Herkku-puhelin
Atk-ongelma
Minna

Mieheni oli työmatkoilla pikkujoulujen aikaan ja lähetti kiivaasti tekstareita kyselläkseen, oliko pikkujouluissa ollut kiihkeää meininkiä. Ihan ok, mutta ei mitään ihmeellistä vastasin, mikä vastasikin totuutta. Ei hän sitä kyllä heti uskonut, ja muutenkin matkat saa mieheni ihan kiimaiseksi, joten hän vaikutti lähinnä pettyneeltä, kun itsepintaisesti pidin kiinni siitä, että mitään ei ollut tapahtunut. Viikonlopun yli olikin vähän hiljaisempaa, mutta maanantaina puhelin taas piippasi: "Mikä se sun työpaikan atk-hepun nimi taas olikaan?", mieheni tekstasi.

"Matti, kuinka niin?", vastasin

Puhelin piippasi melkein heti uudestaan, mutta yritin keskittyä töihin. Ei siitä kuitenkaan mitään tullut, joten kaivoin puhelimen laukusta.

"No ajattelin vaan, että haluiskohan se vähän sormella kokeilla ;)", mieheni lähettämässä viestissä luki.

Tunsin pientä kihelmöintiä alapäässä. Olihan Matti tosi mukava, ja ihan komeakin.

Meinasin saada sätkyn, kun Matti yhtäkkiä oli huoneeni ovella. "Toimiiks se uus kone nyt?", hän kysyi.

Punastuin ja kakistelin: "Joo, ihan hyvin pelaa."

"No hyvä", Matti totesi ja jatkoi matkaansa.

"Hei! Matti, odota vähän", huusin hetken mielijohteesta.

"Niin?", Matti kurkkasi oviaukosta.

"Tota, mul ois yks juttu... tai siis oikeestaan mun miehellä on yks kysymys sulle", selitin vähän vaikeena ja taas hieman punastuen.

"Aha, millainen?", Matti kysyi astuen sisään huoneeseeni.

"Viittitkö laittaa oven kiinni", sanoin Matille. Kaivoin iPhonen laukustani ja avasin sen niin, että ruudusta saattoi nähdä koko äskeisen tekstiviestikirjeenvaihtomme: "Parempi, että katot ite."

Matti luki viestejä pitkään, paljon pidempään kuin mitä tekstit vei aikaa, ja antoi sitten puhelimen takaisin.

"Mitä toi niinkun tarkoittaa, että haluanko sormella kokeilla?"

Käännyin työtuolilla Mattia kohti, levitin hieman jalkojani ja nostin hametta ylös sormellani niin, että pikkuhousuni näkyivät: "Kai se niinkuin tarkoittaa, että täältä."

"Siis kysyyks sun mies, että haluanko mä kokeilla sormella sun pimppiä?!"

"Siltä se vaikuttaa", vastasin.

Matti seisoi vaikeana edessäni.

"No, mitäs me vastataan?", kysyin. Nousin seisomaan, nojasin työpöytääni ja kohotin hamettani molemmin käsin.

"Ihan hullua... ilman muuta, sä oot tosi seksikäs", Matti sai vaivoin sanottua.

Nostin hameeni lantiolle, jossa se pysyi ylhäällä pitelemättäkin. Otin käteeni työpöydälle laskemani puhelimen ja tekstasin vastauksen: "Vaikuttais, että kiinnostusta ois :)"

Matti seisoi jähmettyneenä edessäni. Otin häntä kädestä kiinni ohjaten sen jalkojeni väliin. Käsi kouraisi kovaa pikkuhousujeni päältä. Se tuntui brutaalilta mutta hyvältä. Sen jälkeen keskisormi hyväili häpyhuuliani kankaan päältä. Olin aivan kostea, ja sen taatusti tunsi pikkuhousujen läpi.

Matti ujutti sormensa pikkuhousujeni alle ja kosketti paljaalla sormellaan klitoristani. Kylmät väreet kihelmöivät vartaloni lävitse.

Matti hyväili pimppiäni sormillaan, työnsi kaksi sormeaan sisääni ja pyöritti peukaloaan klitoriksellani. Aloin olla lähes laukeamispistettä, kun puhelin piippasi taas.

Matti pysähtyi saman tien, ikäänkuin heräsi transsista ja veti kätensä pois. Otin puhelimen ja luin viestin. Matti katsoi minuun odottaen. Annoin puhelimen hänelle.

"Niinkö... mahtaiskohan olla halua ihan kalullakin koskettaa? ;)"

Katsoin Mattia. Hän nielaisi, ja nyökkäsi.

Laitoin työhuoneeni oven lukkoon ja laskin pikkuhousuni jalasta. Istuin pöydän reunalle. Matti asettui eteeni jalkojeni väliin ja laski housunsa alas. Sitten hän levitti jalkojani ja kumartui nuolemaan pimppiäni. Olin niin kiihoittunut tilanteesta, että laukesin melkein saman tien.

"Haluatko nussia mua?", kysyin.

Matti nyökkäsi. "Haluan, sä tunnut tosi hyvältä", Matti vastasi: "Mut mul ei oo kumia mukana."

"Ei se mitään, voit tulla paljaalla, jos haluat - kunhan otat kuvan siitä."

Matti otti puhelimen käteensä ja näpäytti kameran päälle. Minä otin vastavuoroisesti Matin kivikovana seisovan, kohtuullisen kookkaan kalun omaan käteeni ja kosketin sillä pimpsaani. Matti napsautti kuvan.

Käytin Matin kalua kuin dildoa, hyväillen kostealla, kiiltävällä, kimmoisalla terskalla klitoristani ja liikutellen sitä häpyhuulieni välissä ylös-alas.

Asetin kalun vaginani suulle ja nojasin taakse: "Ota video, kun työnnyt mun sisään", sanoin Matille: "Ja nussi mua ihanalla kalullasi!"

Ihanan lämmin tunne täytti lantioni, kun Matin paksu, paljas kalu työntyi sisääni. Matti kuvasi pari-kolme hidasta työntöä, jolloin hän veti kalunsa aivan huulille ja työnsi sisään pohjia myöten, laski sitten puhelimen pöydälle ja otti kiinni jaloistani, kohotti niitä ylös, levitti pimppini niin levälleen, kun mahdollista ja aloitti kiihkeän nussimisen.

Otin puhelimeni käteeni ja lähetin videon miehelleni. Laskin sen sitten sivuun, en kyennyt enää tekemään mitään muuta kuin nauttimaan… "Sä tunnut tosi hyvälle Matti...", voihkin.

"Niin säkin Minna... ihana nussia sun pimppiä."

Matti nosti jalkani aivan ylös ja asetti ne yhteen, siten kostea pimppini tuntui tiukemmalta Matin kalun ympärillä.

"Tuntuuko hyvältä saada luvan kanssa vierasta kullia?", Matti kysyi.

"Joo, tuntuu tosi hyvältä... sulla on ihana kalu!"

Aloin olla lähellä kliimaksia ja Matin sanat saivat minut entistäkin kiimaisemmaksi.

"Tuntuuko vieras, paljas kulli hyvältä sun pimpissä...?, Matti kiusasi. Hän siirsi kättään niin, että sai pidettyä jalkojani ylhäällä yhdellä kädellä, ja otti toiseen käteensä puhelimeni: "Kuvataan nyt sitten miehellesi, kun vieras kalu nussii vaimon pimppiä!"

"Ihanaa Matti, nussi mua ihanalla, isolla, paljaalla kalullasi...", vaikeroin.

"Jeesus, että tää tuntuu hyvälle", Matti sanoi ja laski puhelimen pöydälle. Hän levitti jalkani, avasi pimppini kookkaalleen kalulleen ja nussi minua kuin viimeistä päivää. Painoin kynteni Matin pakaroihin saadessani täydellisen orgasmin. Matti jatkoi nussimistaan. Olin itse tajunnan rajamailla ja vain vaivoin kuulin Matin sanovan: "Mä tuun ihan kohta, mä tuun ihan kohta... saanks mä laskea siemenet sisään?"

"Joo!", ehdin sanoa juuri ennen kuin sain taas hirmuisen orgasmin, niin totaalisen etten ollut saanut sellaista vuosiin.

"Aaaarghhh!", Matti voihkaisi lauetessaan syvälle sisääni unohtaen varmaankin, että nussi minua keskellä päivää työhuoneessani.

Lämmin sperma valui ulos pimpistäni pakaroilleni, sitä tuli järjetön määrä aina vaan uusina ja uusina aaltoina.

Olimme hetken aikaa näin, ihan liikkumatta. Havahduimme, kun puhelin piippasi: "Oliko kivaa? :) Kai annoit miehen laueta sinne, minne luonto on siemenet tarkoittanut…?"

"No?", Matti kysyi. Annoin puhelimen hänelle. Matti veti löystyneen kalunsa pimpistäni ja kuvasi kameralla vaginastani valuvan spermansa.

"Kiva mies sulla… ei hassumpi työpäivä", Matti totesi.

"Ei ollenkaan", vastasin hymyillen.

Matti poistui huoneestani ja menin itsekin vessaan. Lähetin miehelleni videon, josta näkyy, kuinka pimpistäni valuu vieraan miehen spermat. Kirjoitin saatesanoiksi: "Tää on sun vika… Tuntui niin hyvältä, että saatan joutua uusimaan tämän koska tahansa."

"Anna mennä vaan, ei se käyttämällä kulu - vaikka kuinka tykkäisi sisäfilepihvistä, on välillä ihan kiva maistaa jotain muutakin", mieheni vastasi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute