Herkku-puhelin
Avomiehen hairahdus
yllättäen haluttu

Olin jälleen chatissa kuluttamassa aikaa, katselemassa kuvia ja huhuilemassa naisille juttuseuran toivossa. Avopuolisoni oli reissussa joten tiesin minulla olevan yllin kyllin vapaa-aikaa. Muutamien satunnaisten kommenttien jälkeen tervehdykseni sai vastauksen. Minulle kirjoitteli parikymppinen sinkku opiskelijatyttö Jaana (itse olen kolmenkympin ylittänyt mies).

Juttelimme hetken niitä näitä, kunnes juttu kääntyi seksin puolelle. Keskustelimme haluistamme, himoistamme ja kokemuksistamme (joita Jaanalla ei paljoa ollut). Hän ei omien sanojensa mukaan ollut mikään kedon kaunein kukkanen, ja ujoutensa takia oli tyytynyt kahden vibransa hyväiltäväksi.

Himojen kohteena hänellä oli solukämppänsä toinen asukki, Arto, joka kuitenkin seurusteli kolmannen asukin, Katin kanssa. Itse koin jonkinlaisia ilon tuntemuksia kun pääsin kertomaan omia kokemuksiani Jaanalle, joita on kertynyt nuorempana jonkin verran, neitsyistä aina vanhempiin rouviin ja kimppoihin.

Sitten Jaana paukauttikin salaman kirkkaalta taivaalta, ja kysyi haluanko tulla käymään hänen luonaan. Kämppikset olisivat kuulemma viettämässä parisuhdeiltaa ulkona. Ensihämmennyksestä toivuttuani, hiipi päähäni ajatus kanssani pelleilevästä teinipojasta joka vain esiintyy naisena... ja vastasin jotain epämääräistä tyyliin: "en taida tänään ehtiä kun pitää... mmm... siivota ja tiskata".

Tähän Jaana vastasi, ihan kuin epäilyni arvattuaan, että hän voi antaa minulle numeronsa. Sillä löytäisin hänen nimensä, jonka voisin hakea Facebookista ja katsoa hänen profiilistaan sähköpostiosoitteen, josta hän voisi sitten vastata minulle ja kertoa osoitteensa.

Tässä vaiheessa rupesin jo hieman elättelemään toiveita, ja ajattelin että katsotaan nyt sitten missä tyttö väittää asuvansa. Itse en ollut omaa asuinpaikkaani kaupunkia tarkemmin kertonut, mutta sen ollessa lähellä kaupungin opiskelijakeskittymää, oli Jaanan solukämppä kohtuullisen lähellä.

Kysyin vielä oliko hän aivan varma että halusi minut käymään luonaan, ja vastaukseksi sain kerroksen ja ovikoodin että pääsen suoraan ovelle.

Pikasuihkun jälkeen lähdin kohti saamaani osoitetta, ja perillä totesin ovikoodin toimivan ja kapusin oikeaan kerrokseen ja ovikelloa soittamaan. Ovi avattiin hyvinkin pian, ja ovella seisoi pienikokoinen tummahiuksinen nainen, joka oli mielestä todella nätti ja sen varmaan näki iloisen hämmästyneestä tuijotuksestani.

Jaana pyysi minut sisään ja menimme suoraan hänen huoneeseensa, jossa istuin pienelle sohvalle ja Jaana sängylleen. Tässä sitten hetken istuskelimme hiljaa vastakkain, molemmat toisiaan katsellen ja näin Jaanan hymyilevän koko ajan... johtuiko sitten minun ilahtuneen kiimaisen katseen huvittavuudesta, vai pitikö näkemästään en tiedä.

Jaana oli hieman persoonallisen näköinen, mutta ei missään tapauksessa pahalla tavalla kuten olin hänen omasta kuvauksestaan ymmärtänyt, vaan juuri oikealla tavalla massasta erottuva nätti nainen mustasankaisine silmälaseineen. Tummat pitkät hiuksen olivat märät, en siis ollut ainoa suihkussa käynyt, ja päällä hänellä oli college-housut ja t-paita.

Kropaltaan hän oli pieni ja urheilullisen hoikka, mukavan kiinteän näköisillä b-kupin rinnoilla, enkä voinut olla sanomatta: "vääristääkö noi sun lasit, kun oot aika paljon paremman näköinen kun mitä ite kuvailit?".

Tämä kysymys sai Jaanan helahtamaan punaiseksi, ja hän sai vaivoin sanottua että näytän itsekin hyvältä. Olen kyllä itseäni nuoremman näköinen ja säännöllisesti urheileva, mutten mielestäni mitenkään erityisen hyvännäköinen. Saamastani kehusta rohkaistuneena kysyin kiusallani: "pääsenkö mä Arton viereen sun himojen ja haaveitten listalle?", ja naurahdin perään.

Jaana hymyili hieman, katsoi minua suoraan silmiin ja käveli luokseni sohvalle, istui hajareisin syliini ja suuteli kiihkeästi, johon vastasin täysin, vieden samalla käteni Jaanan vyötärölle ja siitä hyväillen selkään.

Kiihkeän ensisuudelmamme jälkeen hän kumartui kuiskaamaan korvaani: "et... sä pääset kokemusten listalle, jos haluut". Tässä vaiheessa kaluni oli jo täydessä seisokissaan, enkä osannut kuin nyökätä ja hymyillä vastaukseksi.

Jaana varmastikin tunsi seisokkini ja suuteli minua uudelleen, liikkuen samalla sylissäni kiusaavasti hieroen itseään pullottavaa etumustani vasten.

Hänen huuliensa välistä kuului pieni huokaus, käsieni siirtyessä hyväilemästä pakaroita paidan alle Jaanan vatsalle. Tämän jälkeen hän nousi ylös ja pyysi minut sängyn viereen. Jaana tuli eteeni seisomaan, katsoi silmiini ja laski kätensä hyväilemään seisovaa kaluani housujeni läpi. Samalla tartuin Jaanaa olkapäistä ja vedin hänet suudelmaan.

Sen jälkeen hän laskeutui eteeni polvilleen, edelleen kaluani hyväillen ja kysyi: "saanko ottaa sulta suihin, kun en oo aikasemmin sitä tehnyt?" Vastaukseni varmaan arvaattekin, jonka jälkeen Jaana rupesi avaamaan vyötäni ja housujani vetäen ne samantien alas boksereiden kera, jolloin kaluni pompahti vapaaksi.

Kaluni ei ole mikään jätti (n.17cm pitkä, paksuimmillaan n. 4,5), mutta chattailymme perusteella tiesin sen olevan Jaanan vibroja suurempi ja näin hänen ilahtuvan siitä. Jaana tarttui kaluuni, ja runkkasi hellästi ja hitaasti sanoen samalla nuo kaikkien miesten unelmasanat: "tää on isoin kalu minkä mä oon kohdannu". ;)

Sen jälkeen pehmeät ja kosteat huulet päästivät terskani välistään sisään, kielen samalla painaen hellästi alapuolta. Kovin syvälle Jaana ei kaluani suuhun ottanut, mutta runkkasi samalla saaden minut todella nopeasti lähelle huippuani... jolloin jouduin hetkeksi keskeyttämään hänet, etten vielä laukeaisi. Pyysin Jaanaa ottamaan hetken aikaa ilman kättä suihin, ja hän sanoi tekevänsä sen mielellään.

Kauaa en tuota nuoren naisen suuta kestänyt, ja jouduin kysymään haluaako hän että tulen suuhun? Jaana irrotti suunsa kalustani, otti paitansa pois paljastaen todella upeat ja terhakat b-kuppinsa, joissa nännit nöpöttivät paljastaen etten ollut ainoa kiihottunut tässä huoneessa.

Sen jälkeen Jaana tarttui jälleen kaluuni, katsoi minua silmiin kiusaavasti hymyillen ja sanoi: "ettei paita sotkeennu, jos vähän suupielestä valuu"... aloittaen jälleen kaluni runkkaamisen ja ahnaalla suulla imemisen. Eikä sitä tarvinnut kauaa jatkaa, kun tunsin lastini olevan valmiina lähtemään ja varoitin tyttöä ettei se tule liiallisena yllätyksenä. Jaana vetikin suunsa niin että vain terskani oli hänen suussaan, ja runkkasi kädellään lastilleni ulos asti riittävän vauhdin. Ihan kaikki ei suuhun mahtunut, ja osa lastistani päätyikin Jaanan rinnoille, housuille ja vähän lattiallekin jotka hän äkkiä pyyhki paperilla pois.

Tämän jälkeen kysyin: "olisko nyt mun vuoro antaa suuta", johon vastaus oli yllättynyt kysymys: "ei sun oo pakko jos et haluu".

"Tottakai haluan, se on yksi lempipuuhiani" oli vastaukseni, joka aiheutti pienen punastumisen ja hymyn... ilmeisesti Jaanan aikaisempi mieskokemus ei ollut paljon muusta välittänyt kuin pillusta.

Palautetta saa antaa, varsinkin jos lopputarinakin kiinnostaa lukea. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute