän naisen pylly suoraan edessäni! Olet painanut pääsi lähes kiinni sänkyyn ja nostanut pepun todella herkullisesti "tarjolle". Viet vielä kätesi pillullesi ja pienen hieraisun jälkeen levität sen huulia, 'pane minua' sanot.

Katson kuinka kalu uppoaa hitaasti sisääsi, kuinka ulospäin vetäessä häpyhuulesi seuraavat kietoutuneena sen ympärille. Läpsäytän oikealla kädellä varovasti pakaraasi, en tiedä miksi - lienee jotain pornosta opittua. Kieltämättä on kiihottavaa nähdä kuinka pyllysi liha värähtelee läpsäyksen jälkeen. Otan sinua lanteilta kiinni, vedän itseeni päin ja työnnyn rajummin sisääsi. Nain tuota kaikien toiveitteni täyttymykseksi osoittautunutta kokenutta pilluasi nuoruuden innolla. Kivekseni hakkaavat pakaroitasi, keinutat pyllyäsi naimisen tahdissa ja ihailen tuota sukkanauhaliivien koristamaa näkyä, ihanasti kaareutuvaa selkääsi ja näkyä johon ei ikinä kyllästy - kyrpä painautuu sisään kosteana litisevään pilluusi.

Nyt..kohta..multa...tulee, vaikeroin ja vetäisen kalun ulos, käännyt nopeasti ja otat siitä kädelläsi kiinni. Imaiset sen suuhusi ja runkkaat, pari vetoa ja sperma roiskahtaa suuhusi. Katson kuinka korahtelet ja jatkat urhoollisesti imemistä, nielet kaiken mitä saat suuhusi. Vedän puolijäykän kalun suustasi, samalla hieman hipaisten sillä leukaasi ja poskeasi, pyöräytät kieltäsi terskan ympärillä. Puristat nuo kauniit luomurintasi yhteen ja puhdistan spermasta ja syljestä limaisen kyrpäni hieromalla sitä niitä vasten. Samalla mielessäni harmittelen loppuun käyvää aikaamme, olisinpa ehtinyt kokeilla sitä jäykkänä rintojesi väliin....

Siistiydymme ja jätämme hyvästit hymyillen, molemmat suuntaavat omiin koulutuksiinsa. Emme vielä tiedä tapaammeko enää koskaan, aika näyttää ja siihen olemme molemmat sitoutuneet. Tapaammepa tai emme, voin todeta hiljaa mielessäni, että Lady Puuma oli todellakin kaikkien häneen kohdistuneiden fantasioideni arvoinen "peto".

Nyt ladyt, puumat ja puumaladyt palautetta kirjoittamaan ;-)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute