Herkku-puhelin
Lomalla Tunisiassa
Matkalainen

Olen 45v tummahko eronnut nainen. Lapsia on kaksi, molemmat jo lentäneet pesästä. Pituutta on 155 ja painoa sellaiset 65-70kg. Rinnat ovat kokoa c80 ja peppu pyöreähkö, tosin sekä rintoihini että peppuuni alkaa jo hieman painovoima vaikuttaa. Kerron tässä kokemukseni parin vuoden takaisesta Tunisian matkasta.

Olin tuolloin vielä naimisissa ja päätimme mieheni kanssa lähteä syksyn piristykseksi etelään. Varasimme viikon matkan Yasmine Hammametiin mutta pari viikkoa ennen lähtöä miehelleni tuli työeste. Niinpä pyysin mukaan ystäväni ja saimmekin vaihdettua paikan hänelle.

Alkuloma meni paikkoja katsellessa ja matkanjärjestäjän retkille osallistuessa. Toiseksi viimeisenä päivänä päätimme ystäväni kanssa ottaa rennosti ja läksimme rannalle auringon ottoon. Pukeuduimme hotellissa bikineihin ja päälle kumpikin laitoimme hameet. Sitten vielä pyyhkeet ja vesipullot mukaan ja menoksi.

Rannalta vuokrasimme aurinkotuolit ja menimme aurinkoon. Ehdimme makailla ehkä puoli tuntia kun kaksi paikallista miestä tuli juttelemaan meille. Iältään he olivat noin 20-25 vuotiaita, vartaloltaan sopusuhtaisia ja pitkiä, molemmat yli 180cm. He puhuivat hyvää englantia ja kyselivät kaikenlaista, mistä olemme, mitä olemme tehneet, missä miehemme ovat ym. Sitten he sanoivat että heillä on auto lähellä ja he haluaisivat näytellä meille nähtävyyksiä. Naureskelimme vaan ystäväni kanssa emmekä olleet kiinnostuneita. Miehet jatkoivat juttelua ja jostain syystä minua alkoi vähän kiinnostamaan että mitähän siitä seuraisi. Juttelin toisen miehen kanssa kaikenlaista ja lopulta hän sai ylipuhuttua minut mukaansa. Pistin hameen päälle ja keräsin tavarani ja lähdimme. Toinen miehistä jäi rannalle ystäväni kanssa.

Menimme miesten auton luo, se oli vanha ja erittäin huonokuntoisen näköinen ja lisäksi vielä tosi likainen sekä sisältä että päältä. Koetin istua varovasti etten likaisi itseäni tai hamettani kun lähdimme liikenteeseen. Nähtävyyksiä ei paljon ehditty katsoa kun mies ajoi varmaan niin kovaa kuin pystyi. Tässä vaiheessa aloin miettimään että mihinkähän tuli sotkeuduttua. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen hän pysäytti erään talon luokse ja pyysi mukaansa, sanoi että käydään juomassa teetä. Epäröin hetken mutta hän kiersi puolelleni, avasi oven ja tarttui käteeni ja veti mukaansa.

Menimme ovesta sisään ja nousimme toiseen kerrokseen ja siellä olevaan miehen asuntoon. Asunnossa oli vain yksi huone, nurkassa pieni keittotila, pari tuolia, pöytä, sohva ja lattialla patja. Kaikkialla näkyi pölyä ja roskia ja huoneessa haisi pahalle. Ajattelin että juon vain sen teen ja lähden sen jälkeen vaikka taksilla takaisin hotellille. Miehellä oli kuitenkin muuta mielessä, hän tuli kiinni minuun ja alkoi kouria peppuani ja rintojani. Yritin irtautua syleilystä ja sanoa että tulin tänne vain teelle, mutta mies naurahti ja sanoi että voidaanhan sitä juoda teet jälkeenpäin.

Siinä vaiheessa minua jo kadutti ja pelotti, selitin että minulla on mies kotona ja haluan takaisin hotellille. Mies vastasi että hän voi viedä minut takaisin hotellille mutta ensin hän haluaa rakastella. Samalla hän painoi minut polvilleen eteensä ja pyysi ottamaan suihin. Aluksi en tehnyt mitään mutta sitten hän vaati toimintaa. Ajattelin että taidan päästä helpoimmalla kun tottelen ja teen mitä mies käskee.

Niinpä avasin miehen farkkujen vyön, napit ja vetoketjun ja laskin housut alas. Alta paljastui likaiset alushousut jotka laskin myös alas. Alta paljastui puoliseisokissa oleva kalu. Pituutta oli jo tuossa vaiheessa saman verran kuin miehelläni täydessä seisokissa, mutta eniten järkytti kalun paksuus. Se oli valtava. Muistan lisäksi ihmetelleeni että eikö arabeja ympärileikata, ainakin tällä oli esinahka tallessa. Seuraavaksi ajattelin että nyt voisin kokeilla poistua, mies ei varmaan housut kintuissa ehtisi estämään. Mutta saman tien hän tarttuikin hiuksistani ja käski pistämään vauhtia.

Niinpä tartuin kädelläni kalusta ja aloin varovasti hyväilemään. Kalu tuntui kuumalle ja hieman kostealle ja se haisi virtsalle ja hielle. Ajattelin että hoidan tilanteen runkkaamalla ja sen jälkeen pääsen lähtemään. Hieroin ja runkkasin kalua ja nopeasti se jäykistyikin täyteen mittaansa. Pituutta oli varmaankin 20cm ja paksuutta enimmillään varmaan yli 6cm. Jatkoin runkkaamista kun mies tarttui niskaani ja veti pääni kiinni kaluun ja käski imemään. Avasin suuni ja yritin ottaa kalua suuhun mutta en saanut edes terskaa kokonaan. Yritin imeä mitä pystyin ja jatkoin samalla runkkaamista, tarkoitus oli vain saada mies laukeamaan.

Yhtäkkiä mies irtautui, nosti minut pystyyn ja sanoi että nyt rakastellaan. Samantien hän heitti housunsa kokonaan pois jaloistaan, kumartui ja tarttui hameen alla bikinien alaosaan ja pudotti ne alas. Seuraavaksi hän kouri karvoitustani ja häpyäni. Sanoin että en halua mennä tämän pidemmälle, että voin hoitaa homman loppuun suullani ja käsilläni. Tästä mies ei välittänyt vaan vei minut patjan luo ja painoi minut alas makuulle ja tuli myös itse patjalle. Mies hilasi hameeni lanteilleni, levitti jalkani ja katseli alapäätäni kehuen sitä kauniiksi. Hän silitteli karvoitustani, levitteli häpyhuuliani ja paineli peukalollaan klitorista. Sitten hän sylkäisi sormiinsa, hieroi taas alapäätäni ja työnsi yllättäen kaksi sormeaan sisääni. Parkaisin kivusta, en ollut vielä kostunut yhtään. Mies työnteli sormiaan vähän aikaa edestakaisin, sitten hän otti tyynyn ja asetti sen peppuni alle.

Seuraavaksi hän tuli polvillaan jalkojen väliin, käski levittämään jalat, otti käteni ja vei sen kalulleen ja käski ohjaamaan sen sisään. Olin kauhuissani ja lamaantunut ja ajattelin että nyt pääsi sitten tämä tyttö testaamaan vähän tummempaa. Samalla kalu koskettikin jo häpyäni ja yhtäkkiä muistin ehkäisyn. Sanoin miehelle että pitää käyttää kondomia mutta samalla hetkellä hän runttasikin kalun sisääni. Huudahdin kivusta ja silmiini tulivat kyyneleet. Koko alapääni oli kuin tulessa kun mies alkoi liikkumaan. Toivoin vain että se olisi nopeasti ohi. Pyysin mieheltä että ei laukeaisi sisääni, vaikka arvasinkin sen turhaksi toiveeksi. Pian miehen liikkeet nopeutuivatkin ja seuraavaksi hän jäykistyi, tunsin kuinka kalu sykkii ja sisälleni levisi kuumaa spermaa.

Olin edelleen kauhuissani mutta vähän helpottunut, ajattelin että nyt se on ohi. Kalu veltostui sisälläni ja vähän ajan kuluttua mies veti sen pois. Samalla tunsin kuinka spermaa valui sisältäni. Mies nousi polvilleen jalkojeni välissä ja veti minut istualleen. Sitten hän käski ottamaan taas kalun suuhuni. Nyt tiesin vastustelun turhaksi joten aloin hyväilemään, nuolemaan ja imemään sitä. Yllättävän äkkiä kalu jäykistyi uudelleen. Mies käski minua kääntymään ja menemään polvilleen. Ehdin juuri pyllistyä kun tunsin kalun huulillani ja saman tien se painui sisääni. Nyt paneminen ei enää sattunut niin paljon, ilmeisesti edellinen spermalasti toimi liukasteena ja paikatkin oli auenneet. Välillä mies kourin hameen ja bikinien yläosan läpi rintojani, välillä kouri ja läimäytteli takamusta. Pari kertaa hän sormeili peppureikääni ja muistan toivoneeni että mitä tahansa muuta mutta ei sinne. Jyystämistä tuntui kestävän vaikka kuinka kauan kunnes taas liikkeet alkoivat nopeutua ja äkillinen jäykistyminen ja laukeaminen toistamiseen sisääni.

Mies vetäytyi sisältäni, nousi ylös ja meni keittonurkkaukseen. Huomasin olevani hikinen, väsynyt ja ilmeisesti jonkin asteisessa sokissa. Sain kuitenkin noustua ylös, otin käsilaukkuni, menin ovelle, laitoin sandaalit jalkaani ja ryntäsin ulos. Kuulin vielä ulko-ovelle kun mies huusi jotain mutta en välittänyt siitä. Hortoilin vähän aikaa katuja huomasin yhtäkkiä että bikinien alaosa oli jäänyt miehen luo ja spermat valuivat reisiäni pitkin. Menin pienelle kujalle, kaivoin laukustani paperia ja siistiydyin. Seuraavaksi otin taksin ja menin hotellille. Ystäväni oli jo huoneessa ja kyseli oliko kivaa. En vastannut mitään, menin vain suihkuun ja sen jälkeen totesin ystävälleni että en halua puhua koko asiasta.

Seuraavana päivänä palasimme Suomeen, ensimmäiseksi meni apteekkiin hakemaan jälkiehkäisyn.

t: Matkalainen

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute