Herkku-puhelin
Suuri kunnia
sakari

Minut oli palkattu tekemään kattoremonttia eräälle kesähuvilalle kotikaupunkini lähellä. Jalkapallojoukkueeni valmentaja kysyi, voisiko joku meistä pelaajista ottaa vastaan homman, josta maksettaisiin ihan mukava palkkio. Minulle työ kelpasi.

Oikeat remonttimiehet olivat tuolloin hinnoissaan, eivätkä niin pienet urakat edes kiinnostaneet heitä.

Ajoin ohjeiden mukaan huvilalle, jossa minut otti vastaan vanhempi noin kuusikymppinen pariskunta. Mies, Esko nimeltään, oli valmentajani setä. Kunnon riski työmies tarvitsi apua katolle nostelemaan lankkuja ja peltejä.

Hänen vaimonsa Leila oli pyylevä nainen, jolla oli jättiläismäiset rinnat. Hän kertoi olevansa suurkeittiöemäntä ja hankkivansa viikonloppuisin lisätienestejä nakkikioskilla. Hän oli nauravainen mutta samalla ronski.

Vanhahko huvila oli ränsistynyt. Märät sahanpurut tuoksuivat, joten oli korkea aika tehdä kattoremontti. Arvioin, että hommaan menee useampi päivä. Valmentajani oli myöntänyt minulle luvan olla poissa treeneistä. Seuraava peli olisi vasta viikonloppuna.

Kävimme hommiin Eskon kanssa. Ensimmäisen päivän urakkana oli purkaa vanha katto ja tarkistaa alla olevat rakennelmat. Sieltä löytyikin kaikenlaista nikkaroitavaa seuraavaksi päiväksi. Onneksi oli luvassa hyvää säätä, joten keskeneräistä kattoa ei tarvinnut suojata mitenkään.

Lopetimme työt siltä päivältä. Leila tarjosi meille lihapullia päivälliseksi. Esko ehdotti, että jäisin yöksi huvilalle. Voitaisiin saunoa ja ottaa muutama olut.

Suostuin heti, sillä turha minun oli käydä tyhjässä kämpässäni kääntymässä. Naisystävää minulla ei juuri silloin ollut, eikä kaupungillekaan voinut lähteä, kun aamulla piti lähteä aikaisin ajamaan.

- Käykö, että Leila tulee mukaan saunaan, Esko kysyi.

- Meillä on totuttu, että miehet ja naiset saunovat yhdessä.

Minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Riisuuduimme saunan eteisessä ja nousimme alastomina lauteille. Erillistä pesuhuonetta ei ollut, vaan penkit, vadit, harjat ja saippuat olivat tilavan löylyhuoneen puolella.

Esko istui Leilan ja minun välissä. Hän heitti löylyä. Katselin vaivihkaa hänen ohitseen Leilan valtavia rintoja, jotka roikkuivat napaan saakka.

Lopulta saimme löylyistä tarpeeksemme ja lähdimme uimaan. Leila käveli leveä takapuoli hyllyen laiturille ja laskeutui järveen. Esko ja minä seurasimme perässä.

Uimme aikamme ja palasimme saunaan. Lyhyen lämmittelyn jälkeen Leila alkoi peseytyä. Hän hinkkasi lihaisaa ja hyllyvää vartaloaan joka puolelta pitkävartisella harjalla.

Pari viikkoa kestänyt tahaton selibaattini aiheutti ehkä sen, että kaluuni alkoi pakkautua hiljalleen verta. Peitin alkavan seisokkini ristimällä jalkani toisen päälle.

Leila kaatoi lisää vettä pesuvatiinsa. Hän asettui seisaalleen kasvot minuun päin, levitti jalkansa ja saippuoi häpeämättä jalkojensa välin suoraan edessäni. Istuin alalauteella niin lähellä, että olisin melkein voinut koskettaa hänen pilluaan.

Minulla oli vaikeuksia pitää jäykistynyt kaluni kurissa, enkä onnistunut siinä kokonaan, sillä kullini selkä nousi väkisin näkyville ristittyjen jalkojeni välistä. Leila huomasi mitä tapahtui ja katsoi suoraan alaspäin nivusiini. Punastuin.

- Herra jestas, onko totta, että näin vanhan naisen vittu kiihottaa noin nuorta miestä? Se on kuulepas niin suuri kunnia ettet arvaakaan.

Leila kehotti minua vapauttamaan kyrpäni ja antamaan sen seisoa ihan reilusti. Olisi hänelläkin näkemistä. Nostin jalkani pois toisen päältä, jolloin kivikova kaluni hyppäsi pystyyn kuin jousi.

- Näyttäpä pojalle vittua oikein kunnolla, Esko puuttui keskusteluun ylälauteelta.

Leila totteli aviomiestään ja astui askeleen lähemmäksi minua. Hän venytti sormillaan häpyhuulensa niin leveälle kuin sai. Näin suoraan parin kymmenen sentin etäisyydeltä hänen punalihaiseen aukkoonsa, jota hän esitteli onnellinen hymy kasvoillaan.

- Saa sitä koskeakin, Esko jatkoi.

Nostin sormeni varovaisesti pillulle. Hyväilin hitaasti vakoa. Pyöritin sormea klitoriksella ja venytin sen jälkeen häpyhuulia. Painoin sitten keskisormeni aukkoon, joka oli jo kostea muustakin kuin pesuvedestä. Vedin Leilaa lähemmäksi ja aloin nuolla häntä alhaalta päin.

Leilalla ei kestänyt kauaa, kun hänen jalkansa alkoivat täristä. Hän huokaisi syvään ja sai orgasmin. Esko köhäisi lauteilla.

Leila pudottautui saunan lattialle ja alkoi nuolla sinipunaista terskaani kuin jäätelötötteröä. Hän runkkasi samalla kädellään kaluni vartta. Sitten hän imaisi kullini kokonaan huuliensa väliin.

En tarvinnut montaa minuuttia, kun parin viikon satsini syöksähti Leilan ahnaaseen nieluun. Lasti oli liian irtonainen ollakseen huippunautinnollinen, mutta avauskierros oli nyt suoritettu.

En huomannut lainkaan, että myös Eskolla seisoi. Heti kun Leila lopetti kaluni nuolemisen, aviomies otti asennon puolisonsa edessä ja runkkasi siemennesteensä suoraan hänen kasvoilleen. Leila yritti pyydystää avonaiseen suuhunsa spermaa niin paljon kuin pystyi, mutta valtaosa siemenistä päätyi hänen poskilleen ja leualleen.

Näky oli rietas. Leila kehräsi tyytyväisyyttään pesiessään itseään uudelleen. Hän lähti saunalta ylös huvilalle. Esko ja minä joimme oluet saunan seinustalle laitetulla penkillä.

- Katsos, kun olin nuori, tuli tehtyä aikamoisia virheitä. Piti luvata Leilalle, että saa ottaa takaisin. Lapsetkin oli kotona, enkä millään halunnut luopua perheestä, Esko selitti syytä sille, miksi hänen vaimonsa sai huvitella nuoren miehen kanssa.

Peseydyimme ja seurasimme Leilaa huvilalle. Tuvassa ei ollut ketään, mutta kammarin ovi oli auki. Esko viittasi ja sanoi, että menepäs sinne.

Astuin sisään. Leila makasi alastomana vuoteessa jalat levällään.

- Nussi minua.

Heitin kylpytakkini yltäni enkä epäröinyt. Hyppäsin Leilan jalkojen väliin, sovitin terskani hänen pillunhuultensa väliin ja painoin kullini sisään. Leila oli aivan märkä.

Nain häntä nuoruuteni kiihkolla. Leilan lihat hyllyivät allani, ja hänen pillunsa litisi ja maiskahteli työntöjeni tahdissa.

Yhtäkkiä Leila avasi suunsa ammolleen, ja näin hänen kielellään ja poskessaan aimo annoksen spermaa, joko Eskon tai minun. Hän oli säästänyt sitä suussaan saunalta saakka. Näky oli minulle liikaa. Ammuin hänen sisäänsä siementä kuin tykin suusta.

Leila ei ollut vielä lähelläkään huippuaan, mutta se ei häntä haitannut. Esko oli katsellut meitä toimituksemme ajan, ja hän hyppäsi pukille heti kun olin lopettanut. Katselin vuorostani, kun roteva mies pani suurella kullillaan rakasta vaimoaan.

Eskon takapuoli liikkui edestakaisin Leilan jalkojen välissä. Leila ynähteli silmät kiinni. Esko kiihdytti vauhtia ja runnoi puolisoaan yhä säälimättömämmin.

Leilan vikinä paisui huudoksi. Hän vavahteli Eskon alla. Esko lopetti yhtäkkiä pumppaamisen ja työnsi kyrpänsä pari kertaa lyhyellä ja terävällä liikkeellä niin syvälle kuin mahdollista. Hän huokaisi syvään ja laski siemenensä vaimonsa vittuun.

Minulla oli noussut jälleen seisomaan, enkä suonut Leilalle taukoa, vaan asetuin hänen paksujen reisiensä väliin heti kun Esko siirtyi sivuun. Työnsin kankeni saman tien sisään spermasta ja naisen mehuista liukkaaseen reikään. Aloin nussia vimmatusti.

Leila nosti jalkansa kohti kattoa, mikä avasi minulle entistä paremmat mahdollisuudet kairata häntä mahdollisimman syvälle. Eskon antaman orgasmin jäljiltä hänen herkkyytensä oli huipussaan, ja hän laukesi kerta toisensa jälkeen.

- Pane… vittuun… saatana… anna kyrpää… nussi… sinne… saatana… vittuun, Leila sopersi orgasmiensa välissä.

Annoin palaa. Rynkytin niin, että Leila alkoi kiljua suoraa huutoa. Jaksoin panna kovinta vauhtiani vähintään varttitunnin. Sitten aloin lähestyä huippuani. Pinnistin vallin yli ja räjähdin karjaisten Leilan vittuun.

Hyväilin hetken Leilaa. Olimme niin väsähtäneitä, että nukahdimme sänkyyn kolmistaan, Leila keskellämme.

Esko sai herätä aamulla siihen, että touhusin hänen vaimonsa päällä. Käytin tilaisuuden hyväkseni, ja nain rietasta rouvaa aina kun jaksoin koko sen viikon ajan, kun korjasimme Eskon kanssa huvilan katon.

Esko sai tietysti välillä osansa. Kun työ oli perjantaina valmis, Leila ja Esko kutsuivat minut käymään uudelleen. Vierailinkin heidän luonaan usein, kunnes työt veivät minut Helsinkiin ja käynnit kotikaupungissa harvenivat.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute