Herkku-puhelin
Yllätysten yllätys 4
kale

Saunan jälkeen pizzat uuniin kypsymään ja kevyt punaviini karahviin tasaantumaan.

Mia tuli selkeästi pikku huppeliin kolmesta lasista punaviiniä. No eihän se mikään ihme ole n. 50 kiloa painavalle tytölle. Mia ei todellakaan olisi edes tarvinnut mitään rohkaisua, sillä hän kertoi suoraan tapaansa haluavansa rakastella "lähetyssaarnaaja-asennossa"ja rauhallisesti. OK sehän käy minulle.

Katseltiin jotakin tv:stä uutisten jälkeen, eikä kumpaakaan kiinnostanut, joten siirryimme yläkertaan. Kasvohoitojen jälkeen Mia tuli alastoman kauniina sänkyni viereen. Panin kirjani sivuun ja nostin peitteen sivuun. Hän pujahti sukkelasti viereeni ja tuntui niin ihanalta ihoani vasten. Emme olleet suudelleet oikeastaan ollenkaan ennen, mutta hakiessani hänen ihania huuliaan päädyimme voimalliseen kielisuuteloon. Silittelin hänen selkäänsä ja pakaroitaan hellästi. Mikä upea tunne koskettaa noita kiinteitä lihaksia, jotka jännityksestä liikkuivat käteni alla. Mian kädet hyväilivät rintakarvojani ja valuivat alakertaa kohti. Olin jo valmis kääntämään hänet alleni, mutta halusin valmistaa häntä pienellä sormetuksella. Hän oli liukas ja halukas, huokailu ja katkonainen hengitys kertoivat hänen odottavan "jotakin lämmintä"sisäänsä. Käännyin hänen päällensä, lähestyin hänen jalkoväliään ja löysin helposti sisäänmenoväylän, sillä hän oli avannut jalkansa aivan äärimmilleen. Työnnyin hänen liukkaaseen, tiukkaan tussuunsa varovasti. Kohottelin painoani käsivarsieni varassa ja annoin lantioni tehdä liikettä rauhallisesti. Mia vaan oli tyttö, joka sai orgasminsa tosi helposti, eikä mennyt paria minuuttia enempää, kun tunsin supistelut kaluni ympärillä. Lopetin liikkeeni ja annoin hänen nauttia. Sitten käännyin selälleni pitäen kaluni hänen sisällään. "Liiku Sinä sitten, kun kivalta tuntuu". Mia oli päälläni höyhenen kevyenä ja suukottelin häntä otsaan ja nenän päälle samalla sivellen hänen nuorta varttaan pakaroista niskaan asti. Hänen kiinteät rintansa tuntuivat itseäni vasten napeilta, sillä hänellä oli yllättävän isot nipukat rintojen kokoon nähden. Ei aikaakaan, kun hän alkoi liikuttamaan itseään löydettyään sopivan asennon. Mies ei voi olla kovin aktiivinen tuossa asennossa ja siten naisen osa on huolehtia liikkeestä. Ja hän huolehti viimeisen päälle, aivan mieletön ratsastus ja hän "tuli"uudelleen. Mia ei huutanut eikä voihkinut, mutta tunsin kaluni ympärillä hänen supistelunsa. Hän lopetti liikkeensä ja puuskutti himonsa korvaani.

"Voitaisko yrittää b-porrasta" kysäisin. Hän hämmästyi kovasti eikä oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin. Nuori mikä nuori eikä hirveästi kokemusta erotiikan leikeistä - ymmärrettävää. Varsinaista liukuvoidetta ei kylppäristä löytynyt, mutta perusvoidetta levittelin hänen anukseensa ja omalle vehkeelleni. Mia oli päälläni ja laskeutui varovasti kulliani kohti. Tuntui tosi tiukalta, enkä saanut edes pientä osaa menemään hänen sisäänsä. Pyöritin sormeani hänen anuksena aukolla ja työnsin sormeani hänen sisäänsä saadakseni sulkijalihasta rentoutumaan, mutta hän vaan oli niin tiukka ( tai jännittynyt) ettei siitä tullut mitään. Kävin pesemässä perusvoiteen pois kalustani ja päädyimme 69-asentoon. Hän imutti kaluni syvälle kurkkuunsa ja puolestani suutelin hänen ilo-nipukkaansa. Jostakin syystä kestin tuon voimallisen imemisen niin hyvin, että hän sai orgasminsa taas ja minulta tuli suoraan hänen suuhunsa.

Lopun yötä nukuimme iho ihoa vasten – upeaa!

Aamulla oli jotenkin vaikeata viedä hänet kurssipaikalle ja todeta, että hän palaa nyt kotiin kaverin kyydillä. Toisaalta, jos nuori tyttö innostuu seniorin seurasta ja tavoista, se pitää ottaa suurena kohteliaisuutena. Mian tapauksessa saattoi auttaa asioiden kulkea se, että hänellä oli ollut vain yksi kömpelö seksisuhde aikaisemmin ja hän ehkä oli valmiimpi varttuneempaan kontaktiin. Kaikkea hyvää Sinulle Mia. Toivottavasti vielä joskus näemme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute