Herkku-puhelin
Naapurissa
Lämmittäjä

Naapurin Harri ja Tarja ovat suurin piirtein samanikäisiä kuin minä ja vaimoni. Molemmilla ovat lapset ja lentäneet pesästä, asumme pienen maaseutukaupungin omakotialueella. Kun Harri ja Tarja päättivät lähteä helmikuussa Pariisiin pitkäksi viikonlopuksi, lupauduin huolehtimaan heidän talonsä leivinuunin lämmityksestä, niin että heidän palatessaan sunnuntai-iltana kotiin, siellä olisi mukavan lämmintä.

Perjantaina työpäivän jälkeen vaimoni lähti ostamaan viikonlopun ruoat jääkaappiin ja minä päätin käväistä uuninlämmityksessä naapurissa. Sytytin tulet leivinuuniin ja ajattelin lähteä kotiin odottelemaan, kunnes tulen myöhemmin sulkemaan pellit. Ulos mennessäni huomasin eteisen naulakon alla Tarjan mustat korkkarit, joita olin ihaillut hänen jaloissaan aiemmin syksyllä. Nostin toisen kiiltävän mustan kengän käteeni, nuuhkaisin sitä. Nahkan ja naisen hentoisen jalkahien haju jysähti takaraivooni. Nuuhkaisin toisen kerran, tuoksu kiihotti minua. Laskin kengän alas ja kumartuessani huomasin naulakossa Tarjan mustan pitkän nahkatakin, kenkien tuoksu vielä mielessäni otin takin henkarista ja nuuhkaisin sen kainaloita. Tarjan parfyymin, kainalohien ja nahkan hajujen sekoitus sai pääni sekaisin. Nyyhkin lisää, suorastaan ryystin suuni ja nenäni kautta tuota kiimaista hajua keukoihini. Tunsin, kun kyrpäni alkoi jäykistyä ja minun oli pakko hieraista toisella kädellä.

Silloin tuli piru mieleeni, muistin, että Tarjalla on myös ollut nahkahousut käytössä joskus syysviileillä. Missä ne ovat nyt? Olo oli kuin pikku varkaalla kun suuntasin nahkatakki ja kengät mukanani pariskunnan makuuhuoneeseen kaappitarkastusta tekemään. Ja sieltähän mustat kiiltävät nahkahousut löytyivätkin siististi kaapissa henkarissa riippumassa. Riisuin nopeasti vaatteeni, ja vedin Tarjan nahkatakin päälleni, paljaalle iholle. Tarja on keskikokoista hiukan pidempi nainen ja minä keskikokoista lyhyempi mies, joten takki mahtui juuri ja juuri. Kyrpä pystyssä nuuhkin molempia kainaloita ja kiimani lisääntyi, heittäydyin selälleni naapurin parisängylle, nuuhkin väliin kenkien nahkan ja jalkahien aromia runkkaille hitaasti itseäni.

Kiiman huipulla nostin nahkahousut kasvoilleni ja ryystin suuni ja nenäni kautta housujen haarovälistä Tarjan pillun mehujen ja nahkan himoa tihkuvan tuoksua. Vedin nahkaisen haarakappaleen syvälle suuhuni ja pyörittelin tuoksua kielelläni maistellen sylkeni irrottamaa aromia, vasen käteni vatkatessa runkaten kyrpääni. Otin kengän käteeni ja nuolin sen kiiltävää pintaa, kurotin kieleni sisäpohjaan ja maistoin jalkahien villiinnyttävän maun. Kurotin nenääni taas takin kainaloihin ja tuo parfyymin, naisen kainalohien ja nahkan yhdistelmä sai huimauksen tunteen aikaan. Vedin nahkahousut päähäni ja imin kiimaa. Otin pehmeän lammasnappaisen lahkeen käteeni ja aloin runkata nahkaisella puristuksella kivettynyttä kyrpääni. Ja sitten roiskahti - suoraan kiimaa tihkuville korkokengille. Nytkähtelin kiimasta naapurin rouvan nahkahousut päässäni ja imin viimeiset henkäykset nahkanmakuisia pillutuoksuja sieraimiini.

Siivosin nopeasti jälkeni, housut paikalleen kaappiin, takki henkariin naulakkoon ja kengät paikalleen takin alle. Myöhemmin illalla kävin vielä sulkemassa pellit leivinuunista, vaimokin oli palaillut ruokaostoksiltaan. Valmistauduimme viikonlopun viettoon, mutta mielessäni pyöri tuo naapurissa tapahtunut. Illalla oli pakko pyytää vaimoa pukemaan nahkahousut jalkaansa, vaimo tottakai tiesi, että se johtaa sujuvasti nahkantuoksuiseen seksiin. Seksin pyörteissäkään ei päässyt irti päivällä tapahtuneesta, vaikka kieli oli vaimon pillussa niin mieli oli yhä naapurin Tarjan pillussa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute