Herkku-puhelin
Lohdutin Terhiä
Kielimies

Terhi perhetuttumme soitti ja purki sydänsurujaan,kun olimme kuunnelleet miten hänen asiansa ovat kutsuimme hänet seuraavaksi illaksi kotiimme että saamme rauhassa jutella ilman suuria puhelinkuluja.

Terhi tuli puoli neljältä iltapäivällä niinkuin oli sovittu,vaimoni ei päässyt töistään ajallaan kun asikastapaamisia oli tullut lisää,hän soitti jo päivällä minulle ja pyysi kuuntelemaan Terhiä ja auttamaan minkä kykenen.

Kerroin Terhille ettei vaimoni pääse pitkäänaikaan seuraamme mutta voit jutella kanssani jos se sinulle sopii,Terhi istui sohvalle ja minä vastapäätä nojatuoliin,hän kertoi avoimesti miten miehensä kohtelee ikävästi huutaen ja haukkuen kun Terhille oli tullut painoa viimeisten viidenvuoden aikana kymmenkunta kiloa lisää ja lantio oli miehensä mielestä levinnyt rumaksi minkä takia hän olikin nimitellyt ihra perseeksi Terhiä joka oli minusta ihan sopusuhtainen rehevä muttei lihava nainen.

Sanoin Terhille ettei ihminen voi valita kehoaan eikä sinussa mitään vikaa ole se on kärjistynyt teidän liitossanne ihan turhaksi haukkumiseksi mielestäni.

Olenhan nähnyt sinut kesällä bikineissä kun oltiin siellä saaressa tuttujen mökillä ja minä ainakin pidän sinua kauniina naisena,on mihin tarttua tai siis olisi,sanat eivät olleet ihan parhaiten valittuja mutta Terhi alkoi hymyillä ja sanoi kiitos kun saat minut pitkästä aikaa tuntemaan olevani ihminen enkä haluaisi vaivata sinua ja vaimoasi mutta olemmehan tunteneet jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä ole ensimmäinen kerta kun apuunne turvaudun tai nyt sinuun kun työt esti vaimosi kotiinpääsyn.

Haluatko jotain juomista tai syömistä kysyin terhiltä mutta hän sanoi olevansa jo tarpeeksi lihava eikä halua enää paisua,siirryin hänen viereensä otin kädestä kiinni sanoin ettet saa haukkua itseäsi koska olet todella kaunis nainen,Terhi nojasi minuun sanoi miten ihana olet kun annat kuulla mitä sinä ajattelet minun kehostani,nojasimme sitten hiljaisina toisiamme vasten kunnes Terhi kysyi onkohan sulle koskaan tullut mieleen olla mun kanssani,hämmennyin mutta vastasin rehellisesti ajatelleeni mies kun olen millaista olisi olla kanssasi ihan lähemmässäkin suhteessa.

Kiedon käden Terhin lantiolle ja hivelin kevyesti,Terhi painautui lujemmin minuun ja sanoi jos haluat saat koskettaa ihan kunnolla vaikka eihän meidän ole syytä mitään oikeasti tehdä kun ollaan naimisissa kumpikin,irrottauduin ja avasin Terhin paidan nappeja kunnes sain ne kaikki auki ja otin paidan pois,hyväilin reheviä rintoja mitkä oli verhottu punaisilla liiveillä,nostin hametta ylös ja Terhi nosti lantionsa ylös auttaen minua,hän avasi hameensa vetoketjun ja riisuikin sen pois,katsoin hänen muodokasta vartaloaan ja suutelin kaulaa siirtyen siitä pussailemaan rintoja.

Avasin rintaliivien hakaset päästin suuret rinnat vapaasti hyväiltävikseni ja Terhi huokaili kun imaisin nännejä vuorotellen,kellistin hänet sohvalle riisuin pikkuhousut ja sain näkyviin karvattoman pillun.

Levitin reidet työnsin kasvot haaroihin ja nuolaisin muutaman kerran häpyhuulia ja klitorista,Terhi oli silmät kiinni huokaili ja alkoi kostumaan,jatkoin hyväilyä ja Terhi nytkytti lantiotaan puuskahti.Tekee hyvää olet ihana haluan sinua ihan kunnolla,jatkoin nuollen ja rintoja hyväillen ja kullini oli kovana puristaen jo tukalasti ahtaissa housuissa,nousin riisuin itseni pyysin Terhin makaamaan päälleni niin että saimme nuoltua toisiamme.

Terhi imi kullia hellästi ja nuoleskeli terskan alapintaa mikä on minulla erityisen herkkä,pillu oli ihan märkä ja Terhi ääntelikin kun kiusoittelin häpyhuulia ja klitorista kevyin nuolaisuin,hän painoi itseään kasvojani vasten runkkasi kulliani kädellään samalla imien terskaa,voihkaisin olevani tulossa kun kuumotus levisi lantiooni ja Terhi imutti lujemmin,kerkesin ulvahtaa nyt se tulee kun tyhjenin Terhin suuhun hän imi ja nuoli minut ihanasti orggasmiin eikä jättänyt kesken vaan puristeli kiveksiä januoli kullia kauttaaltaan kunnes se veltostui ja raukeus täytti minut.

Jatkoin Terhin hyväilyä sormin ja kielellä kunnes hän alkoi pyörittää lantiotaan yhä kiihkeämmin,imin klitoriksen huulieni väliin ja koskettelin kielen kärjellä sen herkkää pintaa,Terhi inisi tyytyväisenä jännittyi välillä kuin oli jo saanut orgasmin mutta pyöritti taas lanteitaan ja työnsi vaativasti pilluaan suutani vasten.

Väliliha nytkähteli perse supisteli Terhi huusi painaen kasvon sohvaan ja klitoris nytkyi sisään ulos suurta liikettä kun orgasmi tuli,nuolin ja painelin sormella pillun etuseinämää mikä villiinnytti Terhin täysin hän rääkyi ja kiemurteli yrittäen lähteä pois mutta pidin hänet päälläni nuollen himokkaasti ja Terhi sai pitkäkestoisen orgasmin,lantio nytkähteli ja kouristeli nainen nautti niinkuin minäkin kun sain hänet tyydyttää.

Terhi rentoutui makasi hengittäen syvään kuiski miten pitkä aika on mennyt ilman toisen kosketusta saati orgasmia minkä mies hyväillen saa aikaan,nousimme ja sanoin ettei lienee ollut kuitenkaan tarkoitus mennä tällaiseen mutta se nyt kävi näin enkä oikeastaan kadu vaikka pitäisihän naidun miehen olla uskollinen,Terhi nojasi minuun silitti karvaista rintaani sanoi ettei kehtaa jäädä kun vaimosi tulee on niin syylline olo mihin vastasin olevan parasta kertoa vaimolleni mitä on tehty ja selvittää asia reilusti kun ollaan puolin ja toisin luvattu olla rehellisiä eikä valehtelu tai tapahtuneen peittely tule kyseeseen.

Terhi sanoi ottavansa kaiken kontolleen mutta kun yhdessä ollaan hommailtu vastasin ettei käy vaan se on tasapeli,molemmat sai orgasmin ja sen aion kertoa vaimolle,Terhi kävi vessassa pesemässä pillunsa ja tuli pukemaan päällensä,minä virutin kullini ja puin myös. Juotiin teetä ja oltiin valmiina kun vaimo ehtii kotiin,puhelin soi ja vaimoni soitti jäävänsä yöksi Helsinkiin kun aamulla jatkuu tärkeä neuvottelu heti kahdeksan jälkeen,hän kysyi onko Terhi jo lähtenyt mihin vastasin olevamme iltapalalla vaimon naurahtaessa ja sanoessa pitkään olette viihtyneet onko Terhi saanut asioita puhuttua?

Vastasin käyneemme niin perusteellisen asioitten tutkailun ettei enää paljon syvällisemmin voi asiaa jatkaa,vaimo oli hetken hiljaa ja kysyi onko teillä ollut jotain muutakin kuin juttelua,sanoin olleemme sohvalla nuollen toisemme orgasmiin sinä nyt kävi näin olen pahoillani mutta rehellisyys on sovittu ja siinä pysyn,vaimoni oli ihmeen rauhallinen kun sanoi ettei se maailma tähän kaadu kun ihmisiä ollaan ja joskus ottaa himot valtaansa mutta palataan näihin huomenna kun tulen,sano Terhille ettei ole mitään pelättävää ja vielä sen verran jos jatkatte käytä kumia,hyvää yötä toivotettuamme puhelu päättyi.

Kerroin Terhille miten vaimoni suhtautui ja kehotti laittamaan kortsun jos aiotaan olla yhdynnässä mitäs jos ollaan ihan koko rahan edestä vai miten haluat,Terhi katsoi minuun ja vastasi olevansa valmis. mutta siihen palataan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute