Herkku-puhelin
Äiti taisi järjestää
yllättävää

Äitini ystävätär oli käymässä meillä eräänä kesälauantaina. Istuimme terassilla. Kuuntelin pihatuolissa puolella korvalla heidän juttujaan. Ystävätär Kaisa kertoi, että hänen mökillään pitäisi korjata räystäät, mutta apumiestä oli mahdoton saada näin keskikesällä.

- Petrihän voisi tulla korjaamaan ne räystäät, vai mitä Petri, äitini ehdotti puoleeni kääntyen.

Oli lämmin heinäkuu, ja minulla olisi seuraavalla viikolla pari arkivapaata kesätöistäni. Ajattelin, että mikä ettei, olihan nelikymppinen Kaisa sitä paitsi hyvää silmänruokaa kauniine nauravaisine kasvoineen, lyhyine vaaleine tukkineen ja sopusuhtaisine vartaloineen.

Niinpä lähdimme seuraavana keskiviikkona matkaan. Kaisa ajoi autoa, sillä minä oli vasta 17-vuotias. Mökille oli matkaa noin 50 kilometriä, ja se sijaitsi pienen järven rannalla. Olin käynyt siellä ennenkin äitini kanssa.

Kaisa alkoi ajaessaan udella tyttöystävistäni. Arvasin, että äiti oli kertonut lyhyehkön suhteeni kariutuneen puoli vuotta sitten, kun tyttöystäväni ja minä huomasimme, ettei homma toimi. Niinpä en valehdellut, vaan sanoin suoraan miten asia oli.

En ollut löytänyt uutta tyttöystävää enkä saanut muutenkaan sen koommin, minkä tunnustin Kaisalle.

Sitä en kertonut, että poikuuteni olin sentään menettänyt jo aiemmin, mutta se oli säälittävä humalainen puskapano tanssilavan takapihalla. Minkäänlaista muistikuvaa tytöstä ei jäänyt, ainoastaan tuhat hyttysenpuremaa takapuoleeni.

- Ei se mitään, kyllä noin komea nuori mies löytää uusia tyttöystäviä, Kaisa rohkaisi.

En huomauttanut mitään siitä, että Kaisa oli vannoutunut vanhapiika. Ehkä hän piti irtosuhteista vailla sitoutumista, olihan hän aika rempseä nainen.

Saavuimme pienehkölle saunamökille. Ryhdyin heti töihin. Irrottelin tikkailla seisten vanhat räystäät ja aloin kiinnittää uusia paikalleen.

Kaisa tuli tarjoamaan juomaa. Hän seisoi kukikkaassa mekossaan alapuolellani. Katsahdin alas ja näin suoraan hänen pystyihin rintoihinsa löysästä kaula-aukosta. Liivejä ei ollut. Meinasin pudota tikkailta.

Joimme mehut ja palasin töihin. Homma ei kestänyt kauaa, ja kun räystäät olivat valmiit, laskeuduin alas ja kokosin työkalut sekä vein vanhat räystäät vajan seinustalle odottamaan kaatopaikalle vientiä.

Ihmettelin vähän koko urakkaa, sillä vanhat räystäät eivät olleet niin huonossa kunnossa, että ne olisi välttämättä pitänyt vaihtaa.

- Eiköhän lähdetä uimaan, Kaisa sanoi katsellen hikistä vartaloani.

Olin työskennellyt helteessä ilman paitaa, ja hikikarpalot kiiltelivät ihollani. Otin kulauksen mehua ja sanoin meneväni hakemaan uimahousut autosta.

- Mitä vielä, ei täällä semmoisia tarvita, Kaisa naurahti.

Hän riisui mekkonsa saunamökin suurehkolla terassilla ja heitti sen tuolille. Hämmästyin, kun hänellä ei ollut päällä edes pikkuhousuja. Hänen kurvikas mutta sileä ja tiukassa kunnossa oleva vartalonsa sai minulta melkein silmät putoamaan. Vilkaisin vaistomaisesti hänen häpyään, jota peitti lyhyt vaalea karvoitus.

Kaisa lähti juoksemaan kohti laituria ja pulahti veteen. Heitin pois housuni ja seurasin perässä. Nolotti hieman, joten yritin pitää vaivihkaa kättä sukukalleuksieni suojana.

Sukelsin laiturilta veteen. Uimme ja pulikoimme kunnes Kaisa sanoi lähtevänsä lämmittelemään. Hän nousi hitaasti tikkaita ylös laiturille. Olin vedessä metrin päässä laiturin päästä, ja minulle tarjoutui huikaiseva näkymä hänen kiinteään ja pyörivään ja pystyssä olevaan pyllyynsä hänen noustessaan yläpuolelleni askelma kerrallaan. Näin suoraan hänen jalkojensa väliin.

En tiedä kuvittelinko, mutta viimeisellä askelmalla Kaisa vilkaisi hymyillen kainalonsa alta minua kuin varmistaakseen, että katselin hänen viettelevää nousuaan laiturille.

Minun oli pakko jäädä vielä vähäksi aikaa veteen, sillä elimeni osoitti kovettumisen merkkejä kiihottavan laiturille nousun vuoksi.

Kun tulin aurinkoiselle terassille, Kaisa istui alastomana matalassa ja leveässä puutuolissa, jossa oli tyynyt pehmikkeenä. Hän viittasi minut istumaan vastapäätä.

Kaisa siemaili mehua nojaten taaksepäin jalat aavistuksen harallaan. Hänen nänninsä napottivat viileän järviveden jäljiltä pystyssä ja kovina. Istahdin samanlaiseen terassituoliin, mutta ristin jalkani ja nojauduin hieman eteenpäin peittääkseni alkavan seisokkini. Katselin Kaisan ohitse vilkuillen kuitenkin silloin tällä hänen suuntaansa.

Kaisaa alkoi naurattaa.

- Kyllä sinä voit ihan reilusti katsoa minua, en minä sinua pure, hän sanoi ja lisäsi hetken päästä vakavasti ja painokkaasti: - Ja katso minua ihan mihin haluat.

Se oli suora kehotus. Rohkaistuin, ja suuntasin katseeni ensin hänen silmiinsä ja laskin sen sitten hitaasti hänen terhakkaille rinnoilleen. Ihailin niitä jonkin aikaa, ja jatkoin sitten alaspäin niin, että hän varmasti huomasi, mihin silmäni olivat suuntaamassa.

Pysäytin katseeni hänen jalkojensa väliin ja tuijotin häpeilemättä suoraan hänen häpyynsä.

- Löysihän poika sen oikean paikan, Kaisa huokaisi käheästi.

Samalla hän alkoi levittämään hitaasti jalkojaan. Silmäni suurenivat, kun hänen pillunsa aukeni vähitellen edessäni.

- Katso vain suoraan sinne. Ja anna sinäkin kalusi seisoa reilusti, jotta minullakin on katsottavaa.

Annoin kullini ponnahtaa vankilastaan, minkä jälkeen minua ei pidätellyt mikään. Ryntäsin kontilleni Kaisan eteen ja aloin nuolla hänen vakoaan kuin viimeistä päivää.

- Oikein, niin sitä pitää, Kaisa kuiskasi.

Nuolin ja nuolin hänen puhdasta ja miedon makuista pilluaan työntäen välillä sormeni hänen sisäänsä.

Ei mennyt kuin muutama minuutti kunnes hän alkoi vapista. Orgasmi oli nopea ja terävä. Kaisa voihkaisi pari kertaa ja lysähti sitten tuolilleen. Seisoin polvillani hänen edessään kalu kovana.

- Tule, Kaisa komensi, otti kullistani kiinni ja veti minut perässään tuvassa olevaan sänkyyn.

Hän heittäytyi selälleen ja levitti jalkansa. Työnsin saman tien elimeni hänen märkään vittuunsa ja aloin naida kiihdyttäen vähitellen tahtia.

Kaisan pillu oli yllättävän tiukka, paljon tiukempi kuin entisellä tyttöystävälläni, joka oli sentään yli 20 vuotta nuorempi. Kaisa oli kuitenkin niin liukas, että kaluni kirnusi vaivatta hänen kolossaan.

Nussin häntä nuoruuteni kiihkolla. Kaisa äännähteli allani. Rynkytin kaikilla voimillani. Hikikarpalot puskivat ihoni läpi ja silmät pullistuivat päässäni, kun tunsin hänen kiimaisen vittunsa puristuksen kyrpäni ympärillä.

Kaisa alkoi jälleen vavahdella, ja tällä kertaa hänen orgasminsa kesti pitkään. Hän kiljaisi, ynähteli äänekkäästi ja alkoi itkeä nautinnollisen purkauksen edetessä.

Hänen orgasminsa sai liikkeelle oman siemennesteeni, ja purkauduin hänen sisäänsä rajuudella, jota en ollut aiemmin kokenut. Kullistani ruiskusi spermaa sykäys sykäyksen perään. Koskaan en ollut siementänyt sellaisella voimalla.

Makasimme hetken hiljaa. Kun voimat alkoivat palata, Kaisa sanoi, että se oli upeata ja kysyi samaan hengenvetoon, voisinko jäädä yöksi mökille. Räystäänkorjaajan lisäksi töitä olisi kunnon panomiehelle.

Kaisa tarjosi illan mittaan valkoviiniä. Grillasin meille broileria ja kasviksia, joita hän oli varannut jääkaappiin. Naiskentelimme lasillisten välissä, sain jopa anaalia ensimmäistä kertaa elämässäni.

Aamulla viimeisen panon jälkeen lähdimme ajamaan kaupunkiin. Kun tulimme perille, äitini sanoi, ettei hän ihmetellyt yhtään, että olimme viipyneet yön yli. Räystäiden korjaaminen kun on niin iso homma.

Huomasin sivusilmällä, että Kaisa iski vaivihkaa silmää äidilleni, joka nosti yhtä vaivihkaisesti peukalon ylös.

Jahah. Taisi olla niin, että äiti oli järjestänyt puutteesta kärsivälle pojalleen kypsää ja himokasta naista.

Närkästyin aluksi, ikään kuin en itse pystyisi hankkimaan seuraani. Tuntui häpeälliseltä. Tuoreet muistot Kaisan herkuista saivat kuitenkin minut lauhtumaan nopeasti. Myönsin itselleni, ettei temppu ollut lainkaan hassumpi.

Olin kuin en olisi huomannutkaan ystävätärten yhteispeliä. Mutta oli minulla yliveto äiti, kun poikansa parasta ajatteli!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute