Herkku-puhelin
Yökylässä
Haavelilija35

Viikonloppu oli käsillä ja kiireellä hosuin töistä kauppaan ja kotiin, koska ystävättäreni oli tulossa yökylään. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja oli matkalla mökilleen pohjoiseen, mutta halusi piipahtaa tervehtimässä pitkästä aikaa. Olin innoissani, sillä siitä oli todella pitkä aika, kun viimeksi olemme tavanneet. Hän on ollut ystäväni jo lapsuudesta saakka ja hänen kanssaan olemme kokeneet yhtä ja toista nuoruusvuosinamme.

Ystävälläni Sarilla ei ole miestä tällä hetkellä, olivat juuri eronneet pitkän yhdessä olon jälkeen. Itse olen parisuhteessa, ollut jo 10 vuotta ja oikein onnellinen mieheni kanssa. Mieheni Timo olisi tänään yövuorossa ja tulisi kotiin vasta aamun tunteina, joten meille jäisi Sarin kanssa runsaasti aikaa juoruilla ja muistella hölmöjä nuoruusvuosiamme. Aioimme saunoa ja nauttia hyvää ruokaa sekä hieman nappailla naista vahvempaa...

Iltapäivä oli jo pitkällä ja Sari olisi oven takana hetkenä minä hyvänsä. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja valmistellut syötävät valmiiksi jo edellisenä päivänä, joten nyt vain juotavat jäähtymään ja sauna päälle. Laitoin esille myös parhaimmat hierontaöljyni, jos Sari vaikka haluaisi rentoutua kunnolla saunan yhteydessä, voisin hieroa häntä, olemme usein tehneet niin toisillemme.

Muutamia kynttilöitä sinne tänne palamaan ja tunnelma alkoi olla aika napissa. Korkkasin ensimmäisen siiderin ja kävin tarkistamassa että vierashuoneessa oli kaikki kohdallaan ja valmiina Saria varten.

Samassa ovikello soikin ja riensin avaamaan. Siellä rakas ystäväni olikin, aurinkoisesti hymyillen, hiukset sekaisin, kassi käsivarrella roikkuen. Halasimme toisiamme tiukasti ja naureskellen, jälleennäkeminen oli todella odotettua ja ihanaa! Nappasin kassin ystävältäni ja pyysin peremmälle. Vein kassin vierashuoneeseen ja jatkoin keittiöön, hain jääkaapista Sarille hänen lempisiideriään ja korkkasin sen hänelle. Kilistimme ja otimme pitkät huikat, hymyilimme toisillemme ja istuuduimme sohvalle. Kerroin saunan olevan tuota pikaa valmis ja kysyin haluaisiko Sari riisua matkavaatteet ja pukeutua kylpytakkiin odotellessa. Hän vastasi myöntävästi.

Ajattelin itsekin tehdä samoin ja vaihdoimme kylpytakit yllemme. Kun juttelun alkuun pääsimme, ei siitä meinannut tulla loppua, saunakin oli jo aikaa sitten ollut valmis, mutta me vain juorusimme. Lopulta saimme itsemme kylpyhuoneen puolelle ja saunomaankin. Kävin hakemassa lisää juotavaa ja kysyin Sarilta että haluaisiko hän että hieron häntä, se sopisi kyllä oikein hyvin. Hän otti ilahtuneena tarjouksen vastaan ja sovimme, että juotuamme siiderit aloitamme.

Siirsin pitkän penkin keskelle kylpyhuoneen lattiaa ja levitin siihen paksun pyyhkeen. Sari kävi pyyhkeelle makaamaan ja sanoi, että siitä olikin runsaasti aikaa kun oli viimeksi kukaan hieronut. Levitin öljyä käsiini ja aloitin. Sarilla on upea vartalo, hän on aina pitänyt hyvää huolta itsestään ja se todella näkyy. Hänellä on kadehdittavan sileä ja virheetön iho, sitä on aina ollut ilo hieroa ja tunnustella käsissään.

Sari alkoi todenteolla rentoutua käsittelyssäni ja varmaan nautitut siideritkin osaltaan vaikuttivat hänen olotilaansa. Hän huokaili hiljalleen ja kehui kuinka hyvältä hänestä tuntui. Kysyin, hierotaanko jalatkin kun kerta vauhtiin oltiin päästy ja hän sanoi että toki, jos vain jaksan. Siirryin pikkuhiljaa alemmas, ensin pakaroihin ja siitä jalkoihin. Hieroin jalkoja ja jalkapohjia aikani ja tulin pikkuhiljaa takaisin ylöspäin. Sari kysyi, jaksaisinko hieman pakaroita hieroa vielä, tuntuivat kipeiltä. Naurahdin, että kuinkas nyt silleen, oliko sitä saatu kyytiä kovemminkin kun peppu oli kipeytynyt. Sari huokasi naurahtaen, että olisikin - ei ollut saatu kuulema sen jälkeen kunnolla kyytiä kun olivat eronneet Jarnon kanssa. No, mikäpäs noin herkullista ja täydellisen muotoista kiinteää peppua olisi hieroessa. Hieroessani en voinut olla huomaamatta, miten Sari vaivihkaa levitti jalkojaan ja aivankuin hän olisi halunnut että käteni olisi koskenut muuallekin. Ajatus löi kuin salama lävitseni ja taisin hieman säikähtää. Lopettelin hierontaa ja ehdotin vielä löylyttelyä. Hain meille lisää juotavaa Sarin kiitellessä ihanasta hieronnasta. Istuimme lauteilla ja hörpimme huurteista siideriä. En saanut mielestäni Sarin lähes huomaamatonta liikehdintää penkillä, kun pitelin hänen pakaroitaan. Sitä, miten hänen paljas pillunsa oli näkynyt kiiltelevänä jalkojen välistä kun hän levitti niitä aavistuksen omaisesti. Taisi kiiltää muustakin kuin hiestä...huh. No, oliko se ihme jos ei ollut saanut munaa niin pitkään aikaan, ei todellakaan. Olen usein haaveillut seksistä toisen naisen kanssa, mutta haaveiluksi se on jäänyt. Edes Timolle en ole puhunut siitä ääneen...tiedä miten hän siihen suhtautuisi.

Ajatus kuitenkin kiihottaa minua suunnattomasti ja nyt kun ystäväni selvästi oli hyvin kiihottuneessa tilassa, alasti ja järjettömän kaunis, en saanut ajatuksiani millään kuriin. Huomasin olevani hyvin kiihottunut, pilluni oli jo aivan märkä. Istuimme siinä vierekkäin lauteilla, jalat kaiteella ja mietimme omiamme. Olin juuri edellisenä iltana ajellut pimppini posliiniksi ja mietin, miltä tuntuisi kun Sari nuolisi sitä tässä ja nyt, levittäisi jalkani ja lipsuttaisi klitoristani kuin viimeistä päivää...olin jo aivan hengästynyt ajatuksistani, niin pajon ne kiihottivat minua. En uskaltanut sanoa mitään vaan painelin suihkuun. Sanoin että pitää mennä laittamaan naposteltavat valmiiksi jos meinaamme syödäkin vielä jotain.

Sari tuli perässäni saunasta ja halusi auttaa kattamisessa, laitoimme kaiken valmiiksi ja istuimme kylpytakeissamme kynttilänvalossa ja juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä Sari kysyi, olinko koskaan ollut naisen kanssa sängyssä? Häkellyin ja taisin punastuakin, vastasin että en ollut...vaikka joskus tekisi mieli kokeilla millaista se olisi. Sari nuolaisi huuliaan ja sanoi, että aikoi nyt puhua suoraan. Hän sanoi kiihottuneensa törkeästi kun hieroin häntä...vastasin huomanneeni kyllä ja hymyilin. Hän jatkoi, että huomasi saunassa myös minun olleen kiimainen, että minusta oli jäänyt niin märkä läntti laudeliinaan, ettei se jäänyt epäselväksi. Tunsin, miten pilluni alkoi sykkiä uudelleen, aivan kuin aavistaen, mitä tuleman piti. Sari oli huitaissut kylpytakkinsa huolimattomasti päälleen eikä se pysynyt kiinni, hänen toinen rintansa näkyi täysin, sekä paljas häpy. En voinut olla tuijottamatta häntä, eikä hänkään ilmeisesti minua...sormeni huusivat päästä koskettamaan häntä, aloin olla kiimasta sekaisin. Avasin kylpytakkini ja riisuin sen kokonaan pois. Sari ei muuta kehoitusta tarvinnut, hän tuli kiinni minuun ja suuteli minua intohimoisesti. VAstasin vielä himokkaammin ja tartuin häntä tissistä kiinni. Voi luoja...nytkö fantasiani naisesta toteutuisi?! Sari työnsi minut tiskipöytää vasten ja pyysi istumaan siihen, hän näykki nännejäni enkä voinut olla tottelematta. Istuin aivan tiskipöydän reunalle ja levitin jalkani äärimmilleen...reiteni olivat aivan kiimanesteistä tahmeat, häpyhuuleni turvonneet äärimmilleen ja klitoris paisunut mehukkaaksi nappulaksi. Sari laskeutui polvilleen ja huokasi ihastuneena, voi luoja sulla on ihana pillu! Saanko nuolla sua ja naida sulle orgasmin? Vastasin että saat! Ole kiltti ja nuole mua, mä en kestä enää odottaa...nuole mun pillua Sari, nuole kiltti!

...jatkoa tulossa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute