Herkku-puhelin
Suomen kesä ja HK:n Sininen
Kukol

Saavuimme vaimoni Maijan kanssa Heikin uudelle mökille. Mökki oli sähköistetty, kahdessa eri korkeustasossa, ja ollut varsin kallis. Kalliimpi kuin kerrostalohuoneistomme. Erityistä huomiota kiinnitin kirkkaaseen järviveteen ja ylpeään isäntään. Heikin vaimo ja lapset olivat tulossa vasta parin päivän päästä ulkomailta. Omat lapsemme puolestaan olivat hyvin tyytyväisiä lähdöstämme muutaman päivän kiertueelle.

Minua kihelmöi ajatus siitä, että Heikki pääsisi mahtikyrvällään painamaan Maijaani. Niin oli tapahtunut jo aiemminkin mutta varmuutta toistumisesta ei ollut. Maijan suhtautuminen jo tapahtuneeseen ja mahdollisesti tuleviin kokemusmahdollisuuksiin oli hyvin ristiriitaista. Kotonamme olin jo pari kertaa päässyt näkemään, kuinka iso Heikki oli kavunnut pienen vaimoni päälle, levittänyt polvillaan hänen jalkansa ja antanut turpean lenkkinsä painaa Maijan pillun apposen avoimeksi. Karvainen pillu oli punnertunut ison peniksen ympärille ja liukunut puristaen junttausten tahdissa. Oli ollut ihanaa sivuun kääntyneen vieraan miehen jälkeen työntää oma kyrpä vaimon nussittuun ja spermaiseen pilluun. Heikkiä ennen pienimunaisemmatkin olivat olleet joitakin yksittäisiä kertoja ihanuuden päivillä pöydän ääressä.

Kerran olimme vieraana entisten naapuriemme uudessa rivitalohuoneistossa, jossa oli upea poreamme. Vierailua jo edelsi pihallamme vietetty lämmin kesäyö, jolloin kaikki olivat päässeet vieraan makuun. Kuitenkin kaikkein kiihottavimpina muistan vierailuillasta, kun vaatteet riisuttuamme vaimoni otti isännän kyrvästä jäntevän otteen sanoen, että sinä olet muuten täysi kyrpä. Porealtaaseen mentäessä kuulin isännän kysyvän, että haenko kondomin, johon viehko vaimoni vain vastasi, pane paljaalla. Perheen vaimo ei ollut vielä saapunut kylpytiloihin, kun istuimme porealtaaseen. Isäntä ja Maija istuivat minua vastapäätä. Isäntä kurkotti Maijan selän takaa kaksin käsin ja otti molemmista rinnoista kiinni. Tisseistä nostamalla hän veti Maijani syliinsä ja käsiä tisseistä irrottamatta sovitti seisovan kyrpänsä Maijaan. Tapahtuma kaikkinensa ja tuo liike tuntui uskomattomalta. Minun piti ihan kädellä kokeilla, oliko isäntä todellakin onnistunut noin helposti. Tunsin vaimoni ihanan karvoituksen ja suoraan sen alla miehen kivekset. Kyrpä oli painunut kahvaansa myöten tarjottuun pilluun, paljaana. Joimme samalla altaassa ollessamme isännän tekemää makeaa boolia ja myöhäisemmän illan muistikuvat muuttuivat hatariksi. Muistan kuitenkin sen, että jo humaltunut vaimoni palasi jostakin altaan ääreen, jossa me miehet istuimme. Isäntä pyysi Maijaa vielä altaaseen ja hetken emmittyään hän sinne astuikin. Vaimoni pyrki viereeni istumaan mutta isäntä vetikin hänet syliinsä. Hän laittoi kädet vaimoni tisseille ja he alkoivat tuottaa pieniä aaltoja altaaseen. Isäntä kertoi myöhemmin laskeneensa illan aikana kolmet spermat Maijan pilluun.

Nyt kuitenkin tilanne oli uusi, enkä ollut lainkaan varma Maijan valmiudesta hurjasteluun. Syötyämme kalaisan päivällisen hyvän viinin kera ryhdyimme saunan lämmitykseen. Maija ei suostunut yhteissaunaan, eikä saunomaan muutoinkaan. Hän halusi vain uida helteiden lämmittämässä järvessä, jonka pintavesi oli noussut jopa 28 asteeseen. Lämmin, ihoa lempeästi hyväilevä vesi suomalaisen järven ominaisuutena on ainutlaatuista ja vilkas mieli siihen pinnan alle lisäsi illan erikoislaatuisuutta.

Me miehet menimme saunaan. Katselin vaivihkaa Heikin asetta, joka roikkui levollisen oloisena. Aivan vaarattoman näköisenä. Maija oli joskus sanonut Heikin kyrvän muistuttavan HK:n Sinistä, ja siltä se kyllä näyttikin. Roikkuva HK:n Sininen, jota ei peitetty uimaan mennessämme.

- Järjestä sellainen käärmenäyttely, että Maija kiimasta valuvana vaatii kyrpäsi sisälleen, supatin Heikille.

- Maija on niin seksikäs nainen, että mulla on seissyt jo lähes koko päivän, Heikki vastasi.

Katsoessani käärmeeseen näinkin jo vaarattomuuden kaikonneen.

Varovasti pohjan kiviä jalkapohjilla tunnustellen lähdimme sulkeutumaan järven pehmeään syleilyyn. Maija oli jo uimassa ja seurasi meitä hymyillen. Sisäistä ujouttaan hän oli kuitenkin laittanut päälleen kaksiosaisen uimapuvun. Uimme hänen luokseen ihastelemaan veden lämpöä. Minä hyväilin ohimennen myös Maijan takapuolta.

- Ei nyt Heikin aikaan, hän hieman ilkamoiden sanoi ja vetäytyi kauemmaksi.

- Kyllä Heikkikin halua kokeilla täältä jalkojen välistä, naurahdin.

Uimme hiljalleen edestakaisin. Maija liukui lepäämään laiturin nokkaan, jonne perässä sukelsin. Kiinnityin hänen selkäänsä kuin iilimato. Annoin Maijan tuntea seisovan kyrpäni uimahousujen peittämään takamustaani vasten. Suutelin hänen niskaansa ja hellästi puristelin isohkoja rintojaan. Heikki seurasi muutaman metrin päässä katse Maijan rintoihin lukittuneena. Maija irrottautui syleilystäni ja ui rantaan kuivattelemaan.

Istuimme saunarakennuksen terassilla. Maija isoon pyyhkeeseen verhoiltuna, miehet pyyhe haaroista avoimena.

- Hei peitähän tuo, Maija osoitti paljaana heiluvaa penistäni ja siirsikin pyyhkeen reunan peitoksi.

- Vilauttaisit edes ihanasti parturoitua pilluasi, pyysin ilkikurisesti. Olin saanut ajaa partakoneellani karvoituksen yläosan ja jättänyt vain soman tupsukan.

Yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet saamaan Maijaa riisuuntumaan. Sen sijaan nautimme pimenevän illan lämmöstä ja viinistä.

Jossakin vaiheessa Maija totesi haluavansa mennä nukkumaan, ja me tietysti totesimme sänkyyn menon sopivan myös meille. Maija laskeutui minulle ja hänelle tehdylle väliaikaispedille, minä viereen. Toiselle puolelle ryntäsikin Heikki, ilman housuja. Maija säikähti ja syöksyi ulos. Hetken hämmästelimme tilanteen karkaamista käsistä ja taskulampun valossa menimme pimeään. Hetken etsittyäni löysin Maijan lämpimän yösateen kastelemana. Hän ei kuitenkaan joukkopanon pelossa enää halunnut nukkumaan päämökkiin, vaan meni saunarakennukseen. Mietin surkeana älyttömän huonosti päättynyttä iltaa. Heikinkin luulin ryhtyvän nukkumaan. Nukahdin.

Heräsin kohmeloon. Aurinko paistoi ja vaimoni touhuili jo päämökissä. Ja oikein hyväntuulisena! Söimme aamiaisen ja lähdimme rantaan. Menimme Heikin kanssa uimaan ja saimme myös Maijan mukaamme, mutta vieläkään ei nakuilua, enkä illan hirveän päätöksen takia uskaltanut mitään siihen suuntaan ehdottaakaan. Maija poistui vedestä päämökkiin ja jäimme Heikin kanssa vielä saunalle.

- Kannattaisikohan Maijalta käydä vielä kysymässä mahdollisuutta, hän kysyi.

- Mene vaan vaikkapa tuskin saat. Mutta jos näyttää hyvältä, haluan mukaan, vastasin.

Heikki meni housut pullottaen päämökille ja minä puolestani vapautin tönkön mulkkuni sepaluksesta ja hitaasti aloin runkkaamaan itseäni. Katselin saunaneteisestä päämökin suuntaan nähdäkseni Heikin tulon. En halunnut jäädä runkkaamisesta kiinni, mikä sinänsä oli älytöntä haaveiltuamme ryhmäseksiä vaimoni kanssa.

Heikki tuli saunalle varsin pian kertomansa mukaan vesiperän vetäneenä. Jonkin ajan kuluttua ryhdyimme keräilemään tavaroitamme ja tekemään lähtöä. Pihalla auton vierässämme seistessämme, Heikki vielä yritti saada Maijalta lupaa työntää seisovan kankessa Maijan pilluun, ihan vain terskan verran.

- Olet niin seksikäs nainen, hän hoki hieman pakahtuvalla äänellä. Läsnäoloni ei haitannut avointa seksin vonkaamista. Enkä tietenkään sitä estääkään halunnut. Lupaa ei tuntunut heruvan.

- No, voisimmehan nopeasti käydäkin mökin sisällä mutta Reijon pitää jäädä autolle odottamaan, Maija sanoi täysin yllättäen ja otti Heikkiä kädestä lähtien kävelemään kohti mökin portaita. Heikki hymyili leveästi ja jo kävellessään kouri toisella kädellä Maijan tissejä.

Jäin auton luo ihmettelemään käännettä ja avasin sepalukseni. Minulla seisoi tykyttäen. Tiesin, mitä sisällä tapahtuisi. Ja epäilin niin tapahtuneen jo yöllä nukahdettuani, koska Maija mainitsi Heikin käyneen saunarakennuksessa pyytämässä naintia mutta Heikki ei maininnut käynnistä mitään. Siitäköhän Maijan auringonpaisteinen olemus aamulla juorusi?

Myöhemmin sainkin Maijalta kuulla, että yö oli mennyt toisin kuin minulle aamulla oli kerrottu. Heikki oli tullut alamökkiin ja saanut Maijan uimaan kanssaan. Pimeässä, lämpimässä järvessä Maija oli antanut Heikin nostaa itsensä syliin. Heikki oli lauennut naiseeni nopeasti. Järvestä he olivat menneet alamökkiin, jossa Heikki oli Maijan klitorista imemällä osoittanut tälle paikan taivaasta. Maijan saatua omansa, Heikki oli rauhallisesti nainut täysin antautunutta vaimoani palkiten lopulta hänen pillunsa annoksella spermaa. Siinä siis selitystä aamun aurinkoisuudelle. Päivälläkin Heikki oli saanut työntää sormensa Maijan pilluun nuollen siitä vangitsemansa kosteuden.

Pariskunta poistui päämökkiin. Hetken epäröiden runkailtuani, hiivin perään. Minua kihelmöi kaikkialta. Avasin mökin oven ja heti kuulinkin sängynnatinaa. Jätin kengät oven viereen ja hiivin edelleen maakuuhuoneen avonaisen oven luo. Heikin paljaat reidet, takapuoli ja selkä peittivät Maijan lähes kokonaan. Vain hänen sivulla heiluvat jalkansa todistivat läsnäolosta.

- Se tuntuu isolta, Maija kuiski jostakin Heikin alta.

Heikki ei sanonut mitään vaan takapuolensa voimalla nuiji Maijaa sänkyä vasten. Tiesin Maijan nauttivan isosta peniksestä sisällään. Usein rakastellessamme hän halusi ison ryhmyisen hieromasauvan pilluunsa ja sormeni hieromaan klitorista.

Menin sängyn viereen. Maija kääntyi katsomaan minua.

- Heikin kyrpä tuntuu ihanalta. Se täyttää minut kokonaan, Maija sanoi ja katsoi silmiini vakavana.

- Maija on ihana nainen, Heikki puolestaan totesi ja puristi Maijan vasenta rintaa. Hän liikutti lantiotaan Maijan levällään olevien jalkojen välissä.

Maija hamusi kielenkärki näkyvissä suullaan Heikin suuta. Heidän suunsa liimautuivat yhteen. Heikki jatkoi tasaista, voimakasta ja isännänomaista vaimoni panemista. Ulkona paistoi aurinko ja sisälläkin alkoi olla varsin lämmintä. Hiki valui Heikin kylkiä pitkin Maijan vatsalle. Otsalta tippui hikikarpaloita Maijan pään yläpuolella olevalle tyynylle. Sängyn natinaan alkoi sekoittua kehojen yhteenhankaantumisesta litinää.

- Tule imemään nännejäni, vaimoni pyysi minua. Kömmin isohkoon sänkyyn. Kurotin käteni puristamaan Maijan vasenta tissiä mutta muutoin en mahtunut naivan pariskunnan väliin.

- Odota hetki, Heikki sanoi minulle ja tarttui molemmilla käsillään kiinni vaimoni niskasta ja ryhtyi voimistamaan lantionsa potkuja. Näin paksun kyrvän kiiltävänä venyttävän Maijan pillua ja katovan jonnekin karvoitukseen vain ilmestyäkseen sieltä uudelleen.

- Hyvä pillu, hyvä pillu, hän hoki ja sängyn natina sen kuin voimistui. Maijani näytti Heikin alla pieneltä, jopa rikkimenevältä. Hikisiltä kasvoilta kuitenkin paistoi onnellinen eheys. Heikin nainti vain voimistui entisestään. Se näytti jo pahoinpitelyltä hänen hakatessaan lantiotaan Maijani lantioon. Litinä oli valtavaa. Maijani änteli tavalla, jossa nautinto saatoi yhdistyä kipuun.

- Nai Heikki, nai Heikki, Maija haukahteli litinään.

Heikin lantion poljenta loppui ja lysähti vaimoni päälle. Myös aika pysähtyi. Se lähti taas liikkeelle Maijan työntäessä Heikin sivulleen ja pyytäessä minut hymyillen luokseen. Nousin, asettauduin ja liuin liukkauteen. Pillu oli kuin vaseliinilla täytetty ja hiestä märkä vaimoni hohkasi onnellisuutta vuoroin minulle ja vuoroin tutulle vieraalle urokselle. En kestänyt kauaa ja laskin syöksyni laajaksi levitettyyn lämpiöön.

Oli aika kotimatkan. Maija taitteli alleen pyyhkeen, jotta valuva sperma ei tahrisi auton istuimia. Läksiäiskättelyt ja -suudelmat vaihdettuamme ajoimme pihasta pienelle mökkitielle. Kaikki kiima ei ollutkaan vielä kadonnut ja niinpä vain muutaman kilometrin päästä ajoimme automme tien syrjään. Otimme lakanan mukaan ja kapusimme pienelle tienvieruskumpareelle. Lakana levisi horsmien ja kämmekkäiden suojaan. Taivaalta paistoi iloinen aurinko. Maija asettautui lakanalle, riisui mekkonsa ja levitti reitensä. Työnsin taas kyrpäni kosteuteen. Maijan katse harhaili, ja aivan selvästi aistittavasti Heikkiin: vaimoni oli ihastunut isoon. Selällään auringossa maatessaan hän oli myös veistoksellisen kaunis. Otin vielä kännykuvan ja lähetin sen mökille jääneelle Heikille.

Räystäiden tippuminen kuuluttaa kesän kohta taas alkavan. Jäämme odottamaan mökkikutsua!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute